Lahden Vihreät ry:n puheenjohtaja Pauliina Palo siirtyy sivuun tehtävästään käynnissä olevan oikeuskäsittelyn ajaksi. Yhdistyksen hallitus päätti asiasta kokouksessaan keskiviikkona 22. syyskuuta.
Lahden Vihreiden puheenjohtajana toimii tänä aikana varapuheenjohtaja Aleksi Mäntylä.
Pauliina Paloa epäillään eläinsuojelurikoksista, jotka ovat tapahtuneet vuonna 2019.
Lahden Vihreät toteaa tiedotteessaan, ettei yhdistys tuomitse ketään ennen oikeuden päätöstä. Puheenjohtajavaihdos tehdään oikeusprosessin ajaksi "selkeyden vuoksi", tiedotteessa kerrotaan.
Yhdistyksen hallitus arvioi tilannetta uudelleen oikeuskäsittelyn jälkeen lokakuun alussa.
Samalla Lahden Vihreiden hallitus ilmoitti, että Palo voi edelleen jatkaa tarkastuslautakunnan jäsenenä normaalisti.
Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.