Maaseudun kyläkaupat voivat jälleen hakea kyläkauppatukea syyskuun 1. päivästä alkaen. Kyläkauppatuen tarkoituksena on turvata ja edistää päivittäistavarakauppapalveluiden saatavuutta maaseudulla.

Tukialuetta on vuoden 2021 haussa laajennettu koskemaan kaikkia maaseutualueita, ei ainoastaan harvaanasuttua maaseutua.

Maa- ja metsätalousministeriö sanoo tiedotteessaan, että kyläkaupoilla on keskeinen sija Suomen maaseudun asuttuna pysymisessä. Kyläkaupat ovat tärkeitä myös kausiluontoisesti maaseudulla asuville ja sinne matkustaville.

Moni kyläkauppa tarjoaa päivittäistavarapalveluiden lisäksi posti- ja apteekkipalveluita sekä mahdollisuuden nostaa käteistä. Ne ovat usein myös ainoita kaupallisen palvelun tuottajia alueellaan, sanoo maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

– Kyläkauppojen rooli on muuttunut pienistä päivittäistavarakaupoista monipuolisiksi palvelukeskuksiksi. Tuki auttaa säilyttämään nämä kansalaisille tärkeät ja yhteiskunnan toimivuuden kannalta olennaiset palvelut maaseutualueilla, Leppä sanoo.

Kyläkauppatuki tulee tarpeeseen, sillä kyläkauppojen määrä on Suomessa vähentynyt viime vuosien aikana. Monilla kaupoilla on ollut myös hankaluuksia pitää toimintaa kannattavana tai löytää jatkajaa kyläkauppiaan jäädessä eläkkeelle.

Edellisen kerran kyläkauppatukea saattoi hakea vuonna 2019. Nyt tukea jaetaan maaseudun kyläkaupoille yhteensä kaksi miljoonaa euroa. Hakuaikaa on lokakuun loppuun asti. Tuen myöntää Ruokavirasto.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.