Koulujen laaja karanteenipäätös herättää keskustelua Vaasan sairaanhoitopiirin alueella.

Pedersören kunnanhallituksen puheenjohtaja Johanna Holmäng (rkp) kirjoittaa lehdistötiedotteessaan, että monet perheet ovat erittäin vaikeassa tilanteessa.

– Joissain perheissä on lapsia, jotka syyskuun ensimmäisen päivän jälkeen ovat olleet 20 päivää karanteenissa, Holmäng kirjoittaa. Hän toteaa myös, että on tapauksia, joissa karanteeneja on ollut useita peräkkäin aina, kun joku ryhmästä on saanut positivisen koronatestituloksen.

Holmängin mukaan yksittäiselle lapselle tai nuorelle karanteeniaika voi olla hyvin pitkä ja merkitä suurta menetystä sosiaalisen vuorovaikutuksen, liikunnan ja opetuksen muodossa.

Hän toivoo, että käyttöön otettaisiin THL: n ohjeet eikä koululuokkia enää aseteta automaattisesti karanteeniin.

Koronatilanne on Pietarsaasen seudulla on pahentunut tänä syksynä. Paljon tartuntoja on todettu esimerkiksi Luodossa.

Karanteeneista hyötyä, ja haittaakin

Pietarsaaren sosiaali-ja terveysviraston tartuntatautilääkäri Johanna Gripenberg sanoo, että virasto on keskustellut karanteenipäätöksistä alueen koulutoimenjohtajien kanssa.

Ylilääkäri Pia-Maria Sjöström sanoo, että päätöstä karanteenirajoitusten suhteen ei ole vielä tehty.

– Olemme havainneet, että tilanne on alkanut olla kestämätön, kun meillä on ollut paljon karanteenia, Sjöström sanoo.

Sjöströmin mukaan koululaisten ja päiväkotilasten luokista saamat koronatartunnat olivat aiemmin harvinaisia. Nyt syksyn aikana on tartuntoja on varmistettu karanteenissa olevissa ryhmissä.

Koululuokkien asettamisesta karanteeniin on siis Sjöströmin mukaan hyödytty.

Ongelmana on, että karanteenipäätöksistä tulee niin laajoja ja raskaita.

Riskiryhmien korotekattavuus alkaa olla alueella hyvä, joten kokonaistilanne ei ole sama kuin viime talvena.

– Meillä on varmasti ensi viikolla jotain sanottavaa siitä, miten edistymme. Nämä eivät ole helppoja päätöksiä, Sjöström toteaa.

Aiheesta voi keskustella 09.10.2021 klo 19.00 saakka