Kysymys Suomen liittymisestä puolustusliitto Natoon jakaa eteläsavolaiskansanedustajisten mielipiteet.

Viidestä kansanedustajasta ainoastaan yksi sanoisi liittoutumiselle kyllä. Hän on mäntyharjulainen kokoomuksen kansanedustaja Antti Häkkänen. Häkkänen perustelee asiaa muun muassa sillä, ettei Suomi voi Venäjän rajamaana jättää tulevien vuosien turvallisuuskehitystä toiveiden varaan.

Häkkäsestä Suomen turvallisuustilanne on muuttunut ja "soitto saattaa synkentyä".

– Puolustusliiton jäsenenä Suomi saa turvatakuut siitä, että USA ja Euroopan maat puolustavat Suomea, jos joku hyökkää tulevina vuosina. Naton turvatakuut ovat niin vahvat, että ne käytännössä estävät uhkien syntymisen. Kyse on pitkäjänteisestä tulevaisuuden ratkaisusta, jolla varmistamme turvallisuuden myös tuleville sukupolville, Häkkänen vastaa.

Nato-jäsenyys herättää kysymyksiä

Vihreiden Heli Järvinen ja keskustapuolueen Hanna Kosonen myöntävät turvallisuustilanteen muuttuneen, mutta jäsenyyden hyötyjä sekä haittoja heidän mukaansa tulee puntaroida.

– Olen viime kuukausina tarkastanut omaa Nato-vastaista kantaani. En vielä sano kyllä tai ei, koska koen, että pitää itsekin vielä saada lisätietoa siitä, että mitä me Natolta todella saadaan ja mistä me tullaan olemaan vastuussa. Koska kansallinen turvallisuus on elintärkeä päämäärä meille kaikille, Kosonen perustelee.

Järvinen haluaa syvää ja vakavaa keskustelua erityisesti siitä, lisäisikö Nato-jäsenyys lopulta Suomen turvallisuutta vai turvattomuutta.

– Meidän on ensin saatava vastauksia ja näkökulmia moniin eri kysymyksiin, kuten esimerkiksi miten jäsenyys vaikuttaa meidän turvallisuuteen, talouteen, meidän armeijaan, pohjoismaiseen yhteistyöhön, Venäjä-suhteeseen tai meidän asemaan rauhanneuvottelijana maailmalla. Minne me jouduttaisiin lähettämään meidän omia poikia ja minne ei jouduttaisi? Millaisia tutka- ja asejärjestelmiä se merkitsisi Suomen alueella idässä ja millaista varustusta meidän pitäisi olla valmiina odottamaan Venäjältä omilla maaillaan?

– Kyllä pitää olla valmiita myös pohtimaan, että millaisiin vastatoimiin Venäjän puolelta liittämisen seurauksena meidän pitäisi varautua ja niiden vaikutukset talouteen, työllisyyteen ja niin edelleen.

Leppä peräänkuuluttaa yhteiskunnan laajaa hyväksyntää

Pertunmaalainen keskustapuolueen ministeri Jari Leppä vetoaa puolueensa linjaan. Hänen mukaansa liittoutumiselle tulee olla paitsi pitävät turvallisuuspoliittiset perustelut, myös yhteiskunnan laaja hyväksyntä.

– Suomen linja on ollut, että Nato -jäsenyyden hakemisen tulee olla mahdollista, jos niin päätämme tehdä. Yhteistyömme Naton kanssa on jo nykyisellään monitasoista, tiivistä ja arkipäivästä ja se on toiminut hyvin tähän saakka.

Ainoa Naton jäsenyyttä ehdottomasti vastustava kansanedustaja on juvalainen Valta Kuuluu Kansalle -puolueen Ano Turtiainen.

Turtiaisen mielestä Natoon ei tule liittyä missään nimessä. Hän viittaa sähköpostissa kirjoitukseensa Facebookissa.

Lue myös:

Analyysi: Suomi ei heilahda Natoon yhdessä yössä

Ylen kysely: Enemmistö suomalaisista kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä 

Nato-keskustelun jatkosta ei konkreettisia päätöksiä eduskuntapuolueiden tapaamisessa – Marinin mukaan pohdinta jatkuu