Lahden uuden valtuustokauden alkua on luonnehdittu poikkeuksellisen vaikeaksi ja riitaisaksi. Kieltämättä ensimmäinen valtuusto 16. elokuuta Sibeliustalossa henki kaikkea muuta kuin iloa ja intoa kokoontua päättämään lahtelaisten yhteisistä asioista.
“Täällä on niin monella puukko selässä, että voi olla hankala istua”, kuvasi puhujapöntössä tunnelmia kristillisdemokraattien Sonja Falk.
Takana olivat siis kesän vaikeat luottamuspaikkaneuvottelut, jossa kolme suurinta puoluetta jakoivat paikkoja tavalla, joka sai pienryhmät sotajalalle.
Luottamuspaikoissa ei ole kyse pelkästään hillotolpista ja oman edun tavoittelusta. On politiikan perussääntö sijoittaa oikeat ihmiset oikeille paikoille. Jos kaupunginhallituksen tai lautakunnan puheenjohtajaksi päätyy vätys, jolla ei pysy asiat päässä eikä käsissä, ottaa vallan se, joka osaa ja kehtaa. Ja hän voi ajaa asioita, joita sinä et halua. Siksi paikoista kannattaa taistella.
Kesän kuvioissa ehkä suurinta ihmetystä on synnyttänyt Lahden perussuomalaisten toiminta. Perussuomalaiset sai selvän vaalivoiton. Ei ehkä niin suurta kuin gallupsuosio antoi ymmärtää, mutta joka tapauksessa ryhmä sai kuusi valtuustopaikkaa lisää ja puolueesta tuli Lahden kolmanneksi suurin ryhmä. Ryhmä tosin menetti yhden valtuutetun heti vaalien jälkeen, sillä Jari Pykäläinen pettyi Lahden perussuomalaisten sisäiseen toimintaan ja loikkasi Pro Lahteen, kun ei hyväksynyt perussuomalaisten liittoutumista SDP:n ja kokoomuksen kanssa. Pykäläisen mielestä perussuomalaiset pettivät äänestäjänsä, koska olivat vaaleissa luvanneet vanhan vallan murtamista.
Miksi perussuomalaiset liittoutuvat vanhan vallan kanssa, kun tarjolla olisi ollut houkutteleva vaihtoehto pienryhmien kanssa ja mahdollisesti jopa kaupunginhallituksen puheenjohtajuus?
Tätä oli heidän itsensäkin vaikea perustella. Vaikka vaaliliitoissa olisi ollut kyse vain teknisestä liitosta, jossa politiikan sisältökysymyksillä ei ole väliä, perustelivat perussuomalaiset ratkaisuaan ideologisilla eroilla. Kieltämättä perussuomalaisten yhteistyö vihreiden ja vasemmistoliiton kanssa olisi näyttäytynyt oudolta, kun persut olivat vaaliteemoissaan vastustaneet kaikkea “vihervassareiden” ajatuksia. Sen sijaan Pro Lahden kanssa perussuomalaisilla on yhteneväisiä ajatuksia muun muassa keskustan liikennesuunnitelmista. Miksei Pro Lahti kelvannut perussuomalaisille?
On selvää, että perussuomalaisten Rami Lehto ja Pro Lahden Kalle Aaltonen ovat kilpailijoita. Molemmat keräsivät yli 1500 ääntä ja olivat Lahden äänikuninkaita. Se, ettei perussuomalaisille maistu yhteistyö Kalle Aaltosen kanssa, ei ole kuitenkaan ihme. Aaltonen tuli valituksi valtuustoon vuonna 2012 perussuomalaisten riveistä. Vuonna 2017 hän ei kelvannut enää perussuomalaisten ehdokkaaksi.
Perussuomalaisten Lasse Koskinen perusteli hyllytystä Aaltosen käytöksellä: “Hän on haukkunut omia ja vieraita”.
Tarttuisitko sinä yhteistyötarjoukseen, jos sinut olisi ensin haukuttu pystyyn?
Politiikassa on selvää, että kilpailijoita arvostellaan. Mutta kukaan viisas poliitikko ei sorru puukottamaan kilpailijoitaan niin pahasti selkään, etteikö voisi joskus istua samaan neuvottelupöytään. Politiikassa tarvitaan kavereita enemmän kuin vihamiehiä. Mikään ryhmä tai henkilö ei saa yksin mitään aikaan. Koska emme elä diktatuurissa, on päättäjien tultava toimeen keskenään, neuvoteltava ja tehtävä kompromisseja. Siitäkin huolimatta, että äänestäjille se saattaa näyttäytyä “sielun myymisenä” tai “kaverikerhona”.
Lahden perussuomalaisilla olisi ollut myös vaihtoehtona jäädä yksin ja jättää vaaliliitot väliin. Tuskin kolmanneksi suurinta puoluetta olisi jätetty ilman tärkeitä luottamuspaikkoja. Liittoutumattomuus olisi ollut myös perussuomalaisten linjan mukaista – olla muiden kanssa eri mieltä, erottautua ja tehdä erilaista politiikkaa, kuten ovat useasti tuoneet esille. Puolue olisi voinut jopa uhriutua. Sillä saa ainakin hyvin huomiota. Tällä kertaa perussuomalaiset eivät tehneetkään niin. Ehkäpä hekin ovat huomanneet, että yksin saa aika vähän aikaan.
Monien poliittisten ryhmien tavoite Lahdessa on ollut vuosikausia murtaa SDP:n ja kokoomuksen valta. Tänä kesänä siihen olisi ollut historiallinen tilaisuus. Nyt tuo tilaisuus meni ohitse siksi, ettei tarvittavaa luottamusta ryhmien tai henkilöiden välillä löytynyt. Mitä tästä otettiin opiksi?