Lääkärille pääsy, mielenterveyspalvelut, päihdeongelmat ja ambulanssien sijainti ovat kansalaisten kestokeskusteluaiheita, mutta tulevat aluevaalit eivät tunnu vielä kiinnostavan oikein ketään. Kansanedustajatkin empivät mukaan lähtemistä.
Päijäthämäläiset kansanedustajat tapasivat kansaa Lahden kuukausimarkkinoilla torilla keskiviikkona. SDP:n kojulla tikkareita jakanut Mika Kari ei ole vielä päättänyt ehdokkuudestaan.
– En aio lähteä vain keräämään ääniä. Jos lähden, aion lähteä tekemään parempaa sosiaali- ja terveyspolitiikkaa täydellä voimalla.
Kari oli kuitenkin tyytyväinen, että ihmisillä tuntui olevan kiinnostusta juuri niihin asioihin, joista tulevat aluevaltuustot päättävät. Asiasisällöt kiinnostivat kansalaisia enemmän kuin vaalit itsessään.
– Miten pääsee terveydenhuollon palveluiden piiriin, millä tavalla sosiaalipalvelut tässä maakunnassa toimivat, miksi eri palveluihin on jonoja ja miten näitä jonoja saadaan lyhennettyä, luettelee Kari.
Skinnari: poliitikkojen täytyy kertoa, miksi kannattaa äänestä
Demareiden kojulla piipahti myös kehitysyhteistyö- ja ulkomaakauppaministeri Ville Skinnari. Kiireinen ministeri oli juuri palannut Dubaista. Myös puolueen varapuheenjohtajan velvollisuudet vievät aikaa. Skinnarilla on myös kokemusta hyvinvointiyhtymän luottamusjohdossa, mutta nyt hän sanoo uusille vastuille ei.
– Olen tullut siihen tulokseen, että en ole asettumassa ehdolle. Haluan olla rehellinen, ajankäyttö ja velvollisuudet ovat sitä luokkaa, että pystyn vaikuttamaan Päijät-Hämeen kehittämiseen monella muulla tavalla.
Skinnari haluaa kuitenkin olla mukana virittämässä kansalaisten kiinnostusta aluevaaleja kohtaan. Hän pitää vaalien ajankohtaa hankalana. Takana ovat vastikään käydyt kuntavaalit ja edessä joulunpyhät ja talvipakkaset. Vaalit tuntuvat muutenkin etäisiltä.
– Paljon kysytään, mistä vaaleissa on oikeasti kysymys, mistä minä äänestän ja miksi minun pitäisi äänestää. Meidän pitää pystyä se kertomaan, sanoo Skinnari.
Kemppi pohtii, onko hänellä aikaa
Keskustan kansanedustaja Hilkka Kemppi ei ole kertonut vielä osallistumisestaan aluevaaleihin. Kemppi toimii Asikkalassa valtuuston puheenjohtajana.
– Minä mietin ihan ajankäyttöä. Jos lähden ehdokkaaksi, haluan olla varma siitä, että pystyn myös panostamaan siihen työhön.
Kempin mielestä kyseessä ovat kuitenkin palveluiden kannalta kriittiset vaalit.
– Meillä on tosi kriittistä, että palvelut ovat jokaisessa kunnassa saavutettavissa. Eli ne tulevat joko sinne paikan päälle, tai sitten on oma terveyskeskus ja sairaala riittävän lähellä, sanoo Kemppi.
Lehto: puolue on painostanut ehdolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehto päivysti markkinahumussa aamusta asti. Harvan kanssa aluevaalit tulivat kuitenkaan puheeksi.
– Ihmiset eivät ole tajuneet, että maakuntavaalit tulevat näin nopeasti. Eräskin henkilö kysyi äsken, että koskakohan ne vaalit oikein ovat.
Lehto on mukana vaaleissa kuten muutkin perussuomalaiset kansanedustajat.
– Tiettyä painostusta on tullut puolueen taholta, että kansanedustajat lähtisivät mukaan. Se on myös velvollisuus politiikkona tehdä suomalaisten, lahtelaisten ja päijähämäläisten hyväksi tätä työtä ja olla siinä mukana.