Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin valtuustoa johtaa lyhyeksi jäävän kauden ajan keskustan Tapani Hankaniemi.
Uusi valtuusto kokoontui maanantaina, ja samalla jaettiin puheenjohtajuudet sekä luottamuspaikat sairaanhoitopiirin kuntayhtymähallitukseen ja -valtuustoon.
Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi nousi perussuomalaisten Boris Nygård ja toiseksi varapuheenjohtajaksi sosiaalidemokraattien Sirpa Orjala.
Valtuustokaudella valmistellaan maakunnan hyvinvointialuetta, joka aloittaa toimintansa vuoden 2023 alussa. Tuolloin myös sairaanhoitopiiri siirtyy vuoden 2022 tammikuussa valittavan aluevaltuuston vetovastuulle.
Soiten yhtymähallituksen puheenjohtajan nuijaa pitää seuraavan reilun vuoden ajan keskustan Tapio Pajunpää.
1. varapuheenjohtajaksi valittiin perussuomalaisten Tomi Kivelä ja 2. varapuheenjohtajaksi kokoomuksen Pekka Nurmi.
Lisäksi valtuusto nimesi myös tarkastuslautakunnan, vaalilautakunnan ja maakunnan hyvinvointialueen väliaikaisen valmistelutoimielimen poliittisen seurantaryhmän.
Väliaikaisen valmistelutoimielimen puheenjohtajaksi valittiin keskustan Sari Innanen.