Suomea on avattu koronarajoituksista maltillisesti syksyn mittaan, ja hallitus on asettanut rajoitusten poiston ehdoksi, että 80 prosenttia yli 12-vuotiaista on rokotettu. Tähän on Tampereella vielä reilusti matkaa, sillä yli 12-vuotiaista tamperelaisista täyden rokotesarjan on saanut tähän mennessä 72,5 prosenttia.

Tartuntatautilääkäri Sirpa Räsäsen pelkona onkin, että 80 prosentin rokotuskattavuuteen ei Tampereella päästä.

– Rokottaminen on viime aikoina selvästi hidastunut. Toivoa kuitenkin vielä on, ja toivottavasti tavoite täyttyy. Tämä voisi ajoittua loka-marraskuun vaihteeseen.

Viime viikkojen rokotustahdin hidastumiseen ei ole mitään yksittäistä syytä. Räsänen toteaakin, että syitä on yhtä monta kuin rokotteen ottamattomia ihmistä. Tampereella heitä on reilut 30 000.

– Onneksi vain pieni osa on vakaumuksellisia rokotuksen vastustajia. Suurin osa on luultavasti epävarmoja rokotteen suhteen ja odottelee lisätietoa siitä. Aina on myös sellaisia, jotka eivät saa vain aikaiseksi lähteä rokotukseen.

Terveydenhoidon ammattilaiset painottavat rokotuksen merkitystä myös nuoremmalle väestölle.

–Vakavaan koronvirusinfektioon voi sairastua ellei ole ottanut rokotetta. Sairastuneet ovat hyvinkin nuoria. Parikymppisiäkin on joutunut koronan vuoksi sairaalahoitoon ja teholle, Tampereen kaupungin hoitotyön päällikkö Birgit Aikio kertoo.

Hallituksen asettaman rokotekattavuuden saavuttamiseen on matkaa myös muissa Pirkanmaan kunnissa. Pahnan pohjimmaisina luvuissa ovat Lempäälä ja Ylöjärvi. Eniten rokotettuja Pirkanmaalta löytyy Ruovedeltä ja Kuhmoisista.

THL kertoi torstaina, ettei se suosittele Modernan rokotteen antamista alle 30-vuotiaille miehille. Tämä ei vaikeuta rokottamista Tampereella, sillä tälle ryhmälle sopivaa rokotetta löytyy alueelta riittävästi.

Tamperelaisten massarokotuspiste Ratinassa sulkee ovensa tulevana sunnuntaina. Koronarokotteita saa toki tämänkin jälkeen, mutta jatkossa niitä annetaan kaupungin terveysasemilta.

Tampereen kaupungin tartuntatautilääkäri Sirpa Räsänen kehottaa nyt jokaista rokottamatonta tai yhden rokotuksen saanutta suuntaamaan vielä tämän viikon aikana Ratinaan. Siellä rokotteen saa ilman ajanvarausta tai ajan rokotukseen voi varata vielä samalle päivälle.

Tamperelaisten rokotuksissa on nyt loppukirin paikka. Hervannassa tähän vastataan kauppakeskuksessa, jossa rokotetaan SPR:n pisteessä perjantaina.