Ministeri ja kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) teki pitkän uran politiikassa, sillä hän nousi eduskuntaan jo vuonna 1975. Kanerva oli vasta 27-vuotias, kun varsinaissuomalaiset äänestivät hänet eduskuntaan ensimmäistä kertaa.
Kanerva oli osa nuorison liikehdintää, minkä myötä eduskuntaan nousi useita alle 30-vuotiaita kansanedustajia 1970-luvulla.
Kanerva toimi kuitenkin kaikista 1970-luvun nuorista pisimpään kansanedustajana. Kanerva toimi muun muassa kansanedustajana, liikenneministerinä, työministerinä, ulkoministerinä ja puolustusvaliokunnan puheenjohtajana.
Ministeripestien jälkeen Kanerva oli aktiivinen toimija Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjissä, jonka kunniapuheenjohtajaksi hänet myöhemmin valittiin.
Hän vaikutti myös urheilujärjestöissä. Hän toimi muun muassa Olympiakomitean varapuheenjohtajana, Suomen urheiluliiton puheenjohtajana ja Kansainvälisen yleisurheiluliiton hallituksen jäsenenä.
Kanervan elämään liittyi myös kohuja. Kanerva joutui eroamaan ulkoministerin tehtävästään, kun hän oli lähettänyt vihjailevia tekstiviestejä Johanna Tukiaiselle.
– Se on ehkä eniten lyönyt minua ihmisenä säpäleiksi. Kyllä silloin olin heikoimmillani kuin koskaan. Eikä se ollut hetken asia hoidettavaksi, Kanerva sanoi Ylen Politiikka-Suomessa.
Kanervalla oli kuitenkin tapana nousta kohujen jälkeen jaloilleen. Keräsimme Kanervan urasta kuvia samaan juttuun.
Herättikö artikkeli ajatuksia? Voit keskustella aiheesta 16.4. kello 23 asti.
Lue lisää:
Ilkka Kanervan elämäntyö päättyi arvostettuna vallan ytimessä
Kansanedustaja Ilkka Kanerva on kuollut – presidentti Niinistö: "Syvän vakuuttava ääni ja ajatus on hiljennyt"
Näin kärkipoliitikot muistavat Ilkka Kanervaa – "Hyvin poikkeuksellinen ihminen, joka jätti aina jäljen, kun kohtasi muita", luonnehtii Petteri Orpo