Lapin Vihreät ilmoittaa, että se ei allekirjoita puolueiden tekemää sopimusta Lapin hyvinvointialueen luottamuspaikkajaosta. Puolueen mukaan sopimuksen pohjana käytetty d'Hondtin menetelmä suosii isoja puolueita tehden paikkajaosta epädemokraattisen.
Vihreät esitti, että luottamuspaikat jaettaisiin niin sanotulla yhden korin mallilla. Siinä paikkoja ei jaeta lautakunta kerrallaan, vaan kaikki luottamuspaikat ovat kerralla jaossa, ja kaikki ryhmät pääsevät valitsemaan paikkoja vaalikannatuksen mukaisessa järjestyksessä.
Valintajärjestys tulisi tuloslistasta, jossa kaikki ehdokkaat on asetettu järjestykseen saamansa vertausluvun mukaisesti. Näin jokainen puolue saisi paikkoja kannatuksen mukaan, ja pienilläkin ryhmillä olisi mahdollisuus päästä lautakuntiin.
Neuvottelut eivät olleet sopuisia
Vihreät myös paheksuvat sitä, että ennen vaaleja tehtyä sopimusta muutettiin vaalien jälkeen eikä sovituista asioista pidetty kiinni. Vihreät korostavat, että toisin kuin julkisuudessa on väitetty neuvottelut eivät olleet sopuisia.
Vaalivoittaja-keskustan johtamista neuvotteluista on tiedottanut keskustan ryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Markus Lohi. Lohi kommentoi 14. helmikuuta, että on arvokasta, että paikoista päästiin yhteisymmärrykseen.
Vihreiden mukaan isot puolueet eivät tarjonneet pienille puolueille mitään, neuvottelut tapahtuivat eriarvoistavasti ja tiedonvälitys on ollut puutteellista.
– Kun sitoutumattomat, vihreät ja RKP ilmoittivat että he tekevät teknisen vaaliliiton, tarjottiin sitoutumattomille paikat kaikkiin toimielimiin. Vaikka d'Hondtin mukaan kolmella valtuutetulla ei paikkaa olisi voinut saada. Sitoutumattomilla on kolme valtuutettua ja Vihreillä kaksi, tulkitsemme tämän vihreissä selvänä tavoitteena sulkea vihreät ja RKP pois lautakuntapaikoista, puolue kommentoi tiedotteessa.
Kaikkien äänestäjien äänet huomioitava
Vihreät pitää tärkeänä, että uutta hyvinvointialuetta muodostettaessa kaikki puolueet otetaan lähtökohtaisesti huomioon.
– Tällä voidaan varmistaa monipuolinen ja laaja-alainen näkökulmien ja asiantuntemuksen hyödyntäminen alueen hyväksi. Näin saataisiin myös kaikkien äänestäjien äänestämät valtuutetut laajemmin mukaan päätöksentekoon tätä mittavaa uudistusta tehtäessä, puolue sanoo tiedotteessaan.
Lisäksi vihreät tuovat esille, ettei puolue allekirjoita neuvotteluissa sovittua kokoonpanoa saamen kielen lautakunnaksi.
– Lautakunnan kokoonpano ei näin vastaa sitä, mitä hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin oli neuvotellut Saamelaiskäräjien kanssa. Saamelaiskäräjät sivuutettiin puolueiden välisissä neuvottelussa ja näin ei tulisi toimia.
Aiemmin RKP saame ja Saamelaiskäräjät ovat kritisoineet kokoonpanoa.
Paikkajaosta päätetään, kun valtuusto kokoontuu ensi viikolla
Kahden aluevaltuutetun vihreiden ryhmä ei sovitun sopimuksen mukaan saa lautakuntapaikkoja. Markus Lohen mukaan tekninen vaaliliitto sitoutumattomien ja vihreiden välillä ei olisi muuttanut tilannetta, koska sitoutumattomilla on kolme ja vihreillä kaksi valtuutettua.
Helmikuun alkupuolella, ennen kuin keskusta tiedotti paikkajaosta syntyneestä sopimuksesta, Lapin vihreät tiedotti olevansa tyytyväinen paikkajakoon.
– Vaikka saimmekin puoleiden välisissä paikkajakoneuvotteluissa vain yhden paikan tarkastuslautakuntaan, olemme tyytyväisiä, että saimme kuitenkin aluevaltuutettuja Lapin aluevaltuustoon, vihreät tiedotti tuolloin.
Sopimuksella tarkoitetaan ryhmien etukäteen solmimaa sopimusta paikkajaosta. Suurimmat puoleet ovat sopineet siitä yhteisymmärryksessä. Lapin aluevaltuuston paikkajaosta päätetään virallisesti valtuuston ensimmäisessä kokouksessa ensi keskiviikkona, 2. maaliskuuta.
Lue myös:
Suuret puolueet sopivat ennen vaaleja alustavasti aluevaltuuston paikkajaosta, pienet ulkona neuvotteluista
Paavo Väyrynen kopauttaa Lapin aluevaltuuston työn käyntiin – Lapin suurimman työnantajan organisaation luominen alkaa maaliskuussa ja pian etsitään myös johtajia
Tässä ovat Lapin ääniharavat – kansanedustajat, lääkärit ja kuntajohtajat kärkeä