Entinen maakuntajohtaja ja konkaripoliitikko Matti Viialainen on valittu Puumalan kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi.
Tilanteen tekee erikoiseksi se, että Viialainen on valtuustossa vasta ensimmäistä kauttaan. Kiintoisaa on myös se, että keskustavoittoinen valtuusto valitsi puheenjohtajakseen demarin.
– Sehän kuvaa vain sitä,että Puumalassa asiat ratkaisee, ja että täällä pyritään yhteistyöhön. Ja kyllähän kuntavaalitulosta katsottiin, että siinä oli vähän nojausta tänne vasemmalle, Viialainen sanoo.
Viialaisella on kuitenkin pitkä poliittinen kokemus, josta saattaa olla hyötyä uudessa pestissä: hän on toiminut muun muassa Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan maakuntajohtajana, joista jälkimmäisestä pestistä mies jäi eläkkeelle syksyllä 2020.
Puumalaa oltiin vuosia Jyrki Kataisen hallituskaudella liittämässä Savonlinnaan, mutta liitos peruttiin. Uusi valtuuston puheenjohtaja on Puumalan itsenäisyyden säilyttämisestä hyvin kiitollinen, mutta ymmärtää, että pienempi kunta on isoissa maakunnissa ja kuntayhtymissä altavastaajan asemassa.
– Aluevaaleilla tulee olemaan iso merkitys, kun siellä kuitenkin suorilla vaaleilla valitaan edustajat. Puumalan pitää saada ääni kuuluviin.
Puumalan tulevaisuuden haasteiksi Viialainen nimeää kaupallisten palveluiden säilyttämisen, kouluverkon korkean tason ylläpitämisen ja kesäasukkaiden houkuttelemisen vakiasukkaiksi.