Jyväskylä on siirtynyt koronan perustasolta jälleen epidemian kiihtymisvaiheeseen, linjaa kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä. Uusia tartuntoja todettiin viime viikolla Jyväskylässä ennätykselliset 262. Myös sairaalahoidon tarve on kääntynyt kasvuun.

Kaupunki kertoo tiedotteessaan, että uusien tartuntojen suhteen ilmaantuvuus on nyt korkeimmalla tasolla koko epidemian aikana. Koronan ilmaantuvuusluku on Jyväskylässä 281,2 tartuntaa 100 000 asukasta kohti.

Jyväskylän kaupungin tartuntataudeista vastaavan lääkärin Ilkka Käsmän mukaan tautia ilmenee ennen kaikkea rokottamattomalla väestöllä.

Huolestuttavaa hänen mukaansa on, että sairaalahoidossa on työikäistä väestöä. Rokotuksilla sairaalahoidolta eli taudin vakavalta muodolta olisi Käsmän mukaan voitu välttyä.

– Rokotus tulee hakea, ellei siihen ole terveydenhuollollista estettä. Ja äärimmäisen harvalla on. Rokote on turvallinen ja maksuton, toteaa Käsmä tiedotteessa.

Jyväskylä tarjoaa jatkossa rokotuksia yhä enemmän pop up -rokotuksina kauppakeskuksissa sekä tapahtumissa syyslomaviikosta alkaen. Myös oppilaitosten yhteydessä annettavia koronarokotuksia jatketaan.

Kaupunki suunnittelee ensi viikolla matalan kynnyksen rokotuspisteitä muun muassa Jyväskylän keskustaan. Kaupunki tiedottaa rokotusjärjestelyistä tarkemmin loppuviikosta.

Jyväskylässä laaja maskisuositus on edelleen voimassa. Muita rajoituksia ei tässä vaiheessa aseteta, mutta valmius niihin kaupungin mukaan on.

– Jos tilanne otetaan vakavasti, niin uusia rajoituksia ei jouduta tekemään. Toivonkin, että kannamme porukalla vastuuta tilanteesta. Eli pohditaan omia menoja ja niiden turvallisuutta sekä ennen kaikkea haetaan se rokote, kitetyttää poikkeusolojen johtoryhmän puheenjohtaja, Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto.

Lue myös:

Jyväskylä vie koronarokotukset tapahtumiin ja kauppakeskuksiin – uusia koronatartuntoja viime viikolla ennätysmäärä