Kallion alueella koronatilanne ei ole hellittänyt: alkuviikosta on todettu yhdeksän tartuntaa.

Alueen kunnissa, esimerkiksi Nivalassa ja Ylivieskassa todetaan edelleen useita tapauksia viikoittain, viestittävät tartuntatautiviranomaiset.

Viime viikolla koronavirukselle on voinut altistua Kärkkäisen tavaratalossa Ylivieskassa. Torstaina ja perjantaina kaupassa asioineita kehotetaan seuraamaan vointiaan ja hakeutumaan tarvittaessa koronatestiin.

Tartunnat leviävät erityisesti rokottamattomien keskuudessa. Terveysviranomaiset suosittelevat vahvasti rokotuksen ottamista, sillä täysi rokotussarja suojaa melko tehokkaasti koronavirustartunnan vaikealta muodolta.

– Vaikka rokotus ei välttämättä estä tartunnan saamista, tyypillisesti rokotetut sairastavat taudin lievempänä ja lyhytkestoisempana kuin rokottamattomat. Erityisesti rokottamattomat yli 40-vuotiaat riskiryhmäläiset ovat vaarassa joutua koronaoireiden takia sairaalahoitoon, Kallion terveyspalvelujohtaja Päivi Peltokorpi kertoo.

Lue täältä lisää alueesi koronavirustilanteesta