Vihreät valitsivat varapuheenjohtajikseen kansanedustajat Atte Harjanteen,37, Iiris Suomelan, 27, ja Hanna Holopaisen, 44. Atte Harjanne on Helsingistä, Iiris Suomela Tampereelta ja Hanna Holopainen Lappeenrannasta.
Varapuheenjohtajiston valinta viivästyi iltaan uuden äänestysjärjestelmän epävarmuuksien vuoksi. Vaalissa jouduttiin antamaan kuusi ääntä puhelimessa. Kaikkiaan äänioikeutettuja oli 385.
Puoluekokous valitsi aiemmin puolueen puheenjohtajan Maria Ohisalon kahden vuoden jatkokaudelle. Ohisalo on johtanut puoluetta vuodesta 2019.
Ohisalo valittiin ilman vastaehdokasta jatkamaan puheenjohtajana vuoteen 2023 saakka. Ohisalo on jäämässä vanhempainvapaalle loppuvuonna, mutta sanoo palaavansa puheenjohtajan pallille ja vetämään eduskuntavaalien vaalivankkureita.
Vihreiden puoluesihteerinä jatkaa niin ikään vailla vastaehdokkaita Veli Liikanen. Puoluevaltuuskunnan puheenjohtajaksi kokous valitsi samoin ainoana ehdokkaana Silja Keräsen.
Yksi valituista varapuheenjohtajista nousee Ohisalon sijaiseksi
Ohisalon sijaista ei valita puoluekokouksessa, mutta yksi kolmesta valitusta varapuheenjohtajasta pitää puheenjohtajan nuijaa käsissään Ohisalon vanhempainvapaan ajan. Tuuraaja on siis Atte Harjanne, Iiris Suomela tai Hanna Holopainen.
Varapuheenjohtajien paikkaa tavoitteli kahdeksan ihmistä.
Valitusta kolmikosta yksi nousee sijaistamaan Ohisaloa puheenjohtajana. Sisäministerin valinnasta puolue tekee päätöksen myöhemmin syksyllä.
Vielä on epäselvää, saako Ohisalo yhden vai kaksi tuuraajaa: toisen puoluejohtajan paikalle ja toisen sisäministerin väliaikaiseen pestiin. Luotsattavana on lisäksi alkuvuoden aluevaalit.
Ehdolla varapuheenjohtajiksi olivat Harjanteen, Suomelan ja Holopaisen lisäksi Inka Hopsu, Fatim Diarra, Jaakko Mustakallio, Markus Drake ja Mika Flöjt.
Puheenjohtaja Ohisalo ei halunnut etukäteen ottaa kantaa poikkeuksellista mielenkiintoa herättäneeseen varapuheenjohtajavaaliin.
Harjanteelle eniten ääniä
Varapuheenjohtajan äänestyksessä Atte Harjanne sai vaalin ääntenlaskun ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä. Varapuheenjohtajakisassa nimenomaan eniten ääniä saaneen on arvioitu olevan vahvoilla Ohisalon sijaiseksi.
Ydinvoimaa ja Suomen Nato-jäsenyyttä kannattava Harjanne edustaa vihreissä puolueen oikeaa laitaa, mutta hän ei ole kääntämässä puolueen linjaa oikealle, jos tulee valituksi Ohisalon sijaiseksi. Harjanne korosti tiedotustilaisuudessa, että puolueen linja luodaan yhdessä.
– Ei ole tarkoituksena tehdä tästä puolueesta itseni näköistä, vaan kaikkien sen jäsenten näköinen, Harjanne sanoi.
Ohisalo liikuttui puheessaan ja penäsi oikeuksia vähemmistöille
Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo hehkutti linjapuheessaan vihreiden aiempia toimia ilmastonmuutoksen torjunnassa. Vihreät toi Ilmastonmuutoksen vaarat poliittiseen keskusteluun jo vuonna 1995.
– On kysytty, miksi vihreät jäi budjettiriihessä vääntämään niin pienistä asioista. Pienet asiat kumuloituvat. Siksi pienistäkin asioista pitää olla tiukkana.
Ohisalo penäsi lisätoimia. Nyt ei voi vitkutella, hän sanoi. Ohisalo korosti, että hallituksen on arvioitava keväällä, onko riittävät päästövähennykset saavutettavissa riihessä päätetyillä keinolla. Jos riittävät päästövähennykset eivät ota syntyäkseen, on päätettävä uusista rahallisista ja lainsäädännöllisistä keinoista.
– Jos hallitus ei saavuta tavoitteita, sen on tehtävä laiskanläksyjä. Itse asettaisin hiilineutraalisuustavoitteen jo vuoteen 2030. Ilmastotoimien ohella meidän on puututtava myös luontokatoon. Meidän on laitettava kaivosyhtiöiden rellestäminen kuriin. Yksi tavoite saavutettiin kaivosverolla budjettiriihessä.
Puheenjohtaja haluaa peruskoululle ja tutkijoille kunnianpalautuksen.
– Tutkimuksen, kulttuurin ja taiteen rahoitus on turvattava. Maan on palattava Pisa-tulosten kärkeen.
Ohisalo myös liikuttui kesken puheen, kun hän puhui vihreän liikkeen voimasta.
– Olemme tehneet paljon, mutta valmista ei ole. Yhteiskunta ei kohtele kaikkia reilusti. Se on yhteiskunta, jossa ihmisoikeuksien vastaisia eheytyshoitoja ei ole kriminalisoitu. Yhteiskunta, jossa kadulla heilutetaan hakaristilippuja ja jossa alkuperäiskansoilla ei ole oikeutta päättää omasta kulttuuristaan.
Lue lisää:
Ilmastoministeriryhmä vakuuttaa riihen päätösten purevan, ja Krista Mikkonen pitää mahdollisena, että Suomesta tulee hiilinegatiivinen
Asiantuntijat ovat pettyneitä hallituksen ilmastosopuun ja erityisesti liikenteen päästöihin: "Oikeasti vain selvitetään ja perustetaan työryhmiä"
Maria Ohisalo hakee jatkokautta puheenjohtajan tehtäviin, odottaa lasta – katso videolta liikuttunut ilmoitus raskaudesta