Perussuomalaiset tivasi eduskunnan kyselytunnilla hallitukselta, onko Euroopan unionin elvytyspaketti ainutkertainen ja mihin katosi Suomen saamasta rahasta 600 miljoonaa euroa.

Kysymyksen jälkimmäiseen osaan sisältyi kuitenkin rahasumman osalta väärinkäsitys.

Perussuomalaisten kysymyksen esittänyt kansanedustaja Jani Mäkelä arvioi kyselytunnilla, että Suomi olisi saamassa koko elvytyspaketista vain 2,1 miljardia euroa.

Valtiovarainministeriön mukaan Suomi on saamassa 2,7 miljardia euroa EU:n elvytyspaketin kokonaisuudesta vuoden 2018 hintatasossa laskettuna. Valtiovarainministeriön mukaan arvio summasta ei ole lähikuukausina muuttunut.

Kysymyksen esittäneen kansanedustaja Jani Mäkelän oletus 600 miljoonan euron katoamisesta Suomen saannosta perustuu valtiovarainministeriön johtavan erityisasiantuntijan Olli Kärkkäisen mukaan väärinkäsitykseen. Kärkkäinen viestitti torstai-iltana asiasta Twitterissä.

Mäkelän mainitsema 2,1 miljardia euroa on elpymispaketin suurimman osan, elpymis- ja palautumistukivälineen osuus koko summasta tämän hetken hintatasossa.

Valtiovarainministeriö esittelee elvytyspaketin verkkosivuillaan vuoden 2018 hintatasossa.

Perussuomalaisten Jani Mäkelä viittasi myös EU-komission puheenjohtajan Suomen vierailuun maanantaina.

– Ursula von der Leyen kävi kiittämässä suomalaisia kuuliaisuudesta EU:n velkapaketin maksumiehinä, Mäkelä arveli.

Suomi maksaa elvytyspaketista itse noin 6,6 miljardia euroa EU-velan lyhennyksinä 30 vuoden aikana vuoden 2018 hintatason mukaan.

Eurooppaministeri: Elvytysrahat piristävät, kun kasvu hidastuu

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) muistutti, että Suomen saama rahamäärä on kokonaisuudessaan noin 2,9 miljardia euroa tämän hetken hintatasossa, kun elvytyspaketin osat lasketaan yhteen.

Tämä selittyy muun muassa maaseudun kehittämiseen sekä ilmastotoimien oikeudenmukaiseen siirtymään tarkoitetuilla rahoilla, jotka myös kuuluvat elvytyspakettiin.

Tuppurainen oli tyytyväinen siihen, että EU:n elvytysrahat tulevat käyttöön siinä vaiheessa, kun talouskasvu Suomessa näyttäisi muuten hidastuvan.

– Ensi vuoden aikana elpymisväline alkaa vaikuttaa ja se saattaa estää talouskasvun hiljentymistä juuri sinä oikealla hetkellä, kun pitää huolehtia siitä, että investoinnit myös jatkuvat, Tuppurainen arvioi.

Odotettua parempi talouskehitys vähensi elvytysrahoja

Jani Mäkelä ihmetteli edelleen, miksi koronaelvytyksen rahoja käytetään ilmastotoimiin ja niin sanottuun vihreään siirtymään.

– Vihreä siirtymä muutenkin tuntuu tarkoittavan käytännössä sitä, että työpaikat siirtyvät Suomesta Eurooppaan ja muihin maihin, Mäkelä epäili.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) vastasi perussuomalaisille, että EU:n elvytyspaketti on ainutkertainen väline eurooppalaisten talouksien uudistamiseksi.

Marinin mukaan EU:n kansainvälistä kilpailukykyä vahvistetaan käyttämällä elvytysrahaa puhtaampiin teknologioihin ja digitalisaatioon.

Marin selvitti, että EU on ottanut yhdessä lainaa investointeihin, mutta jäsenmailla ei ole yhteisvastuuta kaikista veloista.

– Kullakin jäsenmaalla on ikään kuin vastuu vain siitä omasta osuudestansa tämän kokonaisen velan osalta, Marin sanoi.

Pääministeri Marin ja valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoivat, että Suomen lopullinen saanto elvytyspaketista riippuu vuosien 2020 ja 2021 talouskehityksestä. Lopullinen tilanne ratkennee ensi kesänä.

Suomen talous on selvinnyt koronakriisistä paremmin kuin aiemmin oletettiin. Se on vähentänyt Suomelle tulevaa rahamäärää EU:n elvytyspaketista vuoden 2020 arvioihin verrattuna.

Kiuru: Lievien mielenterveysongelmien hoito puuttuu lähes kokonaan

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) arvioi kyselytunnilla, että kunnista ja kuntayhtymistä puuttuu lievien ja keskivaikeiden mielenterveysongelmien hoito lähes kokonaan.

– Tähän halutaan puuttua sillä, että saamme perusterveydenhuollossa psyykkiset palvelut toimimaan. Sotessa [sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksessa] laitetaan tämä asia kuntoon.

Kiuru vastasi sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtajalle, kokoomuksen Mia Laiholle, joka epäili, että hallitus on hidastanut niin sanottua terapiatakuuta ehdottaneen kansalaisaloitteen käsittelyä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.

Kiuru perusteli hallituksen toimintaa sillä, että vuodelle 2023 suunniteltuun seitsemän päivän hoitotakuuseen otetaan niin fyysiset kuin psyykkisetkin vaivat mukaan. Tällä hetkellä hoitoon pääsyn määräaika perusterveydenhuollossa on kolme kuukautta.

Laiho sanoi, että mielenterveyspalvelujen saanti on entisestään kriisiytynyt korona-aikana.

Opetusministeri Li Andersson (vas.) kertoi, että hallitus ohjaa pysyvästi 29 miljoonaa euroa lisää rahaa koulupsykologien ja koulukuraattoreiden palkkaamiseen. Lakiesitys sitovista mitoituksista oppilas- ja opiskelijahuollon palveluihin annettiin torstaina eduskunnalle.

– Haluamme huolehtia siitä, että tukea on lasten ja nuorten arjessa, Andersson sanoi.

Koko sali ja ministeriaitio käytössä kyselytunnilla pitkästä aikaa

Tunnelma eduskunnan kyselytunnilla oli pitkästä aikaa sellainen, kuin se oli ennen koronaviruksesta johtuvia varotoimia ja turvavälejä.

Torstaina oli ensimmäinen kerta, kun kyselytunnilla olivat käytössä eduskunnan normaalit salikäytännöt: kaikki edustajat voivat istua salissa ja ministerit aitiossaan vieri vieressä.

Kyselytunnilla ei noussut esiin sairaaloissa lisääntynyt koronapotilaiden määrä.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) arvioi aamupäivällä, ettei hallitus vapauttanut yhteiskuntaa liian aikaisin.

Perussuomalaiset eivät nostaneet kysymyksissään esiin hallituksen suunnitelmia maahanmuuttopolitiikasta, koska puolue jätti aiheesta välikysymyksen aamupäivällä.

Perussuomalaisten ja nyt-liikkeen mielestä hallitus edistää hallitsematonta maahanmuuttoa, koska se aikoo lisätä vetovoimatekijöitä humanitaariselle maahanmuutolle, ja sen vuoksi, että Suomi erottuu säädöksillään länsieurooppalaisesta linjasta.

Hallituksen luonnos lakiesitykseksi muuttaisi ulkomaalaislakia niin, että kansainvälistä suojelua saaneen lapsen perheenyhdistäminen helpottuisi.

Juttua korjattu torstaina 7.10. 2021 kello 20.50 EU:n elvytyspaketin Suomen saaman rahamäärän osalta ja lisätty Olli Kärkkäisen tviitti.

Voit keskustella eduskunnan kyselytunnin aiheista perjantaihin 8.10. 2021 kello 23 asti. Napauta jutun jälkeen keskustele-painiketta.

Katso lisää:

Yle Areena: Eduskunnan kyselytunti 7.10.2021

Valtiovarainministeriön sivut EU:n elvytyspaketista