Maskisuositus on höllentynyt, mutta moni pitää kasvomaskia jatkossakin.
Pikainen gallup Mikkelin keskustassa paljastaa, että kasvomaskin käytöstä on tullut vakiintunut tapa osalle väestöstä.
Esimerkiksi mikkeliläinen Pirjo Hakkarainen vietti aikaa Mikkelin kirkkopuistossa tiistaina aamupäivällä. Hän kertoo käyttävänsä maskia itsekin vielä tulevaisuudessa.
– Luulen, että käytetään semmoisissa paikoissa missä näyttää, että ihmiset on liian lähellä.
Esimerkiksi Kiinassa ja Japanissa tutuksi tullut kasvomaskien käyttö yleistyy Hakkaraisen mukaan varmasti myös länsimaissa.
Myös kuntayhtymä Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä uskoo samaan. Hän kertoo itsekin aikovansa käyttää maskia myös jatkossa.
– En käytä vain koronan ehkäisyyn, vaan muidenkin flunssien ja tartuntojen ehkäisyyn flunssakaudella, Seppälä kertoo.
Maskin käyttöä ei kannata enää stressata
Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL päivitti viime viikolla maskisuositusta. Suositus ei perustu enää koronaepidemian eri vaiheisiin vaan ihmisten omaan harkintaan.
– Tietysti ensimmäinen ajatus oli, että tehtiinkö (päätös) liiankin nopeasti. Maskit on helppo torjuntakeino epidemiassa. Koska tartuntamäärät ovat edelleen korkeita, emme ole loiventaneet kuntayhtymän omaa suositusta alueella vielä ollenkaan, Seppälä pohtii.
Essote suosittelee edelleen käyttämään maskeja tilanteissa, jossa ollaan lähikontaktissa tuntemattomien ihmisten kanssa. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi laajat yleisötapahtumat tai joukkoliikenne.
Seppälä kuitenkinkokee, että maskinkäyttö on jatkossa vapaampaa, eikä hänestä maskinkäytön suhteen kannata stressata enää.
– Ehkä se tärkein viesti on, että tämä ei ole stressin asia enää. Jos joku on ilman maskia, niin THL:n suosituksen mukaisesti näin voi olla. Ja mennään ehkä enemmän suosituksiin ja loivempiin liikkeisiin kuin voimakkaisiin rajoituksiin tai koviin sanankäänteisiin, että pitää käyttää. Se on varmaan tärkeintä tässä.
Tulevaisuutta hankala ennakoida
Vaikka koko Etelä-Savon maakunta on koronaviruksen leviämisen suhteen perustasolla, on riski edelleen olemassa, että korona lähtee leviämään.
Koronatestauksessa on Seppälän mukaan käyty huonommin kuin mitä on toivottu. Hän kannustaa edelleen käymään testeissä.
– Siinä mielessä tämä testausaktiivisuuden lasku aiheuttaa pientä huolta siitä, että onko meillä todellisuudessa paljon lähtemässä tartuntaketjuja liikkeelle mitä ei tiedetä vielä. Toivottavasti näin ei ole.