Etelä-Karjalan uusi maakuntavaltuusto on tänään pitänyt ensimmäisen kokouksensa.
Maakuntavaltuusto on valinnut johtavat luottamushenkilöt. He ovat kaikki lappeenrantalaisia.
Maakuntavaltuuston puheenjohtajaksi valittiin SDP:n kansanedustaja Suna Kymäläinen Lappeenrannasta.
Ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa kansanedustaja Ari Torniainen (kesk.). Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Kokoomuksen konkaripoliitikko Heikki Järvenpää.
Uudessa maakuntavaltuustossa on 28 jäsentä, mikä on kaksi vähemmän kuin edellisessä valtuustossa. Kustakin jäsenkunnasta valitaan maakuntavaltuustoon yksi jäsen jokaista alkavaa 5 000 asukasta kohti.
Kansanedustajat kärjessä maakuntahallituksessa
Maakuntahallituksen johdossa jatkaa kansanedustaja Jukka Kopra (kok.).
Uuteen maakuntahallitukseen valittiin yhdeksän jäsentä.
Imatralainen kansanedustaja Niina Malm (sd.) on maakuntahallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja. Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin lappeenrantalainen Jani Mäkelä (ps.)
Puheenjohtajien lisäksi maakuntahallitukseen valittiin seuraavat henkilöt: Jani Telkkä (sd.) Imatralta, Tero Forsman (sd.) Lappeenrannasta, Anna Helminen (kok.) Imatralta, Antti Rämä (kesk.) Luumäeltä, Taina Lonka (kesk.) Rautjärveltä ja Virpi Junttila (vihr.) Lappeenrannasta.