Koronatartuntojen määrä on selkeässä kasvussa Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä. Sairaanhoitopiirin mukaan tautia esiintyy vapaana etenkin nuorilla rokottamattomilla henkilöillä.

Tällä viikolla alueella on todettu 23 uutta koronavirustapausta. Näistä noin puolet liittyy Metsä Groupin Kemin tehtailla ilmenneeseen tautiryppääseen.

11 tapausta on todettu karanteenien sisältä ja kahdeksassa tapauksessa tartunnan lähde ei ole tiedossa.

Maskia suositellaan myös yläkouluissa

Länsi-Pohjan tartuntataudeista vastaavat lääkärit suosittelevat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen linjauksen mukaisesti maskin käyttöä etenkin julkisissa sisätiloissa, joissa turvaväliä ei voida noudattaa. Suositus koskee myös yläkouluja.

Maskia on käytettävä aina koronavirustestiin mennessä sekä ennen testituloksen valmistumista.

Lisäksi maskin käyttöä suositellaan aina julkisissa tiloissa ja julkisessa liikenteessä niille yli 12-vuotiaille, joilla ei ole täyttä rokotussarjaa ja jotka eivät ole sairastaneet COVID-19 -tautia puolen vuoden sisällä.

Lapin sairaanhoitopiirissä on rauhallisempaa

Lapin sairaanhoitopiirissä on tullut keskiviikkona tietoon neljä uutta tartuntaa. Kaikki tapaukset on todettu Rovaniemellä jo karanteenissa olevilla henkilöillä.

Tällä viikolla Lapin sairaanhoitopiirissä on tullut tietoon 12 uutta tartuntaa.

Kahden viime viikon aikana Lapin sairaanhoitopiirin alueella on määrätty karanteeniin noin 400 henkilöä. Länsi-Pohjassa yli 400 henkilöä altistui koronalle viime viikolla.

Joukkoaltistumisia on infektioylilääkäri Markku Broaksen mukaan syntynyt muun muassa kertausharjoituksissa, yksityisissä juhlissa sekä ravintoloissa.

Rovaniemellä karanteenissa 178 henkilöä

Rovaniemellä on tällä hetkellä karanteenissa 178 henkilöä. Karanteenissa olevien määrä on pysynyt viime viikkoina kutakuinkin samana.

Pääsääntöisesti karanteeniin määrätyt ovat joko rokottamattomia tai yhden rokotuksen saaneita.

Lue myös: Koronaturvallinen käytös heikentyi THL:n uusien suositusten jälkeen Rovaniemellä

Uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta löytyvät tästä linkistä.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.