Korkein hallinto-oikeus (KHO) ei anna lupaa valittaa Rovaniemen sivistys- ja hyvinvointipalvelujen toimialajohtajan valinnasta.
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kumosi Antti Lassilan valinnan toimialajohtajan virkaan joulukuussa, ja Lassila haki KHO:lta lupaa valittaa päätöksestä.
KHO:n päätöksen myötä Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös on saanut lainvoiman.
Hallinto-oikeuden mukaan Lassila ei täytä toimialanjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksia. Hän ei ole suorittanut johtajakoulutusta. Hallinto-oikeuden mukaan reservin aliupseerikoulutusta ei voida pitää kelpoisuusvaatimuksissa tarkoitettuna johtajakoulutuksena.
Lassila ehti toimia virassa pari vuotta. Hänet sijoitettiin toimialajohtajan virkaan tammikuussa 2020. Hänen aiempi virkansa sivistyspalveluiden toimialajohtajana lakkasi 2019 lopussa kaupungin organisaatiouudistuksessa.
Valinnasta tehtiin vuonna 2019 oikaisuvaatimuksia, mutta kaupunginhallitus hylkäsi ne. Kaksi yksityishenkilöä valitti päätöksistä hallinto-oikeuteen.
Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Lue lisää
Rovaniemen toimialajohtaja Antti Lassila valitti KHO:een virkavalintansa kumoamisesta
"Kohtuuton päätös viranhaltijalle", professorin mukaan Rovaniemen kaupungin olisi itse pitänyt valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä
Rovaniemen toimialajohtajan Antti Lassilan valinta kumottiin hallinto-oikeudessa