Lapissa aluevaltuuston alueellinen kattavuus on siinä mielessä hyvä, että jokaisella seutukunnalla on valtuustossa edustus. Kuntavaalien tuloksen perusteella Rovaniemi olisi voinut saada yli puolet valtuuston paikoista.
– Olisi ollut huolestuttavaa, jos yhdellä alueella olisi ollut niin suuri ylivalta ottaen huomioon, että myös muut keskeiset toimijat ovat Rovaniemellä, kommentoi Lapin yliopiston politiikan tutkija Aini Linjakumpu.
Yksi iso vaaliteema Lapissa oli Länsi-Pohjan keskussairaalan näivettyminen, jos toimintoja keskitetään Lapin keskussairaalaan.
Lue myös: Äänestysaktiivisuus nosti Meri-Lapin osuutta aluevaltuustossa – Kemi-Tornion seutukunta sai Rovaniemeä enemmän valtuutettuja
Linjakumpu uskoo, että maakunnan kahden keskussairaalan toimintojen radikaaliin muuttamiseen ei löydy poliittista tahtoa tai mahdollisuutta.
– Vaalitulos oli siinä mielessä vahva. Länsi-Pohja yrittää varmaan suojella omia etujaan ja tuoda ne esiin.
Puolueiden sisällä on soviteltava näkemyksiä
Puolueiden paikkajako voisi mahdollistaa monenlaisen politiikan teon. Esimerkiksi keskusta-vasemmisto voisi painottaa julkista tuotantoa ja keskusta-oikeisto yksityistä sektoria.
Linjakumpu korostaa, että aluevaltuustoissa on mukana alueellinen elementti, minkä vuoksi puolueiden kannatusosuudet eivät toimi samalla tavalla kuin eduskunnassa tai kunnallispolitiikassa.
– On varmaa, että eri alueilla on eri näkemyksiä, vaikka oltaisiin samassa puolueessa. Puolueiden sisällä on soviteltava eri näkemyksiä ja tarpeita.
Tästä seuraa, että puolueiden lisäksi eri alueet muodostavat yhteenliittymiä.
– Eivätkä vain Rovaniemi ja Länsi-Pohja isoina toimijoina. Myös pienten kuntien kohdalla saatetaan nähdä, että hyvinkin erilaiset puolueet löytävät toisensa, Linjakumpu arvelee.
Sote-ammattilaiset päättävät "omista asioistaan"
Lapissa aluevaltuustoon valittiin runsaasti sote-ammattilaisia. Linjakumpu luonnehtii tilannetta mielenkiintoiseksi.
– Meillä ei ole aikaisemmin ollut tilannetta, jossa näin suuri poliittinen valta annetaan kansalaisille tietyllä sektorilla. Ja sektorin sisältä nousee toimijoita päättämään ikään kuin omista asioistaan.
Sote-alan ihmisten mukana ololla on kaksi puolta.
– Tietyllä tavalla on hyvä, että on asiantuntemusta. Mutta vaaditaan myös muutoskykyä, että ei katsota vain oman toimijuuden näkökulmasta. On huomioitava erilaisia asioita verrattuna normaaliin työelämään.
Edessä on keskustelua jääviyksistä
Linjakumpu arvioi, että edessä on runsaasti keskustelua jääväyskysymyksistä. Paitsi, että aluevaltuusto voi päättää valtuutetun työpaikkaan liittyvistä asioista, keskusteltava on myös päättäjän mahdollisesta kaksoisroolista.
Linjakumpu toteaa, että aluevaltuustoissa ja mahdollisesti myös -hallituksissa on suuri määrä kansanedustajia.
– Tavallaan rahan antaja on pyytämässä tai käyttämässä sitä rahaa ja päättämässä sen käyttömuodoista. Edessä on eittämättä paljonkin keskustelua jääviyskysymyksistä.
Vaalin tulos oli osin yllättävä
Vaikka keskustan menestystä aluevaalissa ennakoitiin, niin tuloksessa oli yllättäviäkin piirteitä.
– Keskustan vahva panos oli yllätys, vaikka oli tiedossa, että keskusta toimii tässä ikään kuin omalla alueellaan ja kotikentällään. Mutta varsinkin Pohjois-Suomessa keskustan näin vahvaa menestymistä ei voinut ennustaa, Linjakumpu arvioi.
Myös vaalien häviäjissä viime kuntavaaleihin verrattuna oli yllätyksellisyyttä.
– Tietysti vihreiden ja perussuomalaisten heikohko menestys oli odotettavissa, mutta se, että se oli noinkin heikko, oli vähän yllättävää, Lintukumpu sanoo.
Lue myös: Keskusta on aluevaalien suurin voittaja Lapissa – SDP tuli hopealle ja vasemmistoliitto pronssille
Lappilaiset halusivat sote-konkareita aluevaltuustoon – miltei puolella valituista sote-tausta
Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.