Viikon kuluessa tartuntojen määrä on pysytellyt Kanta-Hämeessä suhteellisen korkealla ja niitä on esiintynyt lisääntyvästi baari-, opiskelija- ja muihin sosiaalisiin kontakteihin liittyen sekä ei suomea äidinkielenään puhuvien keskuudessa.
Kanta-Hämeen koronatilanne on huonontunut viime viikosta. Sairaanhoitopiirin tietojen mukaan kahden viikon ilmaantuvuusluku on ollut 91 tartuntaa 100 000 henkilöä kohden. Viime viikolla ilmaantuvuusluku oli 54.
Huolestuttavaa on, että altistuksia on esiintynyt sote-yksiköissä peräti kuusi kahden viikon aikana. Jatkotartuntoja on kuitenkin aiheutunut näistä vähän.
Koronavirustartunnalle on mahdollisesti voinut altistua Kanta-Hämeen keskussairaalan päivystysklinikan aulatiloissa perjantaina 8.10. kello 17–22 välisenä aikana. Samaan aikaan kyseisissä tiloissa olleita kehotetaan seuraamaan huolellisesti terveydentilaansa ja hakeutumaan testiin, jos oireita ilmenee.
Positiivisten testitulosten määrä myös kasvussa
Fimlabissa viime viikolla noin 1 500 testiä, joista 5,5 prosenttia on ollut koronapositiivisia. Tartunnoista 18 prosenttia on jäänyt lähteeltään epäselviksi paikallisiksi tartunnoiksi ja karanteenin aikana on sairastunut 10 prosenttia potilaista.
Viimeisen viikon aikana maakunnassa on todettu 88 uutta koronatartuntaa. Tartunnoista 36 on Hämeenlinnan, 16 Riihimäen ja 36 Forssan seudulta.
Puolustusvoimien tietojen mukaan Panssariprikaatissa on lokakuun alusta tähän päivään mennessä todettu kaikkiaan neljä koronatartuntaa.
Kanta-Hämeen keskussairaalassa on tällä hetkellä hoidossa kaksi koronapotilasta, joista toinen on tehohoidossa. Lisäksi maakunnan perusterveydenhuollon vuodeosastoilla on hoidossa yksi koronapotilas.
Tähän päivään mennessä Kanta-Hämeessä on todettu yhteensä 3 224 koronatartuntaa.
Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.