Sairaalahoitoa tarvitsevien koronapotilaiden määrä on kasvanut tasaisesti kaksi viime viikkoa ja tauti leviää nyt rokottamattomien keskuudessa. Ylen aamussa keskusteltiin perjantaina rokotushaluttomuuden syistä.

Turun yliopiston akatemiatutkijan Anna Soverin mukaan ihmisten rokotuspäätökseen vaikuttavista asioista yksi suurimpia on se, miten turvallisena rokotetta pidetään.

– On mahdollista, että pienistä riskeistäkin kertominen lisää epäröintiä rokotteen turvallisuutta kohtaan, Soveri sanoo.

– Myös taudin riskit vaikuttaa. Nuorempi ikäryhmä ei pidä tautia itselleen vakavana, toisin kuin vanhemmat ikäryhmät. Mitä vakavampana tautia pidetään, sitä suuremmalla todennäköisyydellä rokote otetaan.

Soverin mukaan yksi tärkeä viesti rokottamattomille olisi muiden suojaaminen taudilta.

– Vaikka taudin riski on itselle pieni, niin muiden suojaaminen olisi tärkeää.

Rokotuskattavuus laahaa

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juhani Sand sanoo, että yksittäistä syytä rokottamattomuudelle ei ole. Sandin mukaan Tampereella on aiheellista pelätä, ettei kahdeksankymmenen prosentin rokotuskattavuuteen tulla pääsemään.

– Sairaalahoidossa meillä on tasaisesti covid-potilaita. Hoitoon joutuneet ovat lähes poikkeuksetta henkilöitä, joilla ei ole täyttä rokotesuojaa.

– Jos rokotuskattavuus ei nouse 80 prosenttiin, niin terveydenhuollossa tulee olemaan talven ja pitkälle keväälle covid-potilaita hoidossa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Hanna Nohynek haluaa muistuttaa koronaviruksen olevan yhä keskuudessamme.

– Se ei ole mihinkään kadonnut. Jos ihmiset eivät ota rokotteita, niin he saavat immuniteetin sairastamisen kautta eikä se ole toivottavaa.

Mitä ajatuksia rokottamattomuus herättää? Voit keskustella aiheesta lauantaihin kello 23 saakka.

Lue myös:

Koronapotilaiden määrä kasvaa huolestuttavasti – rajoituksia purettiin liian aikaisin, sanoo STM:n Varhila

Influenssakausi palaa puolentoista vuoden tauolta, ja se huolettaa apulaisylilääkäriä: "Terveydenhuolto voi kuormittua voimakkaasti"

Koronatartuntojen määrä kasvussa taas – tautia on raportoitu kahden viikon aikana enemmän kuin edellisillä vertailujaksoilla