Kanta-Hämeessä noudatetaan THL:n torstaina tekemää linjausta ja alle 30-vuotiaille miehille tarjotaan toistaiseksi vain Comirnaty-rokotetta. THL ei suosittele Modernan rokotetta alle 30-vuotiaille miehille sydänlihastulehdusriskin vuoksi.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin perusterveydenhuollon ylilääkäri Tiina Merivuori kertoo, että THL:n suositus on otettu maakunnassa heti käyttöön.

– Suositus on vaikuttanut torstaina akuutisti Riihimäellä, missä koululaisille siirryttiin tarjoamaan Comirnatya.

Lisäksi Hämeen ammattikorkeakoulussa torstaina järjestettävää walk-in-rokotustapahtumaa on muutettu siten, että tapahtumassa rokotetaan vain yli 30-vuotiaita, koska paikalla on vain Modernan rokotteita.

Kanta-Hämeessä on ylilääkäri Tiina Merivuoren mukaan ollut Modernan käytössä jonkin verran kuntakohtaisia eroja. Rokottamistilanne on edennyt kuten muuallakin maassa, ja maakunnassa kuta kuinkin samassa tahdissa. Myös kolmansia rokotuksia on aloitettu THL:n ohjeen mukaan.

– Haluamme kuitenkin muistuttaa rokotuksen ottamisen tärkeydestä ja koko rokotussarjan ottamisesta, että emme esimerkiksi joudu perääntymään rajoitusten purkamisessa. Rokotteita on nyt Suomessa hyvin saatavilla.

Ensimmäisen rokotteen on saanut tähän mennessä 76,1 prosenttia kantahämäläisistä. Kaikista kantahämäläisistä täyden rokotussarjan (sisältää myös kolmansia rokotteita) on saanut 62,4 prosenttia väestöstä.

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.