Hämeenlinnassa saavutetaan täysi rokotekattavuus yli 12 -vuotiaiden osalta marraskuun puoliväliin mennessä. Näin arvioi kaupungin palvelupäällikkö Heli Haapala. Hämeenlinnassa rokotusten väli on nuortenkin osalta kahdeksan viikkoa.

Tähän mennessä (7.10.) ykkösrokotteen on saanut 84,6 prosenttia hämeenlinnalaisnuorista. Määrä on se, mitä on Haapalan mukaan tavoiteltu. Toisen rokotteen osalta tilanne ei ole Hämeenlinnassa kovin hyvä.

– Kakkosrokotteen osalta rokotekattavuus on reilustikin alle 80 prosentin eli rokotteita ei ole haettu niin paljon kuin olemme odottaneet, palvelupäällikkö Heli Haapala kertoo.

Nuoria koetetaan tavoitella kaikin keinoin

Heli Haapalan mukaan nuoria koetetaan innostaa rokotuksiin kaikin keinoin.

– Hämeenlinnassa on lähetetty kaikille 20–29 -vuotiaille tekstiviesti, missä on muistutettu mahdollisuudesta hakeutua rokotuksiin. Lisäksi rokotuspaikkoja on viety sellaisiin paikkoihin, missä on nuoria eli esimerkiksi ammattiopisto Tavastialle ja Hämeen ammattikorkeakoulun kampukselle.

Kauppakeskus Goodmanissa järjestetään kaikille yli 12-vuotiaille avoin walk in -rokotustilaisuus torstaina 21.10.2021 klo 14-18. Tilaisuudessa on mahdollisuus saada ensimmäinen koronarokote.

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.