Puolueet ovat päässeet sopuun aluevaltuuston luottamuspaikoista. Valtuuston puheenjohtajuus menee SDP:lle ja hallituksen puheenjohtajuus kokoomukselle.
Poliittinen valmisteluryhmä ehdotti valiokuntamallia, mutta valiokuntien sijaan neuvottelijat päättivät, että aluehallituksen alaisuuteen perustetaan kolme lautakuntaa.
Neuvottelujen vetäjän, Kristiina Hämäläisen (kok.) mukaan lautakunnilla on valiokuntia enemmän päätösvaltaa.
– Olennainen ero on siinä, että valiokunnat ovat lausuntoja antavia ja linjaavia, kun taas lautakuntaan liittyy selvää päätöksentekoa.
Aluehallituksen alaiset lautakunnat ovat turvallisuuden ja varautumisen lautakunta, asiakas- ja osallisuuslautakunta sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta.
– Neuvottelupöydässä oli ihan selkeä tahto siitä, että turhia kampaviinerikerhoja ei perusteta vaan tehdään ihan järkeviä toimielimiä.
Hämäläisen mukaan koko uudessa organisaatiossa poliittinen ohjaus vahvistuu selvästi aiemmasta. Tämän takaa jo se, että valtuusto on vaaleilla valittu.
– Toki yhteistyötä pitää tehdä koko virkajohdon kanssa.
SDP "tyytyi" neuvottelutulokseen
Neuvottelujen lopputuloksesta piti kertoa jo torstaina aamulla, mutta tilaisuus peruttiin. SDP tarvitsi lisäaikaa neuvottelutuloksen sulattamiseen. Perjantaina SDP tiedotti tyytyvänsä neuvottelutulokseen.
– SDP:n tavoitteet olivat korkeammalla paikkajakoneuvotteluissa, koska puolueen omalla äänimäärällä olimme suurin puolue, sanoo SDP:n aluevaltuustoryhmän pj. Kirsi Lehtimäki.
Lehtimäki viittaa kokoomuksen ja RKP:n vaaliliittoon, jonka turvin kokoomus nousi suurimmaksi puolueeksi ja saavutti näin enemmän paikkoja kuin SDP.
Menevätkö puheenjohtajuudet Hollolaan ja Heinolaan?
Poliittiset neuvottelut jatkuvat ensi keskiviikkona, jolloin puolueet ryhtyvät sovittelemaan tasa-arvolainsäädännön mukaisia paikkoja eri toimielimiin. Neuvottelujen vetäjä Kristiina Hämäläinen kertoo, että esimerkiksi keskustalla on hankaluuksia sovitella miehiä ja naisia luottamuspaikoille, sillä valituksi tuli vain kaksi miestä.
Puolueet päättävät itse, kuka minkäkin paikan saa. Suurimpien puolueiden kokoomuksen ja SDP:n ääniharavat ovat Lahden ulkopuolelta. Kokoomuksen Kristiina Hämäläinen on Hollolasta ja SDP:n Kirsi Lehtimäki Heinolasta.
Aluevaltuuston historiallinen ensimmäinen kokous on 7.3. Ensimmäisessä kokouksessa päätetään hallintosäännöstä. Kevään mittaan aluevaltuuston päätettäväksi tulee isoja asioita kuten hyvinvointialuejohtajan valinta ja palvelustrategia, jossa päätetään miten sotepalveluita tuotetaan.
Puolueiden väliset paikkajakaumat:
Valtuusto
pj: SDP, 1. vpj: KOK, 2. vpj: PS, 3.vpj: SDP
Aluehallitus (11)
pj: KOK 1.vpj: KESK 2.vpj: SDP
paikat: KOK 3, SDP 3, KESK 2, PS 1, VAS+VIHR 1, KD 1
Tarkastuslautakunta (13)
Pj: SDP, VPJ: KOK
paikat: KOK 3, SDP 3, KESK 2, PS 2, KD 1, VAS+VIHR 1, LIIK 1
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta (13)
pj: KOK vpj: SDP
paikat: KOK 4, SDP 3, KESK 2, PS 2, VAS+VIHR 1, KD 1
Asiakas- ja osallisuuslautakunta (13)
pj: SDP vpj: KOK
paikat: KOK 4, SDP 3, KESK 2, PS 2, VAS+VIHR 1, KD 1
Turvallisuuden ja varautumisen lautakunta (13)
pj: KOK vpj: SDP
paikat: KOK 4, SDP 3, KESK 2, PS 2, VAS+VIHR 1, KD 1
Yksilöjaosto (7)
pj: KOK vpj: SDP
paikat: KOK 2, SDP 2, KESK 1, PS 1, KD 1**.**