Geologian tutkimuskeskus rakentaa uudet toimisto- ja laboratoriotilat Outokumpuun.

Ne korvaavat nykyisen sisäilmaongelmista kärsivän rakennuksen. GTK Mintec on toiminut viime ajat väistötiloissa.

Valtiolta on luvassa rakennusurakkaan 11 miljoonaa euroa. Asiasta on päättänyt valtioneuvoston raha-asiain valiokunta. Päätös vaatii vielä työ - ja elinkeinoministeriön siunauksen.

Tämän lisäksi GTK on tekemässä neljän miljoonan euron investoinnit laboratorion tutkimuslaitteistoihin ja digitalisaatioon.

Rakennustyöt käynnistyvät ensi keväänä ja tilat valmistuvat loppuvuonna 2023.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) kertoo, että henkilöstön arvioidaan lisääntyvän nykyisestä 40 henkilötyövuodesta 60:een vuosikymmenen puoliväliin mennessä.

Outokummussa toimii ainutlaatuinen mineralogian ja rikastusteknologian laboratorio sekä mineraaliprosessoinnin koetehdas.

Rakennuttajana toimii valtion toimistoiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt.