Kuntavaalien jälkeiset luottamushenkilöpaikat ovat jo monessa kunnassa selvillä, mutta maakunnallisista tehtävistä vasta neuvotellaan.

Puolueiden väliset neuvottelut käydään Etelä-Pohjanmaalla ensi viikon alussa maanantaina ja tiistaina.

Neuvotteluja vetää Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja, kansanedustaja Mikko Savola Ähtäristä.

Vaalimenestyksen ja väkiluvun mukaan

Maakunnallisia luottamustehtäviä jaetaan kuntavaalimenestyksen ja paikkakunnan väkiluvun perusteella.

Kesäkuun kuntavaaleissa keskusta kärsi vaalitappion, mutta säilyi silti suurimpana kuntapuolueena Etelä-Pohjanmaalla. Keskusta piti vaaleissa johtopaikan kaikissa muissa eteläpohjalaiskunnissa paitsi Vimpelissä. Siellä Haloo Vimpeli -liikeellä on eniten valtuutettuja.

Kokoomus on Etelä-Pohjanmaalla kakkonen, ja perussuomalaiset nousi kuntavaaleissa kolmanneksi ohi sosiaalidemokraattien. Perussuomalaiset nosti maakunnassa kannatustaan peräti seitsemän prosenttiyksikköä.

Seinäjoelle lisäpaikka – Kauhava menettää yhden paikan

Korkein maakunnallinen luottamuselin eli maakuntavaltuusto kasvaa Etelä-Pohjanmaalla kahdella paikalla 58-jäseniseksi Isonkyrön maakuntavaihdoksen vuoksi.

Myös kuntien valtuustopaikkajaossa tapahtuu pieni muutos. Seinäjoki saa yhden lisäpaikan ja Kauhava puolestaan menettää yhden maakuntavaltuustopaikan.

Syyskuussa kokoontuu maakuntapäivät, joka valitsee maakuntavaltuuston ja tämä puolestaan maakuntahallituksen.

Puolueiden välisissä neuvotteluissa päätetään paitsi maakuntavaltuuston ja -hallituksen paikoista myös lukuisista kuntayhtymien johtopaikoista.