Kanta-Hämeen koronatilannetta kuvaava ilmaantuvuusluku on laskenut hieman viime viikosta. Kahden viikon ilmaantuvuusluku on 54 tartuntaa 100 000 henkilöä kohden. Viime viikolla luku oli 58.

Maakunnassa todettiin viimeisen viikon aikana 83 uutta koronatartuntaa, joista yli puolet eli 43 on Hämeenlinnan seudulta. Uusista tartunnoista 25 on Riihimäen ja 15 Forssan seudulta.

Fimlabissa tehtiin viikolla 39 noin 1 500 koronatestiä, joista 4,2 prosenttia on ollut positiivisia. Perustestien vastausviiveet ovat olleet noin 1–2 vuorokautta näytteenotosta.

Torstaihin mennessä Kanta-Hämeessä on todettu koko koronaepidemian aikana yhteensä 3 136 koronatartuntaa.

Sairastuneet nuoria tai nuoria aikuisia

Viimeisen viikon aikana todetuista uusista tartunnoista 32 prosenttia on jäänyt lähteeltään epäselviksi paikallisiksi tartunnoiksi. Epäselviä tartuntoja on selkeästi aiempaa enemmän, koska testausstrategia muuttunut ja näytemäärät sen myötä edelleen vähentyneet.

Huomioitavaa on myös ravintolatartuntojen määrän selvä lisääntyminen. Sairastuneissa on paljon nuoria tai nuoria aikuisia, joten sairaalahoidon kuormitus on pysynyt toistaiseksi matalana, vaikka tartuntamäärät kääntyneet kasvuun. Viimeisen kuukauden aikana sairaalahoitoon joutuneet ovat olleet pääosin rokottamattomia.

Sairaanhoitopiiristä muistutetaan, että edelleen on tärkeää jokaisen yli 12-vuotiaan hankkia kaksi rokotusta ja hakeutua testeihin, jos ilmaantuu koronavirukseen sopivia oireita – ja erityisesti, jos ei ole vielä saanut rokotuksia tai selkeä altistus tartunnalle tiedossa.

Kanta-Hämeen keskussairaalassa on tällä hetkellä hoidossa yksi koronapotilas. Maakunnan perusterveydenhuollon vuodeosastoilla on hoidossa kaksi koronapotilasta. Sairaanhoitopiiri päivittää potilaiden määrän viikoittain.

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.