Ruokolahden kunnanhallitus ei ota uudelleen käsittelyyn Anu Sepposen kunnanjohtajasopimuksen ehtoja.
Kunnanhallitus päätti asiasta äänin 4–3. Näin kunnanhallituksen 28. kesäkuuta tekemä päätös pysyy voimassa.
Edellisen kerran kunnanhallitus oli äänestänyt Sepposen johtajasopimuksesta kolmisen viikkoa sitten.
Anu Sepponen oli sanonut olevansa valmis Ruokolahden kunnanjohtajan virkaan, jos hän saa 7 000 euron palkan, yhdeksän kuukauden palkkaa vastaavan erokorvauksen sekä samanlaiset sopimusehdot kuin muillakin Etelä-Karjalan kunnanjohtajilla.
Perussuomalaisten Kari Kattainen esitti, että Sepposen esittämät ehdot virkaan astumiselle hyväksytään. Häntä kannattivat SDP:n Vesa Kokkonen ja kokoomuksen Ari Kostiainen.
Kunnanhallituksen aiempaa päätöstä kannattivat keskustan Päivi Kosunen, SDP:n Jenna Vertanen, keskustan Konsta Lappalainen ja kunnanhallituksen puheenjohtaja, keskustan Taina Paananen.
Selvittely on kestänyt jo yli vuoden
Ruokolahden kunnanjohtajaksi viime vuoden elokuussa valittu Anu Sepponen on edelleen myös Rautalammin kunnanjohtaja.
Hänet valittiin Ruokolahden kunnanjohtajaksi vuosi sitten, mutta Sepposen tulo Ruokolahdelle kariutui johtajasopimuksen ehtoihin. Hän ei ole irtisanoutunut Rautalammin kunnasta.
Erimielisyys alkoi, kun Ruokolahden kunnanvaltuusto heikensi yksipuolisesti johtajasopimuksen ehtoja, joista oli ennen päätöksentekoa sovittu kunnanhallituksen ja Sepposen kesken.
Valtuusto lisäsi johtajasopimukseen kuuden kuukauden koeajan, alensi palkkaa 7 000 eurosta 6 500 euroon sekä poisti sopimuksesta irtisanomisajan palkan.
Koska Sepponen ei ottanut tehtävää vastaan ennen määräaikaa, valtuusto myöhemmin totesi hänen työsuhteensa rauenneen.
Sepponen valitti valtuuston päätöksestä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus kumosi Ruokolahden kunnanvaltuuston päätöksen Sepposen virkasuhteen rauettamisesta.
Kunnanjohtajalle ei olisi oikeuden mukaan myöskään saanut laittaa koeaikaa.
Sen sijaan erimielisyyksiä synnyttäneet kunnanjohtajan palkan alennus ja irtisanomisajan palkasta luopuminen ovat asioita, joista kunta saa päättää.
Ruokolahden väliaikaisena kunnanjohtajana työskentelee parhaillaan Matias Hilden. Hilden irtisanoutui Puumalan kunnanjohtajan virasta tultuaan valituksi Ruokolahdelle. Hän jatkaa väliaikaisena kunnanjohtajana Sepposen mahdolliseen virkaanastumispäivään saakka.