Hallitus on toistanut, että se haluaa pitää näppinsä erossa työmarkkinapolitiikasta ja antaa kunta-alalle neuvottelurauhan.
Hallituksen rivit kuitenkin rakoilevat, kun vasemmistoliitto ilmaisi perjantaina kannattavansa laajaa palkkaohjelmaa kunta-alalle. Muut puolueet eivät ole ottaneet asiaan näin näkyvästi kantaa.
Tämä on ollut yksi hoitajajärjestöjen Tehyn ja Superin keskeinen vaatimus. Muutkin kunta-alan työntekijät ovat peesanneet vaatimusta.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jussi Saramon mukaan he ovat olleet koko ajan sitä mieltä, että julkisen sektorin työntekijöille tarvitaan laaja palkkaohjelma.
Saramo perustelee tuntuvia palkankorotuksia sosiaali- ja terveyspuolen vakavalla työntekijäpulalla.
– Hoitajien lisäksi varhaiskasvatuksessa ja kunta-alan tukipalveluissa on myös ihmisiä palkkakuopassa. Tarvitsemme pidemmälle katsovaa keinoa, jolla saadaan alalle vetovoimaa. Tarvitsemme keinoja saada enemmän hoitajia töihin ja palkkaus on osa työhyvinvointia. Toki tarvitaan muutakin.
Hallitus kokoontuu ensi viikolla kehysriiheen päättämään rahasta. Aikooko vasemmistoliitto edistää laajaa palkkaohjelmaa siellä?
– Toivon, että kehysriihessäkin tätä asiaa käydään läpi. Vaikka neuvottelut käydään muualla kuin poliitikkojen pöydällä, tämä koskee myös valtiota. Hyvinvointialueiden rahoitus tulee suoraan valtiolta, joten tämä koskee mitä suuremmissa määrin poliitikkoja.
Onko tämä viesti neuvottelupöytään, että rahaa saattaa olla tulossa?
– Toivon, että eduskunnasta lähtee sinne viesti, että on myös pelivaraa. Tarkkoja summia ei voi yksilöidä. Toivon, että hallituspuolueet katsovat yhdessä, mikä on mahdollista. Kaikki on rajallista, mutta kyllä siellä pelivaraakin löytyy.
"Poliitikkojen tehtävä luoda pelivaraa, josta voidaan neuvotella"
Yksi hallituspuolue siis sanoo, että rahaa löytyy, mutta muut voivat olla tästä erimieltä. Saramo ei usko, että asiasta riidellään kehysriihessä.
Hän huomauttaa, että ennen aluevaaleja muutkin puolueet olivat sote-alan palkankorotusten tarpeesta samaa mieltä.
– Toivottavasti ei tule riitaa. Ennen aluevaaleja tuntui, että tästä oli aika laaja konsensus. Tämä on myös poliitikkojen asia budjettien kautta. Nyt puolueiden pitäisi lunastaa lupauksiaan. Tuntuu, että on aina väärä aika, mutta minusta nyt on juuri oikea aika aloittaa. Toivon, että nyt niistä puheista siirretään tekoihin.
Poliitikot eivät ole halunneet perinteisesti sekaantua mitenkään työmarkkinaneuvotteluihin. Kun hoitajalakko on nyt päällä, onko viisasta kertoa, että vasemmistoliitto kannattaa palkka-ohjelmaa?
– Poliitikkojen tehtävä on luoda sinne pelivaraa, että näistä asioista voidaan aidosti neuvotella.
Laajan palkkaohjelman kustannusarviot ovat laskijasta riippuen satoja miljoonia euroja tai useita miljardeja. Onko valtiolla varaa kunnon palkankorotukseen palkkakuopassa oleville työntekijäryhmille?
– Jos ajatellaan vaikkapa oikeistopuolueiden veronalennuspuheita, niihin nähden nämä summat ovat ihan maltillisia ja toteuttamiskelpoisia.
Hoitajalakko alkoi, sovittelua voidaan jatkaa
Kunta-alan sovittelun jatko riippuu nyt valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalasta. Kun työntekijäjärjestöt hylkäsivät hänen sovintoesityksensä keskiviikkona, Piekkala katsoi, ettei sovittelua ole juuri nyt edellytyksiä jatkaa.
Jos Piekkala katsoo, etteivät neuvottelut etene enää hänen johdollaan, voidaan turvautua sovittelulautakuntaan. Tällöin sovittelu siirtyisi laajemmille harteille.
Piekkala voi esittää lautakunnan perustamista työ- ja elinkeinoministeriölle, joka nimeäisi siihen jäsenet ja puheenjohtajan. Nämä edustavat sekä työnantaja- että työntekijäpuolta.
Voit keskustella aiheesta lauantaihin kello 23 asti.
Lue lisää:
Uusimmat tiedot hoitajien lakosta
STM haluaa määrätä hoitajia lailla töihin lakon aikana – hoitajat raivoissaan: "Kaiken päälle hallitus vie lakko-oikeuden"
Mitä tarkoittaa hoitajalakko: saanko hoitoa, jos jalka murtuu tai sairastun syöpään? Etsimme vastaukset kuuteen tärkeimpään kysymykseen