Keski-Pohjanmaalla koronaviruksen tartuntamäärät ovat jälleen nousussa.
Viime viikolla alueella kirjattiin 41 koronatartuntaa, eli edellisviikosta tartuntamäärä on lähes tuplaantunut, sillä viikko sitten saldo oli 23.
Suurin osa tartunnan saaneista on edelleen rokottamattomia tai yhden piikin saaneita.
Epidemia leviää etenkin nuorten, 10–19-vuotiaiden ikäryhmissä. Sairaalahoidossa on kaksi koronapotilasta. Koronatesteistä positiivisia oli viime viikolla 3,7 prosenttia.
Koronalle on voinut altistua viime viikolla muun muassa kokkolalaisella kuntosalilla.
Listaus kaikista mahdollisista altistumispaikoista löytyy Soiten sivuilta.
Lue seuraavaksi:Johtajaylilääkäri korostaa edelleen maskisuosituksen tärkeyttä Keski-Pohjanmaalla – jäljitys ei tavoita kaikkia: "Unohtamisia ja välttelyä kontakteissa"
Terveysviranomaiset muistuttavatkin, että alueella on vielä voimassa vahva kasvomaskisuositus, koska tartunnat ovat kasvussa ja niitä todetaan valtaosin nuorilla.
– Maskit voivat hillitä tartuntojen leviämistä ainakin kouluissa ja oppilaitoksissa, Soite muistuttaa tiedotteessaan.
Taudin ilmaantuvuus eli tautitapausten määrä kahden viikon ajalta sataatuhatta asukasta kohden on noussut ja se on nyt 83.
Soiten alueella on pistetty yhteensä jo yli 100 600 koronarokotetta. Kaksi koronarokotetta on saanut yli 12-vuotiaista 75,6 prosenttia.