Turun yliopistollisen keskussairaalan (TYKS) teho-osastolla työskentelevä ylilääkäri Mika Valtonen myöntää, että rokotuksesta kieltäytynyt koronapotilas voi herättää hoitajassaankin tuntemuksia.

– Kyllä siinä tietysti jonkin tason turhautumista saattaa tulla, koska suurin osa näistä rokottamattomien tehohoitojaksoista olisi todennäköisesti voitu rokottamalla välttää.

Valtonen korostaa samaan hengenvetoon, että tehohoidon antamiseen eivät potilaan henkilökohtaiset elintavat tai valinnat vaikuta, vaan sitä tarjotaan kaikille tarvitseville samalla, lääketieteellisellä perusteella.

Valtonen kertoo, että Varsinais-Suomessa hallituksen tavoite – 80 prosentin kattavuus kahdesti rokotetuissa – saavutetaan marraskuun alkupuolella.

Sosiaali- ja terveysministeriöstä on aiemmin arvioitu, että valtakunnallisesti tavoite täyttyisi lokakuun puolivälin tienoilla.

Juuri nyt siltä ei näytä. THL:n mukaan rokotekattavuus näyttää odotettua heikommalta. Erityisesti nuorten aikuisten joukossa kattavuus on edelleen heikko.

Ylen kysely suurimmille kaupungeille kertoi, että kaikissa kaupungeissa hallituksen tavoite ei todennäköisesti täyty lokakuun loppuun mennessä.

Krista Kiuru: Rokotustavoitteen saavuttaminen on elinehto

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) ei halua spekuloida mahdollisuudella, että rokotteiden kattavuustavoitteista jäätäisiin.

– Meidän lähtökohtamme on se, että 80 prosentin rokotekattavuus saavutetaan. Se on meille elinehto, jos ajattelemme tätä tulevaa elämää koronan varjossa. Mitä korkeampi rokotekattavuus on, sitä varmemmalla pohjalla me olemme, Kiuru sanoi Ylelle perjantaina.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) arvioi torstaina, että 80 prosentin rokotekattavuus saavutetaan lähiviikkoina. Samalla hän vetosi voimakkaasti kansalaisiin, jotta rokotteita otettaisiin.

Ministeri Kiuru yhtyy vetoomukseen ja toteaa olevansa huolissaan erityisesti alle 40-vuotiaiden rokotekattavuuden matalasta tasosta. Myös 50–70-vuotiaissa on Kiurun mukaan liikaa heitä, joilta rokotesuoja puuttuu.

– Käytännössä 775 000 ihmistä on tällä hetkellä puhtaasti rokottamattomia. Kun otetaan huomioon ensimmäisen rokotuksen saaneet, niin tämä puutteellisten rokotusten omaavien porukka nousee yli puoleentoista miljoonaan vieläkin. Se selittää myös ikävä kyllä tätä epidemiatilannetta, Kiuru sanoo.

Pitäisikö nuoria taivutella henkilökohtaisemmin?

Rokotukseen ei voi ketään pakottaa, eikä hallitus pakkoa valmistele.

TYKSin ylilääkäri Mika Valtonen harkitsisi kuitenkin rokotevelvoitetta hoitotyöntekijöille, jotka työskentelevät teho-osastolla tai muutoin hauraiden potilaiden kanssa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Hanna Nohynek sanoo, että nuoria rokottamattomia pitäisi ehkä ohjata rokotukseen nykyistä henkilökohtaisemmin.

– Vaikka tekstiviestillä. Meidän täytyy miettiä uusia keinoja, jos nämä nykyiset keinot eivät tuota tulosta. Ne keinot joihin on totuttu, eivät ehkä vie meitä siihen maaliin, Nohynek sanoi perjantaina Ylen Radio 1:n Ykkösaamussa.

THL onkin jo käynnistänyt uusia vaikutuskeinoja, joilla nuoret aikuiset saataisiin rokotuksiin. Valistuskampanjassa käytetään esimerkiksi deittisovellus Tinderin kautta välitettyjä viestejä.

"Voi vaikeuttaa muiden potilasryhmien asemaa"

Jorvin sairaalan teho-osastolla työskentelevä ylilääkäri Tero Varpula toteaa, että teho-osastolle päätyy tällä hetkellä vain hyvin harvoin koronapotilaita, jotka ovat hankkineet rokotteet.

Myös Varpula on huolissaan siitä, jos koronarokotteita ei oteta. Tehohoitopaikkojen määrä on hänen mukaansa Suomessa muutoinkin verraten niukka.

– Meillä ei lähtökohtaisestikaan ole ollut pelivaraa, Varpula sanoo.

Koronapandemia on syönyt voimavaroja ja henkilöstöä. Konstit on tavalla toisella tähän asti löydetty ja muutkin kuin koronan vuoksi tehohoitoa tarvitsevat on hoidettu. Jos vaikeita koronatapauksia tulee lisää, tilanne on hankala.

– Se voi johtaa siihen, että joudumme entistä tarkemmin miettimään, ketkä näistä raskaista hoidosta hyötyy. Potilasvalinta voi muodostua entistä vaikeammaksi, ja se voi vaikeuttaa monien muiden potilasryhmien asemaa.

Lue lisäksi:

Täällä saavutetaan pian 80 prosentin rokotuskattavuus – Yle selvitti rokotustilanteen Suomen kymmenessä suurimmassa kaupungissa

Kemi, Kemijärvi ja Tornio arvioivat, että 80 prosentin rokotekattavuuteen päästään vasta marraskuun lopulla – Rovaniemellä on toiveikkuutta saavuttaa raja kuun lopulla

Pääministeri Sanna Marin: "Emme ole vapauttaneet yhteiskuntaa liian aikaisin"

Koronapotilaiden määrä kasvaa huolestuttavasti – rajoituksia purettiin liian aikaisin, sanoo STM:n Varhila