Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piiri esittää kokeneita luottamushenkilöitä hyvinvointialueen eri tehtäviin.
– Katsoimme myös alueellisesti paikkajakoa siten, että pyrimme esityksissämme siihen, että jokainen maakunnan osa saisi henkilöitä luottamustehtäviin. Totta kai myös äänestäjien tahto otettiin huomioon, toteaa tiedotteessa piirin puheenjohtaja Anne Matokangas.
Perussuomalaiset esittää hyvinvointialueen valtuuston 2. varapuheenjohtajaksi seinäjokelaista Piia Kattelus-Kilpeläistä sekä aluehallitukseen Marko Vainionpäätä Alavudelta ja Riitta Kangasluomaa Lapualta. Vainionpään varalla on ilmajokelainen Harri Koskela ja Kangasluoman Jenni Sippola Kurikasta.
Piirihallitus nimesi ehdolle hyvinvointialueen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen sekä yhdyspintojen lautakuntaan varapuheenjohtajaksi Risto Mattilan Kauhavalta ja jäseneksi Helena Rahkolan Ilmajoelta.
Henkilöstö-, tutkimus- ja kehittämislautakuntaan esitetään puolestaan Jarkko Ala-Riihimäkeä Seinäjoelta ja Heidi Pihlajaa Kurikasta, talous- ja investointilautakuntaan varapuheenjohtajaksi Harri Koskelaa ja jäseneksi Anne Matokangasta Alajärveltä, turvallisuuslautakuntaan Petri Juurakkoa Alavudelta ja Erja Gaddia Ähtäristä sekä yksilöjaostoon Jouni Vallinia Kurikasta.
Lue myös:
Risikko odotetusti Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen valtuuston puheenjohtajaksi
Keskusta esittää kokeneita poliitikkoja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen johtopaikoille