Kokoomus on vaihtanut valtuustoryhmänsä johdon Kouvolassa, kertoo Kouvolan Sanomat.

Kouvolan Sanomien mukaan Jyrki Hyttinen on erotettu tehtävästä tiistaina pidetyssä kokouksessa. Hänen tilalleen ryhmän johtoon on valittu ensimmäisen kauden kaupunginvaltuutettu Katriina Vesala.

Hyttinen sanoo lehdelle, että lähtö ryhmäpuheenjohtajan tehtävästä yllätti hänet, eikä kukaan kertonut varsinaista syytä.

Hyttinen itse sekä nimettömänä pysyttelevä valtuustoryhmän jäsen arvelevat lehdelle, että Hyttisen lähdön syyt liittyisivät siihen, että hän esitti julkisuudessa mielipiteitään Kouvolan Vedestä.

Esimerkiksi viime viikolla Hyttinen kertoi Kouvolan Sanomissa henkilökohtaisena näkemyksenään, että Kouvolan Veden tuleva hallitus voisi koostua hyvinkin hallitusammattilaisista.

Lue lisää: Kouvolan vesiyhtiön koko hallitus päätettiin erottaa – kaupunki tutkii nyt, onko päätös laillinen

Hyttinen koki saman jo toista kertaa. Vuoden 2012 kuntavaalien jälkeen hän aloitti ryhmäpuheenjohtajana. Tammikuussa 2013 Tapio Karvonen valittiin ryhmäpuheenjohtajaksi.