Entinen vihreiden kansanedustaja Antero Vartia kertoo saavansa syytteen rahankeräysrikoksesta. Syyte liittyy Vartian johtamaan Compensate-säätiöön, joka tarjoaa kuluttajille ilmastopäästöjen hyvityspalveluita.
Compensaten idea on tarjota kuluttajille mahdollisuus hyvittää tuotteiden tai palveluiden hiilidioksidipäästöt ostotapahtuman yhteydessä.
Arpajaishallinto on tulkinnut, että vapaaehtoinen päästökompensaatio on hyväntekeväisyyttä ja vaatii siten rahankeräysluvan. Säätiössä taasen katsotaan päästökompensaatioiden myymisen olevan vastikkeellista toimintaa, jolla on kansainvälinen markkina ja hinnat.
Poliisihallitus teki säätiöstä tutkintapyynnön vuonna 2019, koska epäilee sen rikkoneen rahankeräyslakia. Nyt asia etenee oikeuskäsittelyyn.
– Tämä prosessi on kestänyt nyt kaksi vuotta ja koen, että oikeustilan olisi voinut ratkaista kevyemminkin. Pääasia, että asia saadaan vihdoin ratkaistua, Vartia sanoo Ylelle.
"Otan vastaan mitä tuomioistuin päättää"
Vartia kiistää syyllistyneensä rahankeräysrikokseen. Kertomansa mukaan hän ei omista säätiötä, ei saa siitä palkkaa eikä voi koskaan vaurastua sen kautta.
– Jos tämän jälkeen katsotaan, että toimintani on ollut rikollista, otan vastaan sen mitä tuomioistuin päättää.
Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua arpajaislain epäselvyyksistä. Vartian mukaan nykyisessä laissa ei määritellä riittävän selvästi päästöjen hyvityspalveluiden asemaa.
Myös useat asiantuntijat ovat arvostelleet arpajaishallinnon kantaa ilmastopäästöjen hyvityspalveluihin. Esimerkiksi Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen kuvasi viranomaislinjaa "häkellyttäväksi" Helsingin Sanomien jutussa tammikuussa.
Sisäministeriössä on parhaillaan käynnissä hanke arpajaislain uudistamiseksi.
Aluesyyttäjä Päivi Karkela-Aho ei halua ottaa kantaa Vartian epäillyn rikoksen yksityiskohtiin ennen oikeuskäsittelyä.