Puolueiden vaalimainoksiin on kohdistunut ilkivaltaa näidenkin vaalien aikana. Vaalimainoksiin on kohdistunut ilkivaltaa esimerkiksi Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa.
Mikkelin keskusvaalikunnasta vahvistetaan, että ilkivalta on kohdistunut etenkin sosialidemokraattien sekä perussuomalaisten vaalimainoksiin. Ilkivaltaa on harjoitettu esimerkiksi töhrimällä tai vaurioittamalla vaalimainoksia.
SDP:n Mikkelin kunnallisjärjestöstä kerrotaan, että poikkeuksellista on, että ilkivalta on kohdistunut pääasiallisesti puolueen päämainokseen, jossa esiintyy pääministeri Sanna Marin.
SDP:n paikallisjärjestön varapuheenjohtaja Jukka Rossin mukaan vandalismista on tehty rikosilmoitus. Hän kertoo, että samanlaista ilkivaltaa on kohdistunut hänen tietojen muillakin paikkakunnilla Suomessa Marinin vaalimainokseen.
Samaa viestiä kerrotaan myös SDP:n Keski-Suomen piiristä. Vaalimainontaan kohdistuvaa ilkivaltaa on tapahtunut tänä vuonna poikkeuksellisen paljon edellisiin vuosiin verrattuna. Myös Keski-Suomessa pääosa ilkivallasta kohdistuu puolueen päämainokseen. Esimerkiksi Pihtiputaalta ehjät vaalimainokset olivat loppuneet jo viime viikolla.
– Ehdokasmainoksia, ei juurikaan ole tuhottu, mutta järjestelmällisesti rikotaan niitä, joissa on Sanna Marinin kuva, sanoo järjestötyöntekijä Merja Närhi kertoo.
Marinin vaalimainoksiin kohdistuvasta ilkivallasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Perussuomalaisten vaalimainoksiin kohdistunut myös ilkivaltaa
Myös perussuomalaisten vaalimainoksia on tuhottu Keski-Suomessa. Perussuomalaisten Keski-Suomen vaalipäällikkö Pekka Katajan mukaan tuhottujen vaalimainosten tilalle on jouduttu tilaamaan uusia.
– Jyväskylässä vaalimainosten tuhoaminen on ollut ihan järjestelmällistä. Mainoksia on jouduttu tilaamaan lisää painosta, kun varamainokset ovat loppumassa. Muualla Keski-Suomessa töhriminen tai repiminen on satunnaista.
Mikkelin seudun perussuomalaisten sihteeri Jere Liikanen kertoo puolestaan, että heidän vaalimainoksiin on kohdistunut ilkivaltaa joka vaaleissa, eikä tämä kerta ole poikkeus. Liikanen kertoo, että heillä on varamainoksia edelleen käytettävissä. Rikosilmoituksen jättämistä ei hänen mukaansa ole heillä harkittu.
Lue lisää:
Vaalimainokset joutuivat poikkeuksellisen laajan ilkivallan kohteeksi – demariaktiivi: "Tähän malliin ei ole tuhottu kertaakaan aiemmin"
Vaalimainoksiin kohdistunut paljon ilkivaltaa Satakunnassa – puolueet tuomitsevat häirinnän