Puoluejohtaja Maria Ohisalon lähestyvä vanhempainvapaa pani lopulta liikkeelle melkoisen ruletin vihreiden johdossa.
Kun Li Andersson (vas.) taannoin jäi vastaavalle vapaalle, Jussi Saramo valittiin hänen sijaisekseen. Niin puoluejohtajaksi kuin ministeriksikin.
Vihreät eivät tyytyneet yksinkertaiseen ratkaisuun. Yli viisituntisen kokouksen päätteeksi puolueen eduskuntaryhmä ja puoluevaltuuskunta valitsivat eilen Krista Mikkosen sisäministeriksi ja puheenjohtaja Ohisalon itsensä ympäristö- ja ilmastoministeriksi loppuhallituskauden ajaksi.
Emma Kari puolestaan valittiin Ohisalon ministerituuraajaksi ja viisikon jäseneksi marraskuusta ensi kesään. Jo aiemmin vihreät päätti, että kansanedustaja Iiris Suomela tuuraa Ohisaloa puheenjohtajatehtävissä.
Laajempi kierrätys muuttuu hämmentävästä ymmärrettäväksi, kun tunnistaa, miksi se tehtiin.
Viime kesän kuntavaalitulos oli vihreille karvas pettymys.
Lopputulemaa on analysoitu puolue-elinten tapaamisissa ja epämuodollisemmissa porukoissa. On pohdittu, mitä pitäisi tehdä toisin.
Ministerivalinnat eivät ole vähäpätöinen osa kokonaisuutta. Ruodinta jatkui myös eilisessä kokouksessa.
Sisäministerin salkku ei ole ollut köyhyystutkija-Ohisalolle sellainen puoluejohtajan pelipaikka, kuin jotkut unelmoivat. Ohisalo on kyllä yrittänyt puhua eriarvoisuudesta turvallisuusuhkana, mutta päätynyt julkisuudessa pikemminkin selittelemään poliisin rahatilannetta.
Toisaalta sisäministeri ei ole näkynyt ja kuulunut ilmastopuolueen puheenjohtajalle tärkeimmissä teemoissa. Päätöksien jälkeen Ohisalo kertoi medialle, että kenttä on toivonut puheenjohtajalta enemmän ilmasto- ja ympäristöasioiden esilläpitoa julkisuudessa – ja myös hallitusviisikossa.
Krista Mikkosta on kiitelty asiantuntemuksesta ja työteliäisyydestä, mutta ei näkymisestä tai poliittisesta vääntövoimasta.
Juuri Ohisalon ratkaisu on se pala palapelissä, joka selittää muita valintoja.
Ohisalon perhevapaan ajalle ensi kevääksi osuu sovittu tarkastelu, jossa ilmastotoimia puntaroidaan ja tarvittaessa sovitaan lisää.
Tuuraajaksi valittu Emma Kari on virkaiältään nuoressa vihreässä joukossa kokeneinta kaartia. Kari on tottunut neuvottelemaan ja hänen taitojaan arvostetaan myös muissa puolueissa – huolimatta siitä, mitä hänen mielipiteistään ajatellaan.
Kari haluttiin nostaa siksi viisikkoon, painottaa moni vihreä.
Kun ulkoministeri Pekka Haaviston vaihtamiseen ei ollut haluja, muodostui näillä ratkaisuilla hyvin helsinkiläinen ministeriryhmä. Ja puolueissa liika Helsinki-keskeisyys on usein rasite – myös Helsinki-keskeisille vihreille, kun aluevaalit lähestyvät.
Krista Mikkonen olisi halunnut jatkaa ympäristö- ja ilmastoministerinä, mutta vihreät päätti siirtää hänet sisäministeriksi, puolueelle vaikeaan tehtävään – tiettävästi taivuttelujen jälkeen.
Vaikka varapuheenjohtajaksi noussutta Atte Harjannetta esitettiin kokouksessa myös ympäristö- ja ilmastoministeriksi, oli hän kiinnostunut todellisuudessa juuri sisäministerin tehtävästä. Harjanne kuitenkin luopui ehdokkuudestaan alueellisen tasapainon vuoksi.
Vihreiden arvio kuuluukin, että kolmikko Kari-Mikkonen-Haavisto on alueellisesti tasapainoisempi, virkaiältään kokeneempi ja poliittisiin vääntöihin valmiimpi kuin mitä Kari-Harjanne-Haavisto olisi ollut.
Puolueiden ministerivalinnat herättävät uteliaisuutta myös kilpakumppaneissa.
Kun vihreät kertoivat Atte Harjanteen jääneen tällä kertaa salkutta, ehti moni Twitterin kokoomuslainen viettää sinivihreyden ja ”soininvaaralaisuuden” hautajaisia.
Kun salkkuja on kolme, kaikkea ei voi saada. Tällä kertaa arvio loppuhallituskauden väännöistä ja jonkinlainen suunnitelma niissä menestymiseksi painoi vaakakupissa enemmän kuin toive puolueen kasvojen ”monipuolistamisesta” Harjanteella.
Lopulta jää puolueen kannattajien ja äänestäjien ratkaistavaksi, oliko päätös oikea. Harjanteella on merkittävää tukea vihreiden sisällä, ja hän on kertonut olevansa käytettävissä eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi.
Pitkistä keskusteluista huolimatta eilen maanantaina tehdyt ratkaisut eivät ole yllättäviä.
Jo ennen vihreiden syyskuista puoluekokousta moni puolueen poliitikko arveli, että puheenjohtajan sijaiseksi valittaneen aluevaalikampanjan johtaja Helsingin ulkopuolelta ja viisikkosijaiseksi kokeneempi tekijä. Sekä Suomelan että Karin nimet vilahtelivat tiuhaan näissä arvioissa.
Kaksipäinen johtajuus on yleistä vihreiden kulttuurille, vaikka sille muissa puolueissa naureskellaankin. Ruotsissa ja Saksassa vihreillä on kaksi puheenjohtajaa, Suomessakin näin on vihreiden nuorisojärjestöllä.
Lue myös:
Vihreät päätti ministereistään: Krista Mikkonen siirtyy sisäministeriksi, Emma Kari tuuraamaan ympäristö- ja ilmastoministerinä
Sisäministerivalinta aiheuttaa päänvaivaa vihreille – Ylen tiedot: Ohisalon kaavailut muuttuneet viikonlopun aikana, tilanne edelleen auki
HS: Ohisalo esittää Emma Karia ministerin sijaiseksi, Kari ja Harjanne ennakkosuosikit