Keski-Pohjanmaalla koronatilanne jatkuu vakavana. Viime viikolla Soiten alueella todettiin yhteensä 75 uutta koronavirustartuntaa.

Suurin osa tartunnan saaneista oli rokottamattomia tai henkilöitä, joilla on vajaa rokotesarja.

Koko pandemian aikana Soiten alueella koronavirustautiin liittyviä kuolemia on ollut neljä.

Tällä hetkellä epidemia leviää etenkin lasten ja nuorten keskuudessa. Tartunnansaaneiden keski-ikä on tällä hetkellä 23,5 vuotta.

Viime viikolla todetuista tartunnoista noin puolet todettiin jo ennestään karanteenissa olevilla. Soiten alueen tartunnoista suurin osa on perheen sisäisiä tartuntoja ja erilaisissa tuttava- ja sukutapaamisissa tapahtuneita tartuntoja.

Sairaalahoidossa pääosin aikuisia

Tällä hetkellä Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa on hoidossa seitsemän koronaviruspotilasta.

Vaikka epidemia leviää etenkin nuorten keskuudessa, niin sairaalahoitoon joutuvat ovat kuitenkin useimmiten aikuisia, joilla on iän tai perussairauksien vuoksi heikentynyt vastustuskyky.

Soite kertoo, että koronan jäljitystyötä suunnataan jatkossa etenkin pitkäkestoisiin altistumisiin.

Karanteeniin määrätään lähtökohtaisesti vain samassa taloudessa asuvat tai muut pitkäkestoiset lähikontaktit, jotka ovat vailla täyttä rokotussuojaa.

Juttua päivitetty 18.10. kello 13.30: Juttuun lisätty Soiten alueella koronavirustautiin liittyvien kuolemien määrä sekä otsikkoa muutettu.

Lue myös: Uusimmat tiedot koronaviruksesta Keski-Pohjanmaalla: Sairaanhoidon tarve on jälleen kasvanut, maakunnassa ei ole todettu yhtään omikrontartuntaa