Perussuomalaisten haminalainen kaupunginvaltuutettu Ari Rinne vetäytyy valtuustotyöskentelystä toistaiseksi.

Rinne kertoi asiasta Facebookin Hamina (sensuroimaton) -ryhmässä. Vetäytymisensä syyksi hän sanoo väsymyksen ja stressin. Lisäksi hän kertoo olevansa huolissaan terveydestään.

Päivityksessään Rinne kertoo käyneensä asian tiimoilta työterveyslääkärillä. Verikokeissa hänen hemoglobiiniarvonsa olivat normaalia alhaisemmat.

– Lisäksi suola-arvojen poikkeavuus on jo oman asiantuntemukseni perusteella viite jostain vakavasta sairaudesta. Luonnollisesti olen erittäin huolissani omasta fyysisestä terveydentilastani, koska saattaa löytyä jatkotutkimuksissa mitä tahansa, Rinne kirjoittaa.

Hän on ammatiltaan lääkäri ja työskentelee osastonylilääkärinä Kymenlaakson keskussairaalassa.

Rinteelle järjestetään erikoissairaanhoidontutkimukset Eksotessa.

Omaa työskentelyään hän aikoo jatkaa tämän hetkisestä terveystilanteesta huolimatta.

Tällä viikolla Rinteen esiintyminen kaupunginvaltuuston kokouksessa on aiheuttanut Kymen Sanomien mukaan keskustelua. Valtuutettu Rinne kertoi kärsivänsä väsymyksestä ja stressistä.

Äänikuningas

Ari Rinne on toisen kauden kaupunginvaltuutettu.

Viime kesän kuntavaaleissa Rinne sai kaikkiaan 651 ääntä. Se oli suurin äänimäärä koko kaupungissa. Tämän myötä hän sai kaupunginhalllituksen puheenjohtajan tehtävän.

Elokuussa hän ilmoitti luopuvansa kaupunginhallituksen puheenjohtajuudesta. Syyksi hän ilmoitti tuolloin ajankäytölliset ongelmat ja perhesyyt.

Tällä viikolla Rinteen seuraajaksi kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi valittiin konkaripolittikko Peter Muurman (ps.).

Tuoreimmassa somepäivityksessään Ari Rinne kertoo tuoneensa asiansa ilmi puolueelleen.

– Olen ilmoittanut Haminan PS-ryhmälle asiasta, ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle. Pahoittelen äänestäjilleni tätä, ja kiitos luottamuksesta minuun kesän kunnallisvaaleissa. Koskaan ei voi tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

Lue lisää: Hamina oli yksi kuudesta kunnasta, joissa valta vaihtui perussuomalaisille – nyt kaupunginhallituksen puheenjohtaja eroaa

Lue lisää: Haminassa valta vaihtuu perussuomalaisille – hallituksen johtoon nousee lääkäri, joka vielä viisi vuotta sitten oli jäädä sohvan pohjalle huutelemaan

Lue lisää: Perussuomalaisten Peter Muurman valittiin uudeksi kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi Haminassa