Rovaniemen kaupunginvaltuuston jäsen, perussuomalaisia edustava Matti Henttunen on erotettu Rovaniemen perussuomalaisten yhdistyksestä.

Yhdistyksen puheenjohtaja Kalervo Björkbacka sanoo, että yhdistyksen hallitus päätti yksimielisellä päätöksellä erottaa Henttusen vuoden loppuun saakka. Syitä erottamiseen on useita, hän sanoo.

– Ei ole yhtä yksittäistä syytä, vaan on useampia syitä, miksi tähän on päädytty. Luottamuspula on niistä yksi. Meillä on yhdistyksen säännöt ja yhdistyksen lait. Luottamuksen pitää olla täydellinen, Björkbacka sanoo.

Hän korostaa, että erottamispäätöksen teki hallitus yksimielisesti, ei Björkbacka puheenjohtajana.

Henttunen puolestaan sanoo, että asia on mitätön, ja kyseessä ovat lähinnä Henttusen ja puheenjohtaja Björkbackan eriävät näkemykset siitä, miten yhdistyksen sääntöjä tulkitaan.

– Minulla on puheenjohtajan kanssa erimielisyyksiä tietyistä asioista. Hän tulkitsee joitakin asioita tavalla, jota minä en pitäisi yhtään niin tärkeänä. On eri visiot, miten saadaan ihmisten asioita vietyä eteenpäin. Mutta niin kuin sanoin, en osaa ottaa tätä yhtään vakavana asiana. Ihan höpöhommaa, Henttunen sanoo.

Erimielisyys liittyy Henttusen mukaan yhdistyksen jäsenrekisteriiin, jonka Henttunen oli saanut pyynnöstä haltuunsa, kun hän toimi kuntavaalityöryhmän puheenjohtajana.

– Kun nyt sitten palautin paperit käyttämättöminä takaisin, niin äläs nyt: valtava rikos oli tapahtunut, Henttunen sanoo.

Molemmat sanovat, että yhdistyksestä erottaminen ei vaikuta perussuomalaisten valtuustoryhmän kykyyn tehdä yhteistyötä.

Matti Henttunen sai kuntavaaleissa Rovaniemellä yhdeksänneksi eniten ääniä kaikkien puolueiden ehdokkaista ja toiseksi eniten ääniä omassa puolueessaan.

Lue myös: Rovaniemen kaupunginvaltuutettu Matti Henttunen loikkasi perussuomalaisiin – olo kokoomuksessa ei tuntunut kotoisalta

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.