Maanantaina nimetty Turun uusi pormestari Minna Arve sanoo, että kaupunki saa valtavasti palautetta ihmisiltä erilaisista epäkohdista. Erityisesti kaupungin siisteydestä ja liikenteestä valitetaan jatkuvasti.
Mitä Arve itse tekee, kun hän havaitsee erilaisia epäkohtia? Tekeekö mieli soittaa jollekin virkamiehelle, että asia pitäisi korjata?
– Kyllä, tosi useasti, Minna Arve sanoo ja nauraa päälle raikuvasti.
Arve ei kuitenkaan ole omien sanojensa mukaan halunnut käyttää asemaansa väärin, joten hän ei ole halunnut rasittaa yhteydenotoillaan yksittäisiä virkamiehiä.
Sen sijaan hän on keksinyt toisen keinon epäkohtien korjaamiseen, netissä toimivan Turun palautepalvelun.
– Käytän paljon kaupungin palautepalvelua, joka on erinomainen. Laitan välillä palautetta nimettömänä ja teen pieniä testejä, että miten tämä palautejärjestelmä toimii.
Joskus palautteisiin reagoidaan nopeammin, joskus hitaammin.
– Esimerkiksi Kaskenkadun reunassa yksi Vartiovuorenpuistoa tukevista kivipaaseista on pudonnut jo toukokuussa, mutta vaikka olen laittanut palautetta, mitään ei ole tapahtunut, Arve harmittelee.
Roskaaminen pännii
Vaikka pormestarin tehtäviin kuuluu kaupungin isojen linjojen vetäminen, Minna Arve sanoo tarttuvansa myös pienempiin epäkohtiin. Hän sanoo, että harva asia harmittaa häntä niin paljon kuin roskaaminen.
– Se ärsyttää oikein tosissaan. Aina kun on mahdollista, pyrin poimimaan roskia.
Arve sanoo käyvänsä viikonloppuaamuisin siivoamassa puistoja kävely- ja juoksulenkkiensä yhteydessä.
– Minulla on kertakäyttöhanskat mukana, kerään roskia ja pistän ne sitten roskikseen. Olen myös kehittänyt sellaisen tikkusysteemin, jolla saa hyvin maskit poimittua maasta.
Minna Arve lähti roskaamisen vastaiseen taisteluun somessa seuraamansa Roskajuoksijan päiväkirjan innoittamana.
– Innostuin asiasta, että tämähän on ihan järkevä tapa tehdä itsekin jotain asian eteen, kun roskaaminen harmittaa.
Perhe poissa julkisuudesta
Turussa syntynyt, mutta Perniössä kasvanut Minna Arve sai kokoomuslaisen maailmankatsomuksen jo kotona. Puolueeseen hän liittyi ylioppilaskirjoitusten jälkeen vuonna 1994 muutettuaan Turkuun opiskelemaan sairaanhoitajaksi.
Kokoomusnuorissa hän tapasi myös miehensä, juristi Miikka Wigeliuksen. Vaikka Minna Arve on ulospäin suuntautunut ja avoin, hän on halunnut pitää perheensä poissa julkisuudesta.
Esimerkiksi aviomies ja 12- ja 5-vuotiaat tyttäret eivät ole sosiaalisessa mediassa. Arve ei ole esitellyt heidän kuviaan omillakaan somekanavillaan.
– Olen halunnut kunnioittaa perheen yksityisyyttä. Pelkona on, että lapset joutuisivat törmäämään nettiahdisteluun.
Afganistanin tilanne järkyttää
Minna Arve on kantanut huolta paitsi omista lapsistaan, niin myös lapsista ylipäätään. Ilmastonmuutoksen vastainen työ on omien tyttärien kautta noussut entistä tärkeämpään arvoon.
Samoin korona-aika on saanut miettimään lasten elämää ja tulevaisuutta yhteiskunnassa aiempaa tarkemmin.
– Olemme halunneet esimerkiksi pitää siitä kiinni, että nuorisotalot pidetään auki myös korona-aikana. Olemme tällä tavalla halunneet pitää nuorista huolta ja ehkäistä syrjäytymistä, Arve sanoo.
Ajatus on viime päivinä kääntynyt turkulaislapsista Aasiaan. Minna Arve sanoo katsoneensa järkyttyneenä uutisia Afganistanista. Kuvat, joissa pieniä lapsia nosteltiin Kabulin lentokentälle aitojen yli turvaan, saivat omatkin tunteet pintaan.
– Kun on itse menettänyt lapsen, niin jotenkin sen tuskan tunnistaa myös toisissa ihmisissä.
Arve ei ole julkisuudessa puhunut paljoakaan perheestään, eikä myöskään siitä, että hänen esikoisensa syntyi kuolleena. Ilta-Sanomille hän kuitenkin avautui asiasta viisi vuotta sitten.
– Siitä on 13 vuotta, eikä asia enää päivittäin ole mielessä, mutta tämmöiset tilanteet tuovat sen mieleen.
Arve sanoo, että Talibanin nousun seuraaminen on ollut vaikeaa.
– Sellainen pahuus ja naisviha, jota he edustavat on jotain sellaista, mitä ei toivoisi näkevänsä. Naisten ja tyttöjen asema tulee olemaan kamala. Se on ihan hirveää.
Suomi on sanonut tuovansa Afganistanista 170 Suomen palveluksessa työskennellyttä afganistanilaista ja heidän perheenjäsentään. Minna Arve sanoo, että Turku on valmis kantamaan kortensa kekoon.
– Turussa on vastaanottokeskus ja Turku kantaa tässä vastuunsa. Jos meiltä kysytään, niin kyllä, olemme valmiita kotiuttamaan heitä.
Kunta-asiat sydäntä lähellä
Vaikka Minna Arve toimi pari vuotta kokoomuksen puoluesihteerinä Helsingissä, hän sanoo kuntapolitiikan olevan sydäntään lähimpänä.
– Olen ollut kerran ehdolla eduskuntaan 2015, mutta ei se kuitenkaan ehkä ole se oman poliittisen urani suurin kiinnostuksen kohde, vaan nimenomaan tämä kuntapolitiikka.
Ennen pormestarin pestiä Arve ehti olla neljä vuotta Turun kaupunginjohtajana sekä vuosia kaupunginhallituksen puheenjohtajana ja valtuutettuna.
– Kuntapolitiikassa kaikki arjen asiat ovat läsnä jokapäiväisessä elämässä, on ne sitten lenkkipolut, päiväkodit tai koronarokotukset.
Kokoomuslainen Minna Arve sanoo haluavansa olla kaikkien turkulaisten pormestari, ja kuuntelevansa tarkalla korvalla kaupunkilaisten huolia, murheita ja toiveita.
– Se ei tarkoita pelkästään omia äänestäjiäni vaan kaikkien kaupunkilaisten äänen vahvistamista. On tärkeä asia, että ihmiset luottavat hallintoon.
Kuntalaisten ääni kuuluviin
Minna Arve harrastaa lenkkeilyä, kävelyä ja kuntosalilla käyntiä. Mielipaikkoja ovat Ruissalo ja Aurajokiranta.
– Kaupunkilaiset pysäyttävät välillä. En ole koskaan törmännyt tilanteeseen, että kukaan esittäisi asiaansa kovin aggressiivisesti.
Arve sanoo, että päätöksenteon avoimuus on tärkeää ja asukkaiden osallistumista päätöksenteossa pitää lisätä. Esimerkiksi omien asuinalueiden kehittämisessä asukkaita pitää hänen mukaansa kuunnella entistä enemmän.
Arvea harmittaa kaupunkilaisten puolesta muutama pieleen mennyt kaupungin hankinta: Logomon sillan rakentaminen ja kaupunginteatterin remontti ylittivät alkuperäisen budjetin huomattavasti.
– Ne ovat olleet suuria epäonnistumisia sekä viranhaltijoiden että päättäjien toimesta. On aivan kynnyskysymys kaupungin uskottavuuden kannalta kaupunkilaisiin nähden, että tällaisia hankkeita ei enää synny.
Kolmas suuri epäonnistuminen on ollut Turun kuuluisa rinnehissi eli funikulaari, jossa hinta niin ikään nousi alkuperäisestä huomattavasti.
– Siellä on takana sama sylttytehdas. On tehty päätöksiä alkuvaiheessa ilman perusteellisia selvityksiä.
Arven mielestä funikulaarin epäonniseen toimimattomuuteen kaupunki on kuitenkin syytön. Funikulaarin viat eivät johdu kaupungin toiminnasta.
– On uskomatonta, että yksi maailman tunnetuimmista rinnehissien valmistajista on toimittanut meille ilmeisesti jonkinlaisen maanantaikappaleen. Onneksi siinä on takuu voimassa, etteivät kaupunkilaiset joudu maksumiehiksi.
Turun kehittämiseen panostetaan valtavasti
Turun uusi pormestari ylistää kotikaupunkiaan varauksettomasti. Arven mukaan Turku on dynaaminen pieni kaupunki, jolla on edessään loistava tulevaisuus.
– Esimerkiksi ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä me olemme ihan maailman huippuja, aidosti edelläkävijöitä.
Turkuun on lähivuosina suunnitteilla, ja osin jo aloitettukin, sekä kaupungin että yksityisten tahojen osalta satojen miljoonien eurojen investointeja.
Keskustakortteleissa rakennetaan ja remontoidaan parhaillaan. Kaupunkiin on luvassa elämyskeskusta, konserttitaloa, Suomen historian museota, tunnin junaa, Kupittaan Tiedepuiston alueen kehittämistä ja niin edelleen.
Arve on selvästi innoissaan Turun keskustan tiivistymisestä ja valtavasta potentiaalista, mikä kaupungissa nähdään. Keskeinen osa Turun tulevaisuuden kuvaa on myös raitiotien rakentaminen.
Asiasta on käynnissä parhaillaan selvitys. Tarkoitus on saada selville, kannattaako raitiotien rakentamisesta maksaa 300 miljoonaa euroa.
Minna Arve sanoo kannattavansa raitiotietä tietyin ehdoin.
– Olen raitiotien takana, jos se tukee kaupungin kasvua, on investointina kannattava ja tuottaa positiivisia asioita kaupungin kehittämisen kannalta.
Tulevaisuus avoinna
Minna Arve on valittu pormestariksi seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Työ on katkolla seuraavissa kuntavaaleissa. Kuinka pitkälle hän on elämäänsä suunnitellut tästä päivästä eteenpäin?
– Ajattelen, että en kyllä tästä pormestarin työstä koskaan tule eläkkeelle jäämään, mutta en käytä energiaani hirveästi oman tulevaisuuteni suunnitteluun.
Turun tulevaisuus sen sijaan pormestaria kiinnostaa suurestikin. Itse asiassa Turun muutos alkoi Arven mukaan noin kymmenen vuotta sitten.
– Meille tuli voimakas tarve uudistaa kaupungin päätöksentekoa ja mielikuvaa Turusta. Sen eteen tehtiin paljon työtä, ja mielestäni olemme onnistuneet. Turku on muuttunut avoimemmaksi, ja siihen suuntaan pitää jatkaa.
Keskustele aiheesta Yle Tunnuksella. Kommentointi sulkeutuu 25.8. kello 23.
Lue lisää:
Pormestari palasi Turun johtajaksi sadan vuoden tauon jälkeen
Turun pormestariohjelmasta löytyi laaja sopu
Turun kaupunginjohtaja Minna Arve valittu maailmanlaajuisen kaupunkien ilmastoverkoston varapuheenjohtajistoon