Suomeen ennakoidaan täksi talveksi vaikeaa RS-virusepidemiaa.
Hengitystieinfektioihin kuuluva RS-virusepidemia on alkanut naapurimaassamme Ruotsissa poikkeuksellisen aikaisin ja erittäin rajuna. Ruotsin sairaalat ovat kuormittuneet RS-viruspotilaista ympäri maata ja tapauksia todetaan viikoittain satoja.
RS-virus on ennen kaikkea pikkuvauvojen ja pienten lasten tauti, mutta myös ikääntyneet voivat saada sen aiheuttaman vakavan keuhkokuumeen. Vauvoille tai vanhuksille tauti voi olla kohtalokaskin.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin infektiotautien apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen sanoo, että toistaiseksi vielä tähän vuodenaikaan HUS-alueen RS-viruksen tartuntaluvut ovat aiempien vuosien tasolla.
Syyskuussa HUS-alueella todettiin 11 laboratoriovarmistettua RS-virustapausta ja lokakuussa 12. päivään mennessä kahdeksan.
– Mutta koska naapurimaassamme on epidemia käynnissä, odotamme sitä alkavaksi myös Suomessa influenssaepidemian tavoin koronarajoitusten purkamisen myötä, Ruotsalainen arvioi.
Esiintyy joka toinen vuosi rajummin
Yleensä RS-virus esiintyy rajumpana talviepidemiana parillisina vuosina ja parittomina vuosina on pienempi kevätepidemia. Rajumpi talviepidemia alkaa normaalisti marras–joulukuussa.
– Tähän voi kuitenkin tänä vuonna liittyä yllätyksellisiä piirteitä, esimerkiksi miten voimakkaasti ja missä ajankohdassa RS-virusepidemia alkaa kiihtyä. Se johtuu siitä, että meillä ei ollut viime kaudella epidemiaa koronarajoitusten vuoksi, Ruotsalainen muistuttaa.
Ruotsissa RS-epidemia on alkanut kolme kuukautta normaalia aiemmin. Myös sairastuneiden määrät ovat normaalia epidemiaa suuremmat.
Ruotsissa on raportoitu tänä vuonna RS-viruksen sairastuttaneen poikkeuksellisen paljon myös aikuisia. Kuitenkin ennen kaikkea lastensairaalat ovat kuormittuneet pahoin eri puolella Ruotsia.
– Aikainen ja intensiivinen alku tämän vuoden epidemialle selittyy ennen kaikkea väestön alhaisesta immuniteetista. Se koskee erityisesti nuorempia lapsia, koska kahden viime vuoden aikana on ollut vain vähän RS-virusta, sanoo tutkija AnnaSara Carnahan Ruotsin kansanterveyslaitoksen tiedotteessa.
HUSin Uudessa lastensairaalassa RS-viruspotilaita on toistaiseksi ollut vain muutamia yksittäisiä tapauksia, sanoo lasten infektiolääkäri Tea Nieminen.
– Kaikkialla odotetaan jännittyneinä, tuleeko epidemiasta poikkeuksellisen raju, koska epidemiaa edeltää yleensä edeltävänä keväänä selvästi pienempi pikkuepidemia, joka tänä vuonna jäi kokonaan väliin. Siksi pohditaan, että tämä syksyn epidemia saattaa tulla poikkeuksellisenkin rajuna, Nieminen kertoo.
Epidemia alkanut aikaisin kautta Euroopan
Ruotsin lisäksi epidemia on alkanut aikaisin muissakin Euroopan maissa. Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskuksen EDCD:n 23:stä maasta kaikkiaan 19:ssä on raportoitu poikkeuksellisen aikaisesta RS-virusepidemiasta.
Eeva Ruotsalaisen mukaan Suomea on RS-virusepidemialtakin toistaiseksi saattanut säästää se, että koronarajoituksia on purettu naapurimaita myöhemmin.
– Ennustan toki, että se tulee vastaavanlaisena myös Suomeen. Ehkä kuitenkin pienellä viiveellä, mutta kyllä se epäilyksettä tulee Suomeenkin.
Lähimaiden luvut huolestuttavat Ruotsalaista, sillä hänen mukaansa se tulee lisäämään sairaalakuormitusta ainakin lasten ja todennäköisesti naapurimaiden tapaan myös ikääntyneiden osalta.
– Meillä voi olla kyllä aika ikävä epidemiatautikausi tulossa, kun influenssakaudestakin ennustetaan rajua ja koronaepidemia on yhä päällä.
Sairaalakuormitukseen varaudutaan
Toistaiseksi influenssaepidemiasta ei ole ollut vielä suurempia merkkejä. Ruotsalaisen mukaan Uudellamaalla on ollut yksi influenssapotilas sairaalahoidossa. Influenssaepidemiaa kuitenkin odotetaan, kun rajoituksia on nyt purettu. Hengitystieinfektiot alkavat jälleen levitä.
– Toivoisin ettei olisi, mutta valitettavasti nyt merkit näyttävät siltä. Kun meiltä puuttuu yksi epidemiakausi sekä RS-viruksen että influenssan osalta lähes kokonaan koronarajoitusten vuoksi. Ihmisillä ei ole sairastetunkaan taudin tuomaa vastustuskykyä.
Sairaalat saattavat ylikuormittua kolmen päällekkäisen epidemian takia. RS-viruksen kohdalla kuormitus keskittyy ennen kaikkea lasten erikoissairaalahoitoon, mutta ikääntyneitäkin se voi viedä sairaalahoitoon. Lisäksi influenssa ja korona toisivat kuormitusta sekä vuodeosastohoitoon että tehohoitoon.
Ruotsalainen kertoo, että HUS-alueella on viime vuosina hoidettu vakavan influenssan takia on joka kausi noin 70–115 potilasta teho- ja tehovalvontaosastoilla.
– Nyt jos meille tulisi vakava epidemia, epidemiakautena odotamme tietysti vastaavanlaista kuormitusta teho- ja tehovalvontaosastoille. Sen lisäksi kuormitusta tulee tietysti vuodeosastoille, sen päälle kun meillä on jo nyt koronapotilaita hoidossa.
Epidemian hallinnan takia väestön toteuttamat varotoimet ovat nyt äärimmäisen tärkeitä: edelleen jatkuva kasvomaskin käyttö joukkoliikennevälineissä ja yleisissä sisätiloissa korona- ja influenssarokotusten ottamisen lisäksi, Ruotsalainen muistuttaa.
Lisäksi koronasta opitut muutkin varokeinot, kuten käsien pesu ja turvavälien pitäminen, voivat estää muitakin hengitystietauteja.
– Mutta kyllä kaiken kaikkiaan, jos on kolmen hengitystieinfektion aiheuttama samanaikainen kuormitus sairaaloissa, kyllä se tulee vaikuttamaan merkittävästi meidän terveydenhuoltoomme, Ruotsalainen päättää.
Lue myös:
HUSin infektiotautien ylilääkäri Asko Järvinen ennakoi viime vuotta rajumpaa influenssakautta – myös RS-viruksen odotetaan iskevän voimakkaammin
Vuosi sitten influenssa jäi saapumatta – tänä vuonna influenssakausi voi olla tavanomaista rajumpi