Sunnuntain kuntavaaleissa eniten valtuusto uudistui Kainuussa Puolangalla. Puolankalaiset valitsivat seuraavaksi neljäksi vuodeksi kaikkiaan 13 uutta valtuutettua. Paikat jakautuvat keskustan, vasemmistoliiton ja perussuomalaisten kesken. Kaikkiaan uudelleen valittuja oli Puolangalla kahdeksan.

Nuorin valtuusto puolestaan muodostuu Paltamoon, jossa valtuutettujen keski-ikä on 47 vuotta.

Eniten naisia valtuustoon valittiin Suomussalmella, jossa 31 paikasta naiset saivat 13.

Miesvoittoisimmat valtuustot muodostuvat Paltamoon ja Sotkamoon. Paltamossa ja Sotkamossa miehiä valtuutetuista on 67 prosenttia.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.