Yle Pori selvitti satakuntalaisten vihreiden kaupunginvaltuutettujen kannabiskannat.
Kannabiksen laillistamista kannattaa kolme satakuntalaisvaltuutettua ja kolme vastustaa sitä, yksi ei osaa tällä hetkellä kertoa kantaansa.
Porin vihreiden valtuustoryhmässä puheenjohtajilla on asiasta täysin eri kannat. Porin vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Laura Pullinen kannattaa kannabiksen laillistamista vihreiden puoluekokouksen kannan mukaisesti kun taas varapuheenjohtaja Hanna Sinisalmi on sitä ehdottomasti vastaan.
Kannabiksen käytön rangaistavuudesta luopuminen saa kyselyn perusteella vahvan tuen satakuntalaisvaltuutetuilta. Kaikki kannattavat sitä Sinisalmea lukuun ottamatta.
Alkuviikosta vihreiden raumalainen valtuutettu, kaupunginvaltuuston kolmas varapuheenjohtaja Pasi Alonen erosi puolueesta puoluekokouksen kannabislinjauksen takia. Kukaan vihreiden satakuntalaisvaltuutettu ei aio erota puolueesta tästä syystä.
Kyselyyn vastasivat kaikki seitsemän satakuntalaista vihreiden kaupunginvaltuutettua.
Satakunnassa vihreillä on Porissa viisi puolueeseen kuuluvaa valtuutettua sekä Raumalla ja Kankaanpäässä molemmissa yksi valtuutettu. Porin vihreiden valtuustoryhmään sitoutumattomina kuuluvat Timo Aro ja Mika Tuhkanen jätettiin kyselyn ulkopuolelle.
Lue lisää:
Tämä mies teki töitä vuosia, että sai vihreät kannattamaan kannabiksen laillistamista – nyt 27-vuotias Coel Thomas kertoo miksi
Analyysi: Vihreät perustelee kannabiksen laillistamista haittojen ehkäisyllä – aloite haiskahtaa eliitin ohituskaistalta suosikkipäihteelle
Eduskunnan neljä suurinta puoluetta eivät jaa vihreiden kantaa kannabiksen laillistamiseksi: "En pidä todennäköisenä, elleivät perusfaktat muutu"
Vihreiden raumalainen valtuutettu eroaa vastalauseena puolueen kannabislinjaukselle
Vihreät kumoaisi kannabiksen "kieltolain" – Puoluekokous vaatii käyttöä, hallussapitoa ja myyntiä lailliseksi