Reilun 9 000 asukkaan Alajärvellä nuorisotoiminta on ottanut koronarajoitusten jälkeen ison harppauksen kohti niin sanottua normaalia.
Tavallisena sateisen harmaana arkipäivänä erityisnuorisotyöntekijä Siiri Ahopelto ja nuoriso-ohjaajat Tuomas Lahdenperä sekä Elina Ruotsala järjestelevät viikottaista välituntitoimintaa yläkoululla.
Nuoret pistäytyvät juttelemaan ohimennen nuorisotyöntekijöille ja heille huikkaillaan tervehdyksiä. On selvää, että heidät tunnetaan jo hyvin koulussa.
– Me olemme paikalla ja järjestämme esimerkiksi liikunnallisia juttuja, joista saa joskus pieniä palkkioitakin. Lisäksi tarjoamme täällä kahvia, Lahdenperä kertoo.
Nuoriso-ohjaajat ovat lisänneet toimintansa näkyvyyttä myös sosiaalisessa mediassa, ja nyt he aloittavat esimerkiksi podcastit, joissa käsitellään paikallisia ja yleisempiäkin aiheita pilke silmäkulmassa.
– Olemme Siirin kanssa aika innovatiivisia ihmisiä ja olemme tehneet jo aiemmin Youtube-videoita, mutta nyt podcastit ovat kuumaa kamaa, Lahdenperä kuvailee.
Sosiaaliseen mediaan oli lähdettävä, jotta nuoria voitaisiin tavoittaa myös siellä.
– Perustyö on kuitenkin sitä, että olemme siellä missä nuoretkin ovat – esimerkiksi kouluissa ja nuorisotiloissa, Lahdenperä kuvailee.
Ryntäys nuorisoiltoihin
Koko maassa nuorisotilat ovat olleet koronarajoitusten takia enemmän tai vähemmän suljettuja kahden edellisen vuoden aikana.
Yleisempi huoli pandemian aikana on ollut se, että kontakti nuoriin menetetään esimerkiksi siksi, että nuorisotyö ei ole voinut olla samalla tavalla läsnä nuorten parissa kuin aikaisemmin.
Alajärvellä tätä ei suoranaisesti pelätty ja jos olisi pelättykin, huoli on osoittautunut tänä syksynä vääräksi muutenkin.
Nyt nuorisotoiminta on päästy aloittamaan paikkakunnalla normaalisti ja nuoret ovat tulleet iltoihin ryntäyksellä.
Tuomas Lahdenperä kertoo, että perjantai-iltaisin kaupungin Nuopparilla käy sata nuorta. Osa käy välillä muualla ja palaa taas takaisin pelaamaan biljardia, juomaan kahvia tai vain viettämään perjantai-iltaa kavereiden kanssa.
Nuorisoiltoja järjestetään myös keskiviikkoisin ja torstaisin, ja nyt Nuopparille tarvitaan keskiviikkoillalle jo toinen työntekijä.
– Ainakin nyt meidän aikana voi puhua ennätysmääristä. On ihan mahtava juttu, että nuoret haluavat olla tässä toiminnassa mukana, Siiri Ahopelto hymyilee.
Nuorisotoimintaan on paikkakunnalla satsattu ja se näyttää tuottavan tulosta esimerkiksi siinä, miten hyvin nuoret suhtautuvat nuoriso-ohjaajiin.
– Ehkä kyse on siitä, että me olemme läsnä turvallisina aikuisina, olemme luoneet hyviä suhteita nuoriin ja olemme luottamuksen arvoisia, Ahopelto miettii.
Katso myös: Tuomas Lahdenperä ja Siiri Ahopelto Ylen Aamussa 11.10.2021
Seuraa täältä Ylen uutisia Etelä-Pohjanmaalta.