Mikkelin kuntavaalien tulos on saanut vihdoin lainvoiman.

Tuloksesta oli valitettu Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitus koski kesäkuussa toimitettujen kuntavaalien tulosta.

Valituksen tehnyt perussuomalaisten listalla ehdokkaana vaaleissa ollut Ola Muttilainen vaati, että keskusvaalilautakunnan päätös on kumottava ja hallinto-oikeuden on tarvittaessa velvoitettava suorittamaan ääntenlaskenta uudelleen.

Ääntenlaskenta vaadittiin suorittamaan tarvittaessa uudelleen ensisijaisesti perussuomalaisten Sami Nallin ja Muttilaisen välillä ja toissijaisesti myös perussuomalaisten listoilla ehdokkaana olleen Mervi Eskelisen äänten suhteen.

Sami Nalli on nykyisen Mikkelin kaupunginvaltuuston jäsen.

Muttilainen perui kuitenkin valituksensa hallinto-oikeudelle syyskuun puolivälissä. Tämän myötä asia raukesi Itä-Suomen hallinto-oikeudessa.