17.5. KPV:n kannattajien toivotaan seuraavan illan futispeliä kotisohvalta
Kokkolan Pallo-Veikkojen kannattajia pyydetään olemaan matkustamatta tänään Vaasaan. Syynä on Keski-Pohjanmaan pahentunut koronavirustilanne. Illalla pelataan miesten jalkapallon ykkösen Pohjanmaan paikallisottelu Vaasan Palloseuran ja KPV:n välillä. Molemmat seurat kannustavat kokkolalaiskannattajia seuraamaan ottelua kotisohvalta, vaikka Pohjanmaan Derby houkuttelisikin.
17.5. Kaksi uutta tartuntaa sunnuntailta
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu kaksi uutta koronavirustartuntaa. Eilen sunnuntaina on otettu 77 näytettä. Ilmaantuvuusluku on 15.
17.5. Tukholmasta risteillen Pohjanmaalle?
Laivavarustamo Viking Line on väläyttänyt risteilyjen järjestämistä Tukholmasta Pohjanmaalle. Tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnström kertoo varustamon harkitsevan risteilyjä Vaasan ja Pietarsaaren seuduille.
– Kun Suomen ja Ruotsi välinen liikenne vapautuu ja rajoitukset poistuvat, voimme miettiä tällaista vaihtoehtoa ruotsalaisille matkustajillemme. Tällä hetkellä se ei onnistu, kun Ruotsin koronatilanne on mikä on, Boijer-Svahnström sanoo.
16.5. Kolme uutta tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen kolme uutta koronavirustartuntaa. Lauantaina tehtiin 104 testiä. Maakunnan kahden viikon ilmaantuvuusluku on 15.
15.5. Perjantaina nollapäivä
Vaasan sairaanhoitopiirissä ei todettu eilen perjantaina yhtään uutta koronavirustartuntaa. Eilen otettujen näytteiden määrä on 346.
Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku 100 000 henkilöä kohden piirin alueella on nyt 15.
14.5. Helatorstailta yksi tartunta, näytteitä vain 72
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu ainoastaan yksi uusi koronatartunta. Eilen otettiin vain 72 näytettä.
Ilmaantuvuusluku on kahden viikon ajalta tasan 17.
14.5. Helatorstaina ilmoitettiin 5 tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiiri on kertonut eilen torstain viidestä uudesta tartunnasta. Tartunnat ovat keskiviikolta. Helatorstaina otettiin 339 näytettä. Ilmaantuvuusluku on 18.
12.5. Pietarsaaressa pääsee jalkapallopeliin
Vielä eilen Pietarsaaren Jaro aikoi pelata ilman yleisöä. Nyt Ykkösessä pelaava FF Jaro Pietarsaaresta voikin ottaa huomiseen kotipeliinsä yleisöä otteluun Klubi04:ää vastaan. Toimitusjohtaja Fredrik Haga arvioi, että viimekesäiseen tapaan huomenna kolmeen yleisölohkoon otetaan enimmillään 500 katsojaa. Lue lisää täältä.
12.5. Ravintoloille lisää höllennyksiä helatorstaina
Ravintoloiden aukiolo- ja anniskeluaikoihin sekä asiakasmääriin on tulossa huomenna helatorstaina höllennöksiä koko maassa.
Perustason alueilla eli muun muassa Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla valomerkki tulee puoliltaöin ja ravintolat suljetaan kello 01.
Ruokaravintoloissa saa yhtä aikaa oleskella kolme neljäsosaa sen maksimiasiakasmäärästä, ja anniskeluravintoloissa puolet. Asiasta päätettin tänään valtioneuvoston istunnossa.
12.5. Tiistailta vain yksi uusi tartunta
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu yksi uusi koronatartunta. Tiistaina otettiin 395 näytettä.
Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku on nyt tasan 18.
11.5. Kokoontumisrajoitukset pysyvät voimassa
Vaasan ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien alueella kokoontumisrajoitukset pysyvät edelleen voimassa.
Aluehallintovirasto on kuitenkin päättänyt, että yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voidaan järjestää niin, että paikalla on enintään viisikymmentä henkilöä.
10.5. Othello sulkee ovensa
Leipomo Othello on lopettanut toimintansa Vaasassa. Palosaarella oleva leipomo ja kaksi myymälää on suljettu tästä päivästä alkaen. Toimitusjohtaja Susanne Ahlnäs sanoo, että syynä lopettamiselle ovat korona-ajan menetykset. Lue täältä lisää.
10.5. Vamialla yksi koronatartunta, Närpiössä yläkoulu kiinni
Vaasassa EduVamian yhdellä oppilaalla on todettu koronatartunta. Altistuminen on tapahtunut Hansa-kampuksella, joka sijaitsee Ruutikellarintiellä. Altistuneita on yhteensä 21.
Altistumiset ovat tapahtuneet 28. ja 29. huhtikuuta sekä 3. toukokuuta. Kaikki altistuneet opiskelijat ja opettajat on asetettu karanteeniin. Muun kampuksen toiminta jatkuu normaalisti.
EduVamia tarjoaa muun muassa ammatillista työvoimakoulutusta sekä henkilöstö- ja kotoutumiskoulutusta.
Närpiössä yläkoulu on suljettu maanantaina ensi viikon keskiviikkonna saakka. Noin 80 oppilasta ja opettajaa on altistunut koronavirukselle.
10.5. Rokotteet tiistaista lähtien jo yli 40-vuotiaille
Vaasassa maksuttomat koronarokotukset laajenevat tiistaina klo 9 kaikille yli 40-vuotiaille vaasalaisille. Myös 16–39-vuotiaiden riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvien koronarokotukset jatkuvat edelleen.
65 vuotta täyttäneille annetaan AstraZeneca, Pfizer-Biontech tai Moderna -rokote. 18–39-vuotiaille riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluville sekä 40-64-vuotiaille annetaan joko Pfizer-Biontech tai Moderna -rokote. 16–17-vuotiaille riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluville annetaan Pfizer-Biontech-rokote.
Ajan voi varata koronarokotukseen osoitteesta: https://sote.easiointi.fi/fi/web/vaasa-te. Rokotusajan voi varata myös puhelimitse.
Eri rokotteita saapuu viikoittain tietty määrä. Sähköisiä aikoja on varattavissa rajallinen määrä ja niitä vapautuu viikoittain lisää. Osa varattavista ajoista voi olla viikonloppuisin. Ensimmäisen rokotuskerran yhteydessä pyritään antamaan toinen aika noin 12 viikon päähän.
10.5. Myös sunnuntailta yksi tartunta
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu sunnuntain näytteistä yksi uusi koronatartunta. Eilen tehtiin 116 testiä.
Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku on edelleen tasan 18.
10.5. Yksi tartunta lauantaina
Vaasan sairaanhoitopiirissä todettiin lauantaina yksi uusi koronavirustartunta. Ilmaantuvuusluku on 18.
8.5. Yksi uusi tartunta
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu eilen perjantaina yksi uusi tartunta. Näytteitä otettiin eilen 347.
Kahden viikon ilmaantuvuusluku on edelleen 18.
7.5. Jalkapallon miesten Ykkönen alkaa
Kun Ykkönen alkaa pohjalaismaakunnissa, ainoastaan Kokkolassa saa olla lehtereillä yleisöä. Avi on linjannut, että kokoontumisrajoitus on Keski-Pohjanmaalla 50 henkilöä. Se mahdollistaa katsojien ottamisen lehtereille.
Vaasan Palloseura Oy:n operatiivinen johtaja Satu Nieminen on kuitenkin toiveikas, että jo alkukesästä saisi lippuja Korona-aika on vaatinut seurajohdoilta valtavasti lisätöitä ja useita erilaisia suunnitelmia. Lue lisää täältä.
7.5. Malmöntalon päiväkodissa tartunta ja altistuneita
Malmöntalon päiväkodissa Vaasassa on todettu yksi koronavirustartunta. Myös altistuneita on useita.
Karanteeniin on asetettu 9 lasta ja 3 aikuista. He ovat karanteenissa 16.5. saakka. Kaikkien lasten huoltajia ja henkilökuntaa on informoitu tapauksesta, kertoo Vaasan kaupunki.
7.5. Koronatukea joukkoliikenteelle
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt Vaasan kaupungille 223 000 euroa joukkoliikenteen koronatukea. Yhteensä viime vuonna myönnetyn tuen kanssa joukkoliikenne on saanut Vaasassa 436 800 euroa.
7.5. Yliopisto-opiskelijat entistä uupuneempia
Korona-aika on ollut opiskelijoille raskasta. Vielä viime vuonna tuskistuttivat tekniset ongelmat ja muu käytäntö. Nyt opiskelijoiden väsymisen takana ovat yhä useammin psykologiset tarpeet, kuten yhteisöllisyys ja tunne siitä, että voi itse vaikuttaa asioihin. Lue lisää täältä.
7.5. Torstailta neljä uutta tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu torstaina otetuista näytteistä neljä uutta koronavirustapausta. Eilen otettiin 388 näytettä. Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku 100 000 henkilöä kohden on nyt 18.
6.5. Kolme uutta tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen keskiviikkona kolme uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen yhteismäärä on nyt 2 422. Eilen tehtiin 283 testiä. Pohjanmaan kahden viikon ilmaantuvuusluku on 17 sataatuhatta asukasta kohden.
5.5. Pohjanmaa pelkää jo Intian virusmuunnoksen leviämistä
Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä on huolissaan ulkomailta maahan saapuvien matkustajien puutteellisesta testauksesta Suomen lentokentillä. Erityistä huolta aiheuttavat Intiasta ja sen lähialueelta saapuvat matkustajat, joista osalla on todettu koronavirustartunta vasta Pohjanmaalla tehdyissä testeissä.
Koronakoordinaatioryhmä pelkää, että matkustajien mukana alueelle leviää Intian virusmuunnosta. Pohjanmaalta on lähtenyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle sekä sosiaali- ja terveysministeriölle toivomus maahantulotestauksien selkeyttämisestä.
Tällä hetkellä pakollisen testin voi välttää, jos matkustajalla on mukana lähtömaasta saatu todistus negatiivisesta koronatestistä.
5.5. Viisi uutta tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen tiistaina viisi uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on nyt 2 419 tartuntaa.
Tiistaina tehtiin lähes 400 testiä. Pohjanmaan ilmaantuvuusluku on 16.
4.5. Pihasaunat käyvät nyt kaupaksi
Toinen koronakevät kiihdytti piharakentamista. Mökkisaunoja uusitaan ja myös pihasaunat omakotialueilla ovat tulleet uudelleen muotiin. Näkymä tulevaan on juuri nyt hyvä, mutta sitä varjostaa huoli puutavaran saatavuudesta ja kohoavasta hinnasta. Lue lisää täältä.
4.5. Kolme uutta tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä todettiin maanantaina kolme uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on nyt 2 414.
Eilen tutkittiin lähes 400 näytettä. Kahden viikon ilmaantuvuusluku on 14 sataatuhatta asukasta kohden.
3.5. Turkiseläinten koronarokote etenee myötätuulessa
Suomessa kehitettävää koronarokotetta testataan kannuslaisella turkistilalla Keski-Pohjanmaalla ja Helsingin Yliopiston turvalaboratoriossa. Testitulosten mukaan eläinten rokotevaste on hyvä. Rokotteen käyttölupa on käsittelyssä Ruokavirastossa. Lue lisää täältä.
3.5. Kaksi uutta tartuntaa sunnuntailta – vapun ajalta kuusi tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä todettiin sunnuntaina kaksi uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on nyt 2 411 tartuntaa. Sunnuntaina tehtiin 123 testiä.
Vappuaattona ja vappuna maakunnassa varmennettiin yhteensä kuusi koronavirustartuntaa.
Kahden viikon ilmaantuvuusluku on Pohjanmaalla 16 sataatuhatta asukasta kohden.
3.5. Kevään juhlien järjestelyt käyntiin varovasti
Kevään juhlia järjestellään mm. ylioppilasperheissä varovasti . Koronarajoituksia seurataan tarkasti, jotta tiedetään, miten monta vierasta juhlissa saa kerralla olla. Juhlayritykselle varovaisuus tarkoittaa sitä, että juhla-ajat ovat aiempaa pidempiä ja mm. peruutusehdoista sovitaan tarkasti. Lue lisää täältä.
3.5. Etäaika siirsi myös vaatekutsut nettiin
Koronan takia myös vaatekutsut ovat siirtyneet nettiin. Ystävämämyyntinä emäntien kodeissa tapahtuneet kutsut on vuoden ajan järjestetty verkossa. Jos tunnelmassa on jotain menetetty, niin kaupankäynnin "vapaudessa" on voitettu. Ostamisen sosiaalinen paine on verkossa mahdollisesti olohuoneita pienempi. Lue lisää täältä.
30.4. Poliisi valvoo vapun juhlintaa
Poliisi valvoo vappujuhlijoita pohjalaismaakunnissa useilla lisäpartioilla viikonloppuna.
Näkyvää valvontaa partiot tekevät etenkin maakuntakeskuksissa eli Seinäjoella, Vaasassa ja Kokkolassa, mutta myös syrjäseudulla poliisi näyttäytyy nyt enemmän.
– Juhlintaan toivotaan malttia: suuria väkijoukkoja ja kokoontumisia tulee välttää. Vappua voi viettää pienessä perhe- tai ystäväpiirissä, ohjeistaa komisario Tomi Mansikkamäki Pohjanmaan poliisista.
Pohjanmaalla on voimassa vielä vapunaattona 10 hengen kokoontumisrajoitus, mutta jo lauantaina sallitaan 20 hengen kokoontumiset. Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla 20 hengen kokoontumisrajoitus on jo voimassa.
30.4. Toista koronavappua vietetään virtuaalitapahtumissa
Vaasalaisopiskelijoiden mukaan zoom-tapahtumien järjestäjät ovat nyt selvästi taitavampia tapahtumajärjestäjiä kuin vuosi sitten, kun etävappua jouduttiin viettämään ensimmäistä kertaa. Koronavappu ei silti korvaa perinteistä vappua.
Haalareissaan Vaasassa liikkuvat nuoret toivovat, että ihmiset muistaisivat etteivät kaikki nuoret ole koronarajoituksista piittaamattomia. Jos yksittäisiä ylilyöntejä tapahtuukin, iso osa nuorista viettää vappua koronarajoitukset huomioiden. Katso video täältä.
30.4. Kaksi uutta tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu kaksi uutta koronavirustartuntaa. Yhteensä epidemian aikana on varmistunut nyt 2 403 tartuntaa. Sairaanhoitopiirin tuoreimmat tiedot tartuntatilanteesta löytyvät täältä.
29.4. Lihatalo Snellman satsaa valmisruokiin
Lihatalo Snellman tekee suurinvestoinnin Pietarsaareen valmisruuan kysynnän kasvun siivittämänä. Yhtiö rakentaa Kuusisaaren tehdasalueelle 11 miljoonaa euroa maksavan ruokatehtaan. Rakennustöiden pitäisi alkaa jo tänä vuonna, ja valmista olisi ehkä jo vuonna 2022, arvioidaan Snellmanilta.
Noin 3 700 neliön tehdas tuottaisi valmisaterioita sekä puolivalmisteita esimerkiksi lihasta, kasviksista ja kalasta, kertoo Snellmanin tuoteryhmä- ja strategiajohtaja Juuso Reinikainen. – Koronavuonna kuluttajien ruokailutottumukset muuttuivat ja puolivalmisteiden sekä valmisruokien käyttö lisääntyi rajusti, sanoo Reinikainen. Lue lisää täältä.
29.4. Ravintolarajoitukset lievenevät Pohjanmaalla vappuaatosta alkaen
Ravintoloiden ja baarien rajoitukset lievenevät nyt myös Pohjanmaan maakunnassa, eli ne saavat olla pidempään auki huomisesta vappuaatosta alkaen. Valtioneuvoston päätöksen mukaan anniskelu päättyy Pohjanmaalla lukien klo 22 ja ravitsemisliikkeet saavat olla auki ravintola-asiakkaille yhteentoista illalla. Baareissa sisätiloissa käytössä on puolet asiakaspaikoista, ruokaravintoloissa 75 % asiakaspaikoista.
29.4. Nollapäivä, ilmaantuvuusluku 15
Vaasan sairaanhoitopiirissä torstai oli nollpäivä, keskiviikolta ei todettu yhtään uutta koronavirustartuntaa. Eilen otettujen näytteiden määrä on 271. Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku 100 000 henkilöä kohden piirin alueella on nyt 15.
28.4. Pedersöre ja Vaasa miettivät kesätoimintaa koululaisille
Pedersöressä Pohjanmaalla pohditaan niin sanotun kesäkoulun järjestämistä yläkouluikäisille. Pedersören kunnan opetusjohtaja Rolf Sundqvistin mukaan kesäkouluajatuksen taustalla on koronapandemia ja etäkoulu. Sundqvistin mukaan on lapsia ja nuoria, jotka eri syistä ovat jääneet opinnoissa jälkeen ja tarvitsevat ylimääräistä tukea. Myös poissaolot ovat lisääntyneet.
Svenska Ylen haastattelema Vasa Övningsskolanin opinto-ohjaaja ja 7-9-luokkien vararehtori Pamela Backholm kertoo, että koulussa ollaan huolestuneita etäopetuksen seurauksista.
28.4. Tiistailta kolme tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä on eiliseltä todettu kolme uutta koronavirustartuntaa. Eilen on otettu 348 näytettä. Vaasan sairaanhoitopiirin ilmaantuvuusluku on laskenut alle 20:n ja on nyt 18.
27.4. Sairaanhoitopiiri perustasolle
Vaasan sairaanhoitopiiri on koronatilanteen suhteen palannut takaisin perustasolle. Sairaanhoitopiirissä kahden viikon ilmaantuvuusluku on 100 000 asukasta kohden 20.
Perustasolla on oltu viimeksi viime vuonna, sanoo johtaja Marina Kinnunen.
– Olemme olleet viime syyskuussa perustasolla, joten siitä on aikaa!
Käytännössä koronakoordinaatioryhmä poisti myös aikuisten harrastustoimintaan liittyvät rajoitukset. Kinnunen muistuttaa kuitenkin, että suositus kokoontumisten henkilömäärästä on 20.
27.4. Maanantailta vain yksi uusi tartunta
Vaasan sairaanhoitopiiri ilmoitti tänään vain yhdestä uudesta koronavirustartunnasta. Maanantaina on otettu runsaasti näytteitä, peräti 370. Ilmaantuvuusluku on Pohjanmaalla nyt 20.
27.4. Turkistarhojen koronaseuranta kiristyy Euroopassa
Eläinten koronatestaukset lisääntyvät eurooppalaisilla turkistarhoilla. Ruokavirasto selvittää parhaillaan, mitä Euroopan komission päätös tarkoittaa suomalaisille minkki- ja supikoiratarhoille. Kettutarhoille koronan ei tiedetä levinneen.
Eläinten teveyden ja hyvinvoinnin osaston johtaja Terhi Laaksonen arvioi, että seuranta tiivistyy ja jatkossa tarhat joutuvat lähettämään Ruokavirastolle näytteitä joka toinen viikko, kun aikaväli on nyt kolme viikkoa.
– Tutkimme parhaillaan komission päätöstä ja pohdimme, millaisia muutoksia se tuo meidän seurantaohjelmaamme. Komission päätös ei ole yksinkertaisin mahdollinen päätös, vaan se sisältää paljon vaihtoehtoja ja poikkeuksia, Laaksonen sanoo. Lue lisää täältä.
26.4. Avi helpottaa kokoontumisrajoituksia toukokuussa
Vaasan sairaanhoitopiirissä koronarajoitukset lievenevät toukokuussa: yleisötilaisuuksiin saa osallistua 20 ihmistä aiemman 10 sijaan. Nykyiset kokoontumisrajoitukset päättyvät perjantaina 30. huhtikuuta. Uudet rajoitukset ovat voimassa toukokuun puoliväliin. Lue lisää täältä.
26.4. Maanantai oli nollapäivä
Sunnuntailta ei Vaasan sairaanhoitopiirissä ole yhtään tartuntaa eli maanantai oli nollapäivä. Sunnuntainta otettiin 108 näytettä. Vaasan sairaanhoitopiirin ilmaantuvuusluku on laskenut edelleen ja on nyt 21.
25.4. Yksi uusi tartunta ja vain kourallinen testejä
Vaasan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen lauantaina vain yksi uusi koronavirustartunta. Tartuntojen kokonaismäärä on nyt 2 397 tartuntaa.
Lauantaina otettiin hyvin vähän näytteitä. Testeissä kävi 28 henkilöä. Kahden viikon ilmaantuvuusluku on 21 tartuntaa sataatuhatta henkilöä kohden.
24.4. Perjantaina kolme uutta tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä todettiin perjantaina kolme uutta koronavirustartuntaa. Ilmaantuvuusluku alueella on 22.
23.4. Torstain testeistä neljä uutta tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu neljä uutta koronavirustapausta. Eilen otettiin 231 näytettä. Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku on nyt tasan 22.
23.4. Rokotukset maanantaina yli 50-vuotiaille
Maksuttomat koronarokotukset Vaasassa laajenevat kaikille yli 50-vuotiaille vaasalaisille maanantaina klo 9 alkaen. Myös 16–49-vuotiaiden riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvien koronarokotukset jatkuvat edelleen.
Eri rokotteita saapuu viikoittain tietty määrä. Sähköisiä aikoja on varattavissa rajallinen määrä ja niitä vapautuu viikoittain lisää. Osa varattavista ajoista voi olla viikonloppuisin.
Ensimmäisen rokotuskerran yhteydessä pyritään antamaan toinen aika noin 12 viikon päähän.
22.4. Vaalitilaisuuksia päästään ehkä sittenkin järjestämään
Pohjalaiset kuntavaaliehdokkaat odottavat pääsevänsä kampanjoimaan kansan pariin. Puolueiden piiritoimistoista kerrotaan, että suunnitelmia vähintäänkin pienimuotoisista ulkoilmatilaisuuksista on tehty, mutta niiden viimeistely odottaa vielä aluehallintoviraston päätöksiä kokoontumisrajoituksista.
Nyt voimassa olevat rajoitukset päättyvät huhtikuun lopussa ja tietoa uusista odotetaan ensi viikon aikana. Lue lisää täältä.
22.4. Ravintoloiden anniskelu- ja aukioloaikoihin lievennyksiä
Pohjanmaalla ravintoloiden anniskelu- ja aukioloaikoja vapautetaan perjantaista lähtien.
Käytännössä anniskeluoikeutta pidennetään alkuviikon rajoituksiin nähden baareissa tunnilla ja ruokaravintoloissa kahdella tunnilla.
Baareissa sisätiloissa käytössä on kolmasosa asiakaspaikoista. Anniskelu päättyy klo 18 ja liike saa olla avoinna klo 19 saakka. Ruokaravintoloissa sisätiloissa on käytössä puolet asiakaspaikoista, ja anniskelu päättyy klo 19 ja liike saa olla avoinna klo 20 asti. Valtioneuvoston muuttuneet asetukset tulevat voimaan vuorokauden vaihtuessa.
22.4. Keskiviikko toi yhden uuden tartunnan
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu yksi uusi tartunta. Eilen otettiin 221 näytettä. Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku on nyt tasan 25.
21.4. Isolahden päiväkodissa koronatartunta
Isolahden päiväkodin toisessa esiopetusryhmässä on todettu yksi koronavirustartunta, tiedottaa Vaasan kaupunki. Mahdollisia virukselle altistuneita henkilöitä on yhteensä 46.
Päiväkodin kaikkien lasten huoltajia sekä henkilökuntaa on tiedotettu tapahtuneesta.
21.4. Koronaepidemian perustaso häämöttää jo Pohjanmaalla
Koronaepidemian kiihtymisvaiheesta perustasolle siirtyminen alkaa olla lähellä Vaasan sairaanhoitopiirissä. Alueen koronakoordinaatioryhmä arvioi tilannetta ensi viikolla.
Infektioylilääkäri Juha Salosen mukaan kahden viikon ilmaantuvuusluvun pitäisi laskea alle 20:n ja myös pysyä siellä. Se on nyt 26.
Muut perustason kriteerit täyttyvät Pohjanmaalla: sairaalahoidossa on juuri nyt vain yksi koronapotilas, tartuntaketjut on jäljitetty 90-prosenttisesti ja positiivisten tulosten osuus koronatesteistä on reilun prosentin luokkaa.
– Varaudumme perustasolle siirtymiseen. Tässä on ollut jo hyvän aikaa seesteistä, mutta kuten kaikki tiedämme, tilanne voi olla myös arvaamaton. Jos tulee takapakkia, sitten otamme aikalisää, Juha Salonen selvittää.
21.4. Tiistailta kuusi uutta tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu kuusi uutta koronavirustapausta. Eilen otettiin 266 näytettä.
Uudet tartunnat ovat eri puolilta maakuntaa. Niiden tartuntaketjut ovat pääosin tiedossa ja hyvin jäljitettyinä.
Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku 100 000 henkilöä kohden on nyt tasan 26.
20.4. Vaasalaiset innostuivat sähköisestä rokotusvarauksesta
Sähköinen koronarokotteiden ajanvaraus on saavuttanut suuren suosion Vaasassa. Palvelu avattiin reilu viikko sitten, ja varauksia oli tehty maanantaihin mennessä jo lähes 2500.
Tällä hetkellä maksuttomia koronarokotuksia annetaan yli 70-vuotiaille, 16-69-vuotiaille riskiryhmäläisille sekä perusterveille 60-64-vuotiaille.
20.4. Alle 20-vuotiaat pääsevät harrastamaan
Vaasan sairaanhoitopiiri on ryhtynyt purkamaan koronarajoituksia. Ensimmäisenä vapautetaan alle 20-vuotiaiden lasten ja nuorten harrastustoiminta. Uusi linjaus astuu voimaan heti.
Linjauksen ulkopuolelle jää kuitenkin peli- ja ottelutoiminta eli Pohjanmaalta ei voi osallistua alueen ulkopuolisiin peleihin, eikä alueelle voi saapua muualta joukkueita pelaamaan. Maakunnan joukkueet voivat kuitenkin harjoitella ja pelata nyt normaalisti omalla alueellaan eli Pohjanmaalla.
20.4. Nollapäivät jatkuvat koronatartunnoissa
Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla nollapäivät jatkuvat koronavirustartunnoissa. Kummassakaan sairaanhoitopiirissä ei todettu eilen maanantaina uusia tartuntoja.
Etelä-Pohjanmaalla on todettu koko epidemian aikana yhteensä 801 ja Vaasan sairaanhoitopiirissä 2 382 koronavirustartuntaa.
Testeissä kävi edelleen melko runsaasti väkeä: Pohjanmaalla neljäsataa ja Etelä-Pohjanmaalla vajaa kolmesataa.
19.4. Rokotustiedottamisessa netti ja some tärkeitä
Vaasa luottaa nettiin ja someen tiedon jakamisessa rokotusvuoroissa. Vaasa ilmoittaa myös sanomalehdissä, mutta kaupungin mukaan printtimedia on usein liian hidas, jos tiedot pitää saada nopeasti asukkaille.
Johtava ylilääkäri Heikki Kaukoranta peräänkuuluttaa myös ihmisiä pitämään huolta toisistaan ja vinkkaamaan, jos sattuu huomaamaan ystävää tai läheistä koskevan tiedon ajanvarauksmahdollisuudesta.
– Toivon mukaan, jos joku kansalainen huomaa lähipiirissä olevaa ihmistä koskevaa tietoa, hän ottaa tätä hihasta ja vinkkaa asiasta. Sitten soitatte vaikka yhdessä terveysasemalle niin asia saadaan järjestykseen. Vaasan kokoisessa kaupungissa tieto kulkee nopeasti tällaisia viidakkorumputyyppisiä tiedotuskanavia pitkin, Kaukoranta sanoo.
19.4. Sunnuntai ei tuonut uusia tartuntoja
Vaasan sairaanhoitopiirissä ei todettu sunnuntaina annetuista näytteistä uusia koronavirustapauksia. Eilen otettiin 88 näytettä. Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku on nyt tasan 31.
17.4. Avin päätös käytäntöön heti alkuviikosta
Satojen työntekijöiden koronatestaus aloitetaan Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan tuulivoimatyömailla heti alkuviikosta. Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä LLKY:n tartuntataudeista vastaava lääkäri Kirsti Kähärän mukaan testaus tapahtuu todennäköisesti osittain työmailla ja osittain normaaleilla testauspisteillä. Käytännön toteutus on tarkoitus lyödä lukkoon maanantaina 19.4.
17.4. Kolme uutta tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu kolme uutta tartuntaa. Ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä sairaanhoitopiirin alueella 31.
16.4. Loppukesän festivaalit vielä kalenterissa
Festivaalijärjestäjä Tommi Mäki pitää kiinni kaikista pohjalaisista kesätapahtumistaan, vaikka monet valtakunnalliset festivaalit on jälleen peruttu.
Mäen johtamat tapahtumat, kuten Seinäjoen Solar Sound, Kokkolan viinijuhlat ja Vaasa Festival, järjestetään heinäkuun lopulla ja elokuun alkupuolella.
Mäki toivoo, että edes maakunnallisia ja pieniä paikallisia tapahtumia päästäisiin toteuttamaan. Ne ovat merkityksellisiä tapahtuma-alan työllisyydelle.
16.4. Uudet ravintolarajoitukset kuohuttavat Vaasassa
Koronaepidemian leviämis- ja kiihtymisalueilla alkoholin tarjoilu loppuu kello 17. Anniskelupaikat, kuten baarit, pubit ja yökerhot, voivat olla auki kello 18:aan, ruokaravintolat ja kahvilat sulkevat ovensa kello 19.
Pohjanmaan maakunta on kiihtymisvaiheessa. Samoin tuntuvat olevan myös paikalliset ravintolayrittäjät.
Vaasalainen ravintolayrittäjä Saku Railio ei ymmärrä hallituksen päätöstä, eikä varsinkaan nopeutta. Ravintoloille jää vain päivä, pari aikaa reagoida.
– Meiltä kyllä odotetaan, että pitää kaiken maailman työlainsäädäntö hoitaa by the book, mutta kun suuret johtajamme tekevät näitä päätöksiä, niin ei mitään helvetin väliä, mies puuskahtaa.
16.4. Avi määräsi tuulivoimatyöntekijöitä pakolliseen terveystarkastukseen
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt pakollisen terveystarkastuksen Vestas Oy:n tuulivoimatyöntekijöille. Tarkastukset koskevat Saunamaan ja Suolakankaan työmaita Kurikan, Teuvan ja Kauhajoen kuntien alueilla Etelä-Pohjanmaalla.
Määräys on voimassa tästä päivästä huhtikuun loppuun saakka ja sen tavoitteena on estää koronaviruksen leviäminen tuulivoimatyömailla.
Koronavirus on levinnyt tuulivoimatyömailla ulkomaisen henkilöstön keskuudessa.
16.4. Torstailta seitsemän uutta tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu seitsemän uutta koronatartuntaa. Eilen on otettu 223 näytettä.
Ilmaantuvuusluku on nyt kahden viikon ajalta 32.
15.4. Kuusi uutta tartuntaa keskiviikolta
Vaasan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen keskiviikkona kuusi uutta koronavirustartuntaa. Testeissä kävi eilen 275 hemnkilöä. Tartuntojen yhteismäärä on nyt 2 367.
Pohjanmaan kahden viikon ilmaantuvuusluku on 32 sataatuhatta asukasta kohden.
14.4. Tuulivoimatyömaiden ulkomaiset työntekijät työllistävät koronajäljittäjiä Suupohjassa
Suupohjassa on paiskittu jo useita viikkoja töitä, että alueen tuulivoimatyömaiden ulkomaisten työntekijöiden koronavirustartunnat saataisiin kuriin. Tartuntoja ilmaantui ensimmäisenä Saunamaan tuulivoimatyömaalla Teuvalla. Nyt tartuntoja on todettu myös Suolakankaan tuulivoimatyömaalla Kauhajoella.
– Lisäksi Kristiinankaupungin tuulivoimatyömaat heijastuvat meille, koska siellä työskenteleviä majoittuu alueellamme, kertoo Suupohjan liikelaitoskuntayhtymä LLKY:n terveyspalvelujohtaja ja tartuntataudeista vastaa lääkäri Kirsti Kähärä.
Suupohjaan on saapunut työvoimaa Puolasta, Slovakiasta, Unkarista ja Portugalista.
14.4. Vaasan vankilassa todettu toistaiseksi vain yksi koronatartunta
Korona-aika on ollut haastava myös vankiloille. Esimerkiksi Helsingin vankilassa on todettu useita koronavirustartuntoja vangeilla ja koko vankila on sulkutilassa.
Vaasan vankilassa tartuntoja on ollut vain yksi. Sekin viime vuoden puolella marraskuussa.
– Meillä oli tuolloin etukäteen tiedossa, että tulemme vangitsemaan henkilön, jolla on koronatartunta ja hänet toimitetaan vankilaan. Teimme yhteistyötä poliisin kanssa ja valmistauduimme ottamaan hänet vastaan, Vaasan vankilan johtaja Pekka Keskinen kertoo.
14.4. Pohjanmaan tartunnoissa nollapäivä
Vaasan sairaanhoitopiirissä kirjattiin eilinen tiistai koronatartuntojen nollapäivänä eli maakunnassa ei todettu yhtään uutta tartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on 2 361 tapausta.
Pohjanmaalla tehtiin tiistaina 385 testiä. Kahden viikon ilmaantuvuusluku on 34 sataatuhatta asukasta kohden.
13.4. Pohjanmaan kokoontumissuositukset pidetään vielä voimassa
Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmän mukaan maakunnan koronatilanne on tällä hetkellä vakaa, mutta ryhmä ei pura vielä huhtikuun loppuun saakka voimassa olevia suosituksia.
– Tilanne saattaisi huonontua, jos suosituksia lähdettäisiin purkamaan liian nopeasti. Tämä on huomattu monissa Euroopan maissa, tiivistää Vaasan keskussairaalan infektioylilääkäri Juha Salonen sairaanhoitopiirin tiedotteessa.
Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä tarkastelee suosituksia uudelleen viikon kuluttua 20. huhtikuuta.
13.4. Kaksi uutta tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiiri on kertonut tänään kahdesta uudesta koronavirustartunnasta. Tartuntojen yhteismäärä on nyt 2 361.
Pohjanmaalla tehtiin eilen maanantaina 382 testiä. Kahden viikon ilmaantuvuusluku on 37 sataatuhatta asukasta kohden.
12.4. Kansanedustajat eivät kannata rokotusjärjestyksen muuttamista
Yle kysyi Vaasan vaalipiirin kansanedustajilta, pitäisikö koronarokotuksia kohdentaa sairaanhoitopiirien sisällä alueille, joissa tilanne on vaikein. Koronatilanteen huonontuminen on nostanut esiin ajatuksen rokotusjärjestyksen uudistamisesta.
Vaalipiirin kansanedustajista seitsemän ei kannata rokotejärjestyksen muuttamista. Lue lisää täältä.
12.4. Ulkomaisen kausityövoiman tilanne helpompi kuin vuosi sitten
Kotimaisissa puutarhoissa ja kasvihuoneissa odotetaan ulkomaisia kausityöntekijöitä tänä keväänä täysin toisissa tunnelmissa kuin viime vuonna. Koronatilanne aiheutti vuosi sitten monenlaista epäselvyyttä ulkomaisen työvoiman kohdalla.
Oman panoksensa ulkomaisen työvoiman koronaturvalliseen maahantuloon antaa MTK ja Töitä Suomesta -yhtiö.
Koordinoiduilla lennoilla tuli viime vuonna noin 3 000 työntekijää. Toivomus olisi, että mahdollisimman moni käyttäisi valmiita lentoja. Lue lisää täältä.
Tänä vuonna Suomeen arvioidaan tulevan yli 10 000 kausityöntekijää ulkomailta. Pääosin he tulevat Ukrainasta, Venäjältä ja Thaimaasta.
12.4. Tällä viikolla tavoitteena 4000 koronarokotusta
Vaasassa rokotettiin viime viikolla koronavirusta vastaan 2800 kaupunkilaista. Tämän viikon rokotustavoite on 4000. Työterveyshuoltoa ei ole vielä otettu mukaan rokotustoimintaan, mutta valmistelut ovat käynnissä.
Mobiilitestausta jatketaan Ristinummella huhtikuun ajan. Lue lisää täältä.
12.4. Poliisi joutunut puuttumaan opiskelijoiden juhlintaan Vaasassa
Pohjanmaan poliisi on jälleen joutunut puuttumaan vastoin koronarajoituksia ja -suosituksia järjestettyihin opiskelijajuhliin. Vaasassa bileitä on järjestetty vähintään kuukauden ajan viikonloppuisin, usein useampia viikonloppua kohden.
Poliisille tapahtumat tulevat tietoon hätäkeskuksen kautta, kun niiden metelistä tehdään ilmoituksia.
Opiskelijoiden tartunnoista uutisoimisen pelätään syyllistävän myös suosituksia ja rajoituksia noudattavia. Lue lisää täältä.
12.4. Sunnuntailta yksi uusi tartunta – testeissä vähän väkeä
Vaasan sairaanhoitopiirissä todettiin sunnuntaina vain yksi uusi koronavirustartunta. Sunnuntaina kerrottiin kolmesta uudesta tapauksesta. Tartuntojen kokonaismäärä on nyt 2 359 tartuntaa.
Pohjanmaalla tehtiin sunnuntaina vain 88 testiä. Kahden viikon ilmaantuvuusluku on tasan 41 sataatuhatta asukasta kohden.
10.4. Perjantailta neljä uutta tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu neljä uutta koronavirustapausta. Eilen otettiin 359 näytettä.
Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku 100 000 henkilöä kohden on nyt tasan 42.
9.4. Vaasa aloittaa perusterveiden 65–69-vuotiaiden rokotukset
Vaasa aloittaa nyt myös perusterveiden ihmisten rokottamisen. Maanantaina käynnistyy ajanvaraus 65–69-vuotiaille perusterveille kaupunkilaisille eli vuonna 1956–1952 syntyneille. Tämä ikäluokka rokotetaan Astra Zeneca -rokotteella.
Samaan aikaan eli maanantaina maksuttoman rokotuksen voivat varata myös riskiryhmään 2 kuuluvat 16–69-vuotiaat. Lisäksi yli 70-vuotiaiden ja riskiryhmään 1 kuuluvien rokotukset jatkuvat.
9.4. Vaasan sairaanhoitopiirissä 9 uutta tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu torstaina 9 uutta koronavirustartuntaa. Eieln on otettu 308 näytettä. Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku 100 000 henkilöä kohden Vaasan sairaanhoitopiirin alueella on noussut 41:een.
8.4. Vamialla toistakymmentä karanteeniin
Ammatillisessa oppilaitoksessa Vamialla Vaasassa on todettu koronatartunta yhdellä oppilaalla. Tämän vuoksi karanteeniin on määrätty 12 altistunutta.
Altistuminen tapahtui jo viikko sitten Sampo-kampuksella Sepänkyläntiellä. Muun oppilaitoksen toiminta jatkuu normaalisti, Vaasan kaupunki tiedottaa.
7.4. Wasa Express -aluksella yksi tartunta
Wasalinen Wasa Expressin henkilökuntaan kuuluva yksi henkilö on saanut koronavirustartunnan. Tartunnan saanut henkilö ei ole työskennellyt asiakaspalvelussa. Samaan aikaan työvuorossa olleet henkilöt ovat kotona karanteenissa ja Wasa Expressin miehistö on vaihdettu. Asiassa on toimittu yhteistyössä terveysviranomaisten kanssa, tiedottaa laivayhtiö.
7.4. Pohjanmaan koronatilanne vakaa, vaikka ilmaantuvuusluku on noussut
Pohjanmaan koronavirustilanne on kehittynyt huonompaan suuntaan viimeisimmän viikon aikana, toteaa Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä. Ilmaantuvuusluku on noussut, viikko sitten se oli 21 ja nyt tänään 32. Ryhmän mukaan tilanne on kuitenkin alueella vakaa ja tartuntaketjut on pystytty jäljittämään hyvin.
Suuri osa Pohjanmaalla ilmenneistä uusista tartunnoista on ulkomailta ja muualta Suomesta saatuja. Viikon tartunnat ovat olleet yksittäisiä tapauksia ympäri Pohjanmaata. Suurilta joukkoaltistumisilta on vältytty. Suositusta ettei aikuisten ryhmäharrastuksia ja yli 10 henkilön yksityistilaisuuksia järjestetä jatkettiin huhtikuun loppuun.
Tiistaina Vaasan sairaanhoitopiirissä todettiin neljä uutta tartuntaa.
6.4. Kaksi uutta tartuntaa lisää pääsiäisen ajalle
Pohjanmaalla, Vaasan sairaanhoitopiirissä todettiin eiliseltä 2 uutta koronavirustartuntaa. Näyteitä otettiin eilen 107. Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku 100 000 henkilöä kohden piirin alueella on 31.
Koko pääsiäisen aikana kiirastorstaista toiseen pääsiäispäivään Pohjanmaalla todettiin siis yhteensä 26 uutta tartuntaa.
6.4. Pääsiäisen aikana yhteensä 24 uutta tartuntaa
Pääsiäisen aikana Vaasan sairaanhoitopiirissä todettiin yhteensä 24 uutta koronavirustartuntaa. Tartuntamäärät koskevat kiirastorstain ja ensimmäisen pääsiäispäivän välisenä aikana todettuja tartuntoja. Samaan aikaan naapurissa Etelä-Pohjanmaalla todettiin kymmenen uutta tartuntaa.
Eilisen, toisen pääsiäispäivän luvut kerrotaan tänään aamupäivällä.
Pääsiäisen testausmäärät jäivät arkipäiviä vähäisemmiksi. Esimerkiksi sunnuntaina näytteen antoi 135 henkilöä Etelä-Pohjanmaalla ja 217 Pohjanmaalla.
Pohjanmaan kahden viikon ilmaantuvuusluku oli sunnuntaina 32 ja Etelä-Pohjanmalala hivenen vaille 25.
4.4. Nolla uutta tartuntaa pääsiäislauantaina
Vaasan sairaanhoitopiirissä oli pitkästä aikaa nollapäivä uusien koronatartuntojen suhteen pääsiäislauantaina. Testejä otettiin 154.
Sairaanhoitopiirin todetut koronatapaukset ovat nyt yhteensä 2319.
3.4. Jälleen yhdeksän uutta koronatartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä saatiin pitkänäperjantaina jälleen yhdeksän uutta positiivista koronatestitulosta. Näytteitä otettiin vain 113.
Sairaanhoitopiirin todetut koronatapaukset ovat nyt yhteensä 2319.
Kiirastorstaina uusia tartuntoja oli niin ikään yhdeksän.
Alue on epidemian kiihtymisvaiheessa ja ilmaantuvuusluku (sataatuhatta asukasta kohden) on sairaanhoitopiirin mukaan nyt 29.
1.4. Keskiviikolta yhdeksän uutta tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu yhdeksän uutta koronatartuntaa. Eilen on otettu 248 näytettä.
Ilmaantuvuusluku on nyt tasan 22.
Yksi tartunnan saaneista on Vaasan lyseon lukion abiturientti. 19 opettajaa ja noin 60 opiskelijaa on asetettu karanteeniin.
– Altistumisen ovat tapahtuneet viikko sitten keskiviikon ja perjantain kirjoituksissa. Voidaan kaikeksi onneksi todeta, että kirjoitukset ovat nyt päättyneet, joten niihin asia ei enää vaikuta, Vaasan kaupungin johtava ylilääkäri Heikki Kaukoranta toteaa.
Vaasassa kovasti suosiota saanut liikkuva mobiilikoronatestaus on tänään ja huomenna Vaasan rautatieasemalla testaamassa pääsiäsen viettoon saapuvia matkustajia.
Testauspiste on molempina päivinä auki tunnin ajan: klo 17.30–18.30. Mobiilitestaus on samaan kellonaikaan paikalla rautatieasemalla myös maanantaina.
31.3. Alle 18-vuotiaat saavat pelata otteluita
Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä on päättänyt, että Pohjanmaan alueella joukkueurheilussa alle 18-vuotiaat nuoret voivat pelata otteluja alueen sisällä ilman yleisöä.
Vaasassa ttelutapahtumien osallistujamäärää ei ole rajattu, mutta yleisöä ei saa paikalle tulla.
Vaasan kaupungin hallinnoimia sisäliikuntatiloja ovat urheilukeskus, urheiluhalli, Silverian liikuntatilat, Teeriniemen väestönsuoja, koulujen liikuntasalit sekä uimahalli.
Peleihin ei saa tulla osallistujia muualta Suomesta eikä Pohjanmaan alueelta saa osallistua alueen ulkopuolisiin peleihin.
Lasten ja nuorten ryhmäharrastustoiminta on myös edelleen sallittua kaupungin liikuntatiloissa enintään kymmenen hengen osallistujamäärällä.
Aikuisten ryhmäharrastustoiminnan keskeytys jatkuu Vaasan kaupungin hallinnoimissa liikuntatiloissa 11. huhtikuuta saakka.
31.3. Tiistai toi kolme uutta koronatartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu kolme uutta tartuntaa. Eilen on otettu 338 näytettä. Ilmaantuvuusluku on kahden viikon ajalta nyt 21.
30.3. Maanantailta kuusi uutta tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu kuusi uutta koronatartuntaa. Eilen on otettu 348 näytettä. Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku 100 000 henkilöä kohden on nyt 19.
27.3. Kaksi uutta tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirin alueelta löytyi kaksi uutta tartuntaa eilen otetuista näytteistä.
26.3. Vaasan kaupunginteatteri peruu kevään näytökset
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto jatkoi yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärän rajoittamista huhtikuun loppuun saakka.
Pohjanmaalla kokoontumisraja asetettiin kymmeneen henkilöön. Päätöksen seurauksena Vaasan kaupunginteatteri ilmoitti peruvansa kaikki keväälle suunnitellut näytökset.
– Emme näe edellytyksiä sille, että pystyisimme esittämään mitään enää tänä keväänä. Teatteri on kuitenkin pandemia-aikana pyrkinyt löytämään uusia muotoja tavoittaa katsojansa. Meidän intohimomme on tehdä esityksiä ja odotamme, että pääsemme kohtaamisen äärelle, kommentoi tiedotteessa teatterinjohtaja Seppo Välinen.
26.3. Kokoontumisrajoituksia lievennetään huhtikuun alussa
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto jatkaa yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärän rajoittamista alueellaan huhtikuussa.
Pohjalaismaakunnissa koronatilanne on kehittynyt parempaan suuntaan, ja rajoituksia höllennetään. Pohjanmaalla osallistujamäärä rajoitetaan huhtikuun ajaksi 10 henkilöön (tällä hetkellöä 6) ja Etelä-Pohjanmaalla 20 henkilöön (tällä hetkellä 10). Keski-Pohjanmaalla rajoitukset pysyvät ennallaan, 20 henkilössä.
Päätös kokoontumisrajoituksista on voimassa 1.4.–30.4.2021.
26.3. Pikku kasarmin päiväkodissa koronavirustartunta
Pikku kasarmin päiväkodissa on todettu yksi koronavirustartunta. Mahdollisia virukselle altistuneita henkilöitä on yhteensä 24.
Karanteeniin on asetettu yksi lapsiryhmä eli 20 lasta ja neljä aikuista. Päiväkodin muiden ryhmien toiminta jatkuu normaalisti.
Päiväkodin kaikkien lasten huoltajia sekä henkilökuntaa on tiedotettu tapahtuneesta.
26.3. Perjantaina kerrottiin kahdesta uudesta tartunnasta
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu kaksi uutta koronatartuntaa. Eilen on otettu 253 näytettä.
Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku 100 000 henkilöä kohden piirin alueella on nyt 25.
25.3. Keskiviikolta seitsemän uutta tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu seitsemän uutta koronatartuntaa. Eilen on otettu 198 näytettä.
Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku 100 000 henkilöä kohden on nyt 35.
24.3. Sportin pelaajalla korona, koko joukkue karanteeniin
Vaasan Sportin liigajoukkueen pelaajalla on todettu koronavirustartunta ja joukkue on asetettu karanteeniin 5. päivään huhtikuuta saakka. Karanteenin takia peruuntuvat Sportin seuraavat kotipelit Jukureita ja KooKoota vastaan sekä huhtikuun alun vierasottelut JYPiä ja HIFK:ta vastaan.
24.3. Astra Zenecan koronarokotteen osuus pohjalaismaakuntien rokotuksista on suhteellisen pieni
Astra Zenecan koronarokotteen väliaikainen hyllyttäminen ei ole toistaiseksi vaikuttanut rokotusaikatauluihin pohjalaismaakunnissa.
Rokotteen käyttö on keskeytetty varotoimenpiteenä koko maassa kuluvan viikon ajaksi kunnes selvyys sen mahdollisista vaikutuksista harvinaisiin verenhyytymishäiriöihin saadaan.
Vaikka rokotteen käyttökielto venyisi nykyistä pidemmäksikin, ei silläkään arvioida olevan vielä suurta merkitystä rokotuksiin ainakaan Etelä-Pohjanmaalla tai Pohjanmaalla.
24.3. Tiistailta ei yhtään uutta tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä ei todettu tiistaina yhtään uutta koronatartuntaa. Eilen on otettu 322 näytettä. Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku on nyt 35.
23.3. Pohjanmaa laskeutuu kiihtymisvaiheeseen
Vaasan sairaanhoitopiiri on palannut koronaepidemian leviämisvaiheesta kiihtymisvaiheeseen, linjaa alueen koronaryhmä.
Näin yläkoulut ja toinen aste palaavat lähiopetukseen ensi maanantaina. Yläkoulut ovat olleet kolme ja ammatillinen koulutus viisi viikkoa etänä.
Koronanyrkki suosittelee kokoontumisrajoituksen nostoa 10 henkilöön. Sen sijaan yli 12-vuotiaiden harrastustoiminta pidetään yhä jäissä.
Aluehallintovirasto tekee vielä omat päätöksensä ohjeista myöhemmin tällä viikolla.
23.3. Maanantai toi vain yhden uuden tartunnan
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu ainoastaan yksi uusi koronatartunta. Eilen otettiin 393 näytettä.
Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku on nyt 38.
22.3. Merikaarron alakoulussa koronatartunta
Vaasassa Merikaarron alakoulussa on todettu yksi koronavirustartunta. Mahdollisia virukselle altistuneita henkilöitä on yhteensä 26.
Altistuneita oppilaita on 24 ja henkilökuntaan kuuluvia kaksi.
Altistuneet on asetettu karanteeniin. Muiden oppilaiden koulunkäynti jatkuu normaalisti.
Koulun kaikkien oppilaiden huoltajia sekä henkilökuntaa on tiedotettu tapahtuneesta.
22.3. Koronatilanne parantumassa Vaasassa
Vaasassa ollaan ilahtuneita viime päivien matalista koronatartuntaluvuista. Sunnuntaina sairaanhoitopiirin alueella ei todettu tartuntoja, maanantaina todettuja tartuntoja oli kaksi.
Maanantaina todetut kaksi tartuntaa todettiin näytteistä, jotka otettiin viime viikon lopulla Vaasassa kiertäneellä mobiilitestauspisteellä. Autossa otettiin torstaina 150 näytettä ja perjantaina 125 näytettä.
22.3. Maanantaina kerrottiin kahdesta uudesta tartunnasta
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu kaksi uutta koronatartuntaa. Eilen otettiin 144 näytettä.
Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku on nyt 48.
22.3. Vaasan sairaanhoitopiirissä eilen nollapäivä
Vaasan sairaanhoitopiirisin sunnuntaina päivitetyt koronatapaukset ovat puhdas nolla. Elisen luvut: Vaasan sairaanhoitopiirissä todetut koronavirustapaukset: 2267 ja eilen lauantaina 2267 eli ei uusia tapauksia. Eilen otettujen näytteiden määrä on 165.
Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku 100 000 henkilöä kohden piirin alueella oli sunnuntaina 51.
20.3. Koronatartuntojen määrä laskee
Vaasan sairaanhoitopiirissa uusien tartuntojen määrä on ollut kuukauden päivät selvässä laskussa. Sairaanhoitopiiri on koronaviruksen suhteen leviämisvaiheessa, mutta pohdintaan nousee jo se, voisiko alue siirtyä alemmalla tasolle, kiihtymisvaiheeseen.
Sairaanhoitopiirin johtaja Marina Kinnunen sanoo, että asia otetaan esille seuraavassa koronakoordinaatiotyöryhmän kokouksessa. Se on tiistaina.
– Jo viime viikon kokouksessa puhuimme, että katsotaan tämä viikko, mikä se tartuntojen suhteen on. Otan asian tiistaina esille, kertoo Kinnunen.
19.3. Vaasan uuden mobiilitestauksen suosio yllätti
Matalan kynnyksen testauspiste oli torstaina K-market Vanhan Vaasan viereisellä, raunioita vastapäätä olevalla parkkipaikalla ja perjantaina Melaniemen Lidlin parkkipaikalla.
Torstaina testissä kävi 150 ihmistä ja perjantaina 125. Molempina päivinä testejä otettiin kolmen tunnin ajan. Lue lisää tästä.
19.3. Astra Zenecan keskeytys vaikuttaa Vaasassa vain hieman
Päätös keskeyttää viikoksi Astra Zenecan käyttö hidastaa rokotusten etenemistä Vaasassa vain jonkin verran. Pääasiassa käytössä on Pfizerin ja Biontechin Comirnaty, jonka osuus rokotteista on reilusti yli 70 prosenttia.
Astra Zenecan osuus on ollut korkeintaan 300 annosta per viikko, kun kaikkiaan rokotteita annetaan 1 500 viikossa. Astra Zenecaa on annettu nyt alle 70-vuotiaille, riskiryhmä kakkoseen kuuluville ja muutamia annoksia 70–79-vuotiaille.
Lue lisää tästä.
19.3. Vanhuksia kotona hoitavat odottavat vielä koronarokotettaan
Vaasassa kotihoidon hoitajista on rokotettu ne, jotka tekevät koronatyötä, kuten mobiilinäytteenottajat. Perustyössä olevat kotihoidon työntekijät odottavat yhä vuoroaan.
Kotihoidon johtaja Paula Olin kertoo, ettei ainakaan vielä ole syntynyt suurta huolta työntekijöiden rokotammattomuudesta. Olin kuvailee, että Vaasan kotihoidon tilanne on ollut koronan ajan hyvä.
– Toki on todella tärkeää, että työntekijät suojataan mahdollisimman pian. Sitä tietenkin haluamme mutta ymmärrämme, että nyt on ensisijaista suojata eniten koronalle altistuvat henkilöt. Jonossa olemme ja odotamme vuoroamme, kuvailee Olin.
19.3. Osa takoo opintopisteitä ennätystahtiin, osan opinnot jämähtivät
Yli vuoden kestäneet poikkeusolot näkyvät korkekouluopiskelijoiden jaksamisessa ja opintojen edistymisen tahdissa.
Osa opiskelijoista kokee, että koronaepidemian aikana on ollut aikaa keskittyä opintojen suorittamiseen aiempaa enemmän. Toisille taas etätyöskentely näyttää aiheuttaneen opintojen miltein totaalisen pysähtymisen.
19.3. Kuusi uutta tartuntaa myös torstaina
Vaasan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen torstaina kuusi uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on nyt 2 263 tartuntaa. Testeissä kävi 297 henkilöä.
Pohjanmaan kahden viikon ilmaantuvuusluku on edelleen laskussa. Nyt se on 58 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden.
18.3. Oikeusasiamies pyytää Mustasaarelta selvitystä kasvomaskiohjeistuksesta
Asiasta on tehty oikeusasiamiehelle kantelu. Kantelijan mukaan kunnasta on lähetetty ohje, jonka mukaan kasvomaskin käyttö on pakollista Mustasaaren kunnan järjestämässä opetuksessa. Kantelussa todetaan, että Suomessa ei ole lakia, joka velvoittaa käyttämään kasvomaskia.
Mustasaaren kunnassa yllätyttiin kantelusta. Kunnasta arvioidaan, että kantelussa sekoitetaan valtion suositukset ja se, mitä kunta voi työnantajana tehdä.
18.3. Kuusi uutta tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen keskiviikkona kuusi uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on 2 257. Testeissä kävi keskiviikkona 266 henkilöä.
Pohjanmaan ilmaantuvuusluku on laskenut viime ajat tasaisesti. Viimeisen kahden viikon ilmaantuvuusluku on nyt 59 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden.
17.3. Vaasan sairaanhoitopiirin koronatartunnat jatkavat laskua
Keskiviikkona Vaasan sairaanhoitopiirissä ilmoitettiin 4 uutta tartuntaa. Ilmaantuvuusluku on laskenut 61:een.
Vaasan sairaanhoitopiirissä väläytellään jo varovaisesti koronarajoitusten ja -suositusten mahdollista höllentämistä.
Eilen tiistaina koolla ollut Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä päätti kuitenkin pitää toistaiseksi alueen rajoitukset ja suositukset ennallaan. Mikäli parempaan suuntaan kääntynyt tautitilanne jatkuu sairaanhoitopiirin alueella hyvänä, ryhmä harkitsee suositusten keventämistä.
Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä kokoontuu seuraavan kerran ensi tiistaina.
17.3. Vaasan paikallisliikenteeseen ei ole tulossa maskipakkoa
Vaasan paikallisliikenteessä ei olla ainakaan toistaiseksi ottamassa käyttöön maskipakkoa. Vaasassa on jo pitkään ollut voimassa vahva suositus maskien käytöstä.
Wasa CityBussista kerrotaan, että suosituksia noudatetaan Vaasassa varsin hyvin. Lisäksi matkustajamäärät ovat nyt sen verran vähäisiä, ettei suuria ruuhkia linja-autoissa pääse edes syntymään.
16.3. Vaasa ottaa käyttöön mobiilitestausmahdollisuuden
Vaasaan tulee matalan kynnyksen koronaviruksen mobiilitestauspiste Melaniemelle ja Vanhaan Vaasaan. Erityisesti Ristinummen ja Pappilanmäen alueilla on paljon tartuntoja. Testit tehdään autossa, joka toimii liikkuvana näytteenottopisteenä. Testiin ei tarvita lähetettä, myös oireettomat pääsevät testiin. Testi on maksuton.
Vaasan sairaanhoitopiirin viimeaikaiset tartunnat ovat keskittyneet Vaasaan. Sairaanhoitopiirin tartunnoista noin 75 prosenttia on Vaasassa.
– Tartuntoja on kaikissa ikäryhmissä sekä ulkomaataustaisilla että kantaväestöön kuuluvilla vaasalaisilla, kertoo Vaasan kaupungin johtava ylilääkäri Heikki Kaukoranta.
16.3. Vaasan sairaanhoitopiirissä vain viisi uutta tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu viisi uutta koronavirustapausta. Eilen on otettu 401 näytettä. Vaasan sasiraanhoitopiirin ilmaantuvuusluku on laskenut 65:een.
16.3. Yo-kirjoitukset alkavat tänään poikkeusolosuhteissa
Ylioppilastutkintolautakunta ei velvoita lukioita/kuntia järjestämään kirjoitusmahdollisuutta koronakaranteeniin määrätyille abiturienteille. Tällaisissa tapauksissa harkitaan esimerkiksi kokeen siirtämistä syksyyn.
Tänään alkavat ylioppilaskirjoitukset ovat kolmannet korona-aikana. Lue lisää täältä.
15.3. Vaasan sairaanhoitopiirissä alkavat riskiryhmään 2 kuuluvien rokotukset
Vaasan sairaanhoitopiirissä kaikki yli 80-vuotiaat, jotka rokotuksen voivat saada, ovat sen myös saaneet ja nyt rokotetaan yli 70-vuotiaita sekä ykkösriskiryhmäläisiä.
Riskiryhmäläisistä on rokotettu noin 70 prosenttia ja yli 70 vuotiaista noin 30-40 prosenttia. Tällä viikolla Vaasan sairaanhoitopiirissä alkavat myös myös kakkosriskiryhmään kuuluvien rokotukset.
15.3. Maanantaina ilmoitettiin 5 tartunnasta, Nummen alakoulussa 2 tartuntaa
Maanantaina Vaasan sairaanhoitopiiri kertoi viidestä uuudesta koronatartunnasta. Kaikki viisi tartuntaa olivat Vaasasta.
Nummen alakoulussa Vaasassa on todettu kaksi koronavirustartuntaa. Mahdollisia virukselle altistuneita henkilöitä on yhteensä 25. Altistuneita oppilaita on 20 ja henkilökuntaan kuuluvia viisi.
Tartuntataudeista vastaava lääkäri on asettanut altistuneet karanteeniin 22.3.2021 saakka. Muiden oppilaiden koulunkäynti jatkuu normaalisti. Koulun kaikkien oppilaiden huoltajia sekä henkilökuntaa on tiedotettu tapahtuneesta.
14.3. Jälleen 13 uutta tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä todettiin lauantaina jälleen 13 uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on nyt 2 237 tartuntaa. Lauantaina otettiin vain 91 testiä.
Pohjanmaan viimeisen kahden viikon ilmaantuvuusluku on 74 sataatuhatta asukasta kohden.
13.3. Koronatapausten määrä pysyy tasaisena Pohjanmaalla
Vaasan sairaanhoitopiiri kertoi lauantaina 13 uudesta koronatartunnasta. Edellisenä päivänä tapauksia oli 12.
Ilmaantuvuusluku alueella on nyt 74 sataatuhatta asukasta kohden, ja Pohjanmaa jatkaa koronan leviämisvaiheessa.
12.3. Vaasassa brittivarianttia vielä vain yksittäisissä tapauksissa
Vaasan sairaanhoitopiirissä ei ole todettu brittivarianttia samaan tapaan kuin Etelä-Pohjanmaalla. Brittivarianttia on löydetty vain yksittäisistä positiivisista tartunnoista, vaikka näytteitä on lähetetty runsaasti.
Mistä Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan ero voi johtua, Vaasan kaupungin johtava ylilääkäri Heikki Kaukoranta?
– Etelä-Pohjanmaalla on tässä asiassa ollut huonoa säkää. Siellä on brittivarianttia tullut pääkaupunkiseudulta. HUSin alueella on valtaosa Suomen tartunnoista ja valtaosa on brittivarianttia, Kaukoranta toteaa.
Kaukoranta alleviivaa, että pian brittivariantti on varmasti valloittanut alaa Pohjanmaallakin.
– Valitettavasti joka ikisessä paikassa siitä on tullut valtavirtavirus. On ajan kysymys, kun näin on meilläkin.
Muutoin Pohjanmaan ja Vaasan tautitilanne on kohentunut merkittävästi.
12.3. Torstaina todettu 12 uutta tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu 12 uutta koronatartuntaa. Eilen on otettu 292 näytettä.
Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku on nyt 76.
12.3. Vanhan Vaasan alakoulu etäopetukseen
Vanhan Vaasan alakoulu siirtyy tänään etäopetukseen koronatartunnan vuoksi. Etäopetukseen siirretään kaikki oppilaat, koska heidät kuljetetaan samoilla linja-autoilla väistötiloihin Palosaaren kouluun. Karanteeniin asetettuja oppilaita on 28 ja aikuisia kolme.Vanhan Vaasan koulu toimii väliaikaisesti Palosaaren entisen koulun tiloissa. Tämän vuoksi kaikki oppilaat kulkevat koulumatkansa tilausajokuljetuksella.
11.3. Snellmanin koronavuosi oli ennätyksellisen hyvä
Pietarsaarelaiselle Lihatalo Snellmanille koronavuosi oli ennätyksellinen, sillä sekä konsernin liikevaihto että tulos ylsivät ennätyslukemiin. Liikevaihto kasvoi yli 16 prosenttia nousten 356:een miljoonaan euroon.
Konsernin tulos oli viime vuonna 14,6 miljoonaa.
Ennätystulokseen siivittivät valmisruuan ja konsernin Ruotsin eläinruokapuolen hyvä menekki. Konsernissa kasvu oli voimakkainta näillä aloilla, mutta myös lihanjalostuspuoli ylsi miltei 20 prosentin kasvuun. Sekä liha- että valmisruokamarkkinoilla Snellmanin kasvu ylitti konsernin mukaan selvästi kokonaismarkkinoiden kehityksen.
11.3. Keskiviikkona 12 uutta koronatartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu 12 uutta koronatartuntaa. Eilen on otettu 319 näytettä. Tartunnoista yhdeksän on Vaasasta ja loput yksittäisistä kunnista Pohjanmaalla.
Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku on nyt 75.
10.3. Hiihtolomatartuntojen määrä ei vielä selvillä maakunnassa
Viimeiset neljä viikkoa ovat olleet uusien koronavirustartuntojen määrien osalta lohdullista seurattavaa. Sairaanhoitopiirin infektioylilääkärin Juha Salosen mukaan ilmaantuvuusluku on leviämisvaiheessa olevan sairaanhoitopiirin alueella kuukauden aikana.
Neljä viikkoa sitten ilmaantuvuusluku 100 000 ihmistä kohden oli 145. Nyt maaliskuun toisella viikolla ilmaantuvuusluku on noin puolet, 73.
Ainakaan toistaiseksi talvilomamatkailijat eivät ole tuoneet piikkiä alueen koronatartuntatilastoihin. Salonen varoo vielä huokaisemasta helpotuksesta. Hän arvioi, että lomamatkalaisten mahdollisesti saamat koronatartunnat selviävät noin viikon kuluessa.
10.3. Tiistaina todettu kolme uutta tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu kolme uutta koronavirustapausta. Eilen on otettu 379 näytettä. Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku piirin alueella on nyt 73.
9.3. Etäkoululaisten ruokajakelu ei kiinnostanut Pietarsaaressa
Kouluruokajakelu pyörähti Pietarsaaressa maanantaina käyntiin oppilaiden siirryttyä etäopetukseen, mutta vasta vähäisillä tilausmäärillä.
Kysynnän vähyys yllätti: annoksia tilattiin vain noin sadalle oppilaalle, vaikka jakelun piirissä on jopa yli 1 300 nuorta eli yli 900 yläkoululaista ja reilut 400 lukiolaista.
9.3. Livekeikat peruttiin: 20 ihmiselle olisi vielä voitu soittaa, 10 on liian vähän
Seinäjoen Rytmikorjaamolla piti alkaa viikonloppuna muutaman viikon mittainen livekeikkakiertue, jossa nimekkäät artistit olisivat vetäneet useamman keikan putkeen aina kahdenkymmenen hengen yleisölle kerrallaan. Koronarajoitukset laskivat kokoontumisten maksimihenkilömäärää entisestään, joten keikkojen järjestäminen ei kannata.
Seinäjoella oli valmius pieniinkin keikkoihin, mutta eri puolilla maata, monelta keikkajärjestäjältä siihen ei enää resursseja riitä. Nyt tarvittaisiin toimia ja yhteistä keskustelua, musiikkiala toivoo.
9.3. Koronaetäisyydet ja maskit ovat vauvan arkea
1-vuotias Kerttu on nähnyt lähinnä kauppareissuilla vierailta ihmisiä. He kulkevat maski kasvoillaan ja pitävät etäisyyttä. Kassajonossa taaperolle ei höpötetä, eikä kukaan tietenkään koske.
Varhaiskasvatuksen professori Mirjam Kalland Helsingin yliopistosta on pohtinut sitä, miten etäisyys vaikuttaa korona-ajan vauvojen kehitykseen.
– Aiemmin ihmiset tulivat ja kurkistivat rattaisiin. Lapsi oli osa laumaa. On tärkeää, ettei lapsi ole vain perheensä jäsen, vaan osa laajempaakin piiriä ja se voi ohentua nyt, kun ihmiset pitävät etäisyyttä, sanoo Kalland.
Hän onkin huolissaan siitä, saavatko lapset ja perheet kokonaisuudessaan tarpeeksi lauman tukea.
9.3. Maanantaina kolme uutta koronatartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu kolme uutta koronavirustapausta. Eilen on otettu 566 näytettä. Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku on nyt 85.
8.3. Vaasalaisravintolalle kolmen viikon sululla on suuri vaikutus
Yrittäjä Saku Railion ravintola menee kiinni kolmeksi viikoksi, kun ravintolat suljetaan sulkutilan takia.
– Meillä myynti menee täysin seis. Määräys mikä määräys, mutta en ole tyytyväinen. Me ei laiteta ruuan ulosmyyntiä, sillä on nähty, että se on meille taloudellisesti kannattamatonta, sanoo Railio.
Kun ravintolan toiminta pysähtyy kolmeksi viikoksi, tarkoittaa se myös henkilöstön lomautusta.
– Se on tosi ikävää. Tässä on aika hurjaa vuotta vietetty ja tämä on jo kolmas kerta, kun tämä tapahtuu vuoden sisään. Alkaa olla jo too much! Lue lisää täältä.
8.3. Sulkutila alkoi maanantaina
Maanantaiaamuna alkanut kolmen viikon sulkutila tuo muutoksia etenkin leviämis- ja kiihtymisalueille. Suuret muutokset koskevat esimerkiksi yläkouluja ja toiseen asteen oppilaitoksia. Lue lisää täältä.
8.3. Sunnuntailta kahdeksan uutta tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu kahdeksan uutta tartuntaa. Eilen on otettu 157 näytettä. Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku piirin alueella on nyt 96.
7.3. Vain 80 testiä lauantaina – uusia tartuntoja 13
Vaasan sairaanhoitopiirissä todettiin lauantaina 13 uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on nyt 2 173 tartuntaa.
Lauantaina tehtiin vain 80 testiä. Kahden viimeisen viikon ilmaantuvuusluku 100 000 henkilöä kohden on 98.
6.3. Kuntavaalit siirtyvät
Kuntavaaleja siirretään vajaalla kahdella kuukaudella. Vaalit järjestetään huhtikuun 18. päivän sijaan kesäkuun 13. päivä.
Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r.) mukaan vaalien järjestäminen huhtikuussa olisi uhannut sekä terveyttä että demokratiaa. Henriksson kertoo käsityksensä muuttuneen, kun THL esitteli arvionsa tautitilanteen etenemisestä. Pessimistisimmässä arviossa alkuperäisenä vaalipäivänä tartuntoja voisi olla jopa yli 11 000.
6.3. Perjantaina seitsemän uutta tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu perjantaina 7 uutta koronavirustapausta. Eilen on tehty 345 testiä. Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku 100 000 henkilöä kohden piirin alueella on 98.
5.3. Vauhdittaako pandemia nettiäänestämiseen siirtymistä?
Edessä olevat kuntavaalit ovat herättäneet paljon huolta ja keskustelua pahenevan epidemiatilanteen keskellä: Miten kansalaisille tarjotaan terveysturvallinen pääsy vaaliuurnille? Miten hillitään jonot kunnantalojen edessä? Entä miten järjestetään koronaan sairastuneelle mahdollisuus käyttää äänioikeuttaan?
Yle kysyi paperittoman äänestystavan kiirehtimisestä pohjalaiskansanedustajilta. Kyselyyn vastasi 11 alueen 16:sta kansanedustajasta. Heistä seitsemän vastusti kiirehtimistä ja neljä liputti puolesta, kunhan äänestyssalaisuus turvataan ja sekaantumisyriykset voidaan estää. Lue lisää ja osallistu keskusteluun artikkelin lopussa: Haluaisitko äänestää kotisohvallasi matkapuhelimellasi valtiollisissa vaaleissa? Pitäisikö nettiäänestystä kiirehtiä epidemian vuoksi? Vaakakupissa painavat vaalisalaisuus ja helppous – molempia ei saa, sanoo kyberturvallisuuden asiantuntija
5.3. Etäopetukseen siirrytään maanantaina, paitsi Kruunupyyssä
Pietarsaaren seudulla yli 500 lukiolaista siirtyy talvilomalta suoraan etäopetukseen kolmeksi viikoksi. Kolmessa alueen lukiossa eli Uudenkaarlepyyn, Pedersören ja Pietarsaaren lukioissa etäopetusjärjestelyt aloitettiin jo viikko sitten, kun hallitus julisti poikkeusolot.
Lisäksi Pietarsaaren ruotsinkielisen ammattiopisto Optiman 1 000 opiskelijaa aloittaa etäkoulun.
Myös Vaasassa kaikki suomen- ja ruotsinkieliset lukiot ja ammattikoulut ovat etänä. Sama tilanne on Mustasaaren ruotsinkielisessä lukiossa.
Pohjanmaan maakunnassa poikkeuksen tekee Kruunupyy, joka ei kuulu Vaasan sairaanhoitopiiriin vaan Soiteen, joka on koronatilanteessa vielä perustasolla. Vaasan sairaanhoitopiiri puolestaan kuuluu leviämistason alueeseen.
5.3. Torstain testeistä todettu 15 uutta koronatartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu 15 uutta koronatartuntaa. Eilen otettiin 313 näytettä. Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku piirin alueella on laskusuunnassa, nyt 103.
5.3. Porvarinkadun koulussa Vaasassa uusi koronatartunta
Porvarinkadun koulussa Vaasassa on todettu yksi uusi koronavirustartunta. Mahdollisia virukselle altistuneita henkilöitä on yhteensä 39. Karanteeniin on asetettu yhteensä 32 oppilasta ja 7 henkilökuntaan kuuluvaa henkilöä.
4.3. Avi määräsi Pohjanmaan yläkoulut etäopetukseen kolmeksi viikoksi
Pohjanmaan yläkoulut siirtyvät etäopetukseen kolmeksi viikoksi maanantaista lähtien. Asiasta päätti ja antoi määräyksen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto.
Avi perustelee päätöstä muun muassa sillä, että vaikka alueella on käytösssä laaja-alaisesti leviämisvaiheen suosituksia, alueellinen ilmaantuvuus on pysynyt korkeana. Päätöksessä todetaan myös, että oppilaitokset ovat merkittäviä tartunnan lähteitä.
Toisen asteen oppilaitosten osalta etäopetuspäätökset jäävät kuntien tehtäväksi.
4.3. Torstaina kerrottiin 17 uudesta tartunnasta
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu keskiviikkona 17 uutta koronavirustapausta. Eilen on tehty 257 testiä.
Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku sairaanhoitopiirin alueella on 104.
3.3. Avi lupaa odotetun etäkoulupäätöksen loppuviikon aikana
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastosta kerrotaan, että yläkoulujen etäkoululinjauksia selvitellään yhä kovaa vauhtia.
Selvitystyö on käynnissä Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Pirkanmaan osalta. Sen sijaan Keski-Pohjanmaata ja Keski-Suomea selvitystyö ei koske, sillä niiden tautitilanne on parempi.
Yläkoulujen siirtyminen etäopetukseen vaatii joko aluehallintoviraston tai kunnan päätöksen. Ylijohtaja Marko Pukkisen mukaan kunnat voivat jo tehdä omia päätöksiään, vaikka Avin linjauksia vielä odotellaan.
Pukkisen mukaan Avin päätökset etäkoululinjauksista Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Pirkanmaan osalta tulevat tämän viikon aikana.
3.3. Keskiviikkona kerrottiin yhdeksästä uudesta tartunnasta
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu yhdeksän uutta koronatartuntaa. Eilen otettiin 343 näytettä.
Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku on nyt 103.
3.3. Koronanyrkki muistuttaa: ei nuhaisia lapsia päivähoitoon tai kouluun
Pohjanmaan koronakoordinaatiotyöryhmä muistuttaa, ettei oireisia lapsia saa vielä päivähoitoon tai kouluun, sillä myös lapset sairastavat ja tartuttavat virusta myös oireettomina ja lieväoireisina.
Koronanyrkki ei pidä nyt tarpeelliseksi suositella 2007 syntyneiden ja sitä vanhempien lasten ryhmäharrastustoiminnan keskeyttämistä. Toiminnassa on kuitenkin huomioitava kuuden henkilön kokoontumisrajoitus ja muut terveysturvallisuusohjeet.
Lisäksi nyrkki muistuttaa, että koronatestiin pitää hakeutua matalalla kynnyksellä.
2.3. Koronanyrkiltä ei kantaa yläkoululaisten etäopetukseen
Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä ei ottanut tiistaisessa kokouksessaan kantaa siihen, pitäisikö Vaasan sairaanhoitopiirin yläkoululaisten siirtyä talviloman jälkeen etäopetukseen.
Odotukset kohdistuvat myös Pohjanmaalla Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoon, joka voi päättää asiasta esimerkiksi maakuntatasoisesti. Muussa tapauksessa yläkoulun etäopetuksestä päättäminen jää sitä haluavien kuntien harteille.
Sen sijaan nyrkki suosittaa opetuksen jatkamista etänä toisella asteella ja korkeakouluissa 28.3. saakka, mutta päätös siitä on kuntien ja oppilaitosten.
2.3. Uusi tartunta ja lukuisia altistuneita Onkilahden yhtenäiskoulussa
25.2. Onkilahden yhtenäiskoulussa on todettu yksi uusi koronatartunta. Altistuneita on 64, joista oppilaita 52 ja aikuisia 12. Altistuneisiin on saatu yhteys, ja kaikki ovat tällä hetkellä karanteenissa.
Aikaisemmin ilmoitetun tartunnan jäljiltä altistuneita oli 29, joten nyt kokonaisluku Onkilahden yhtenäiskoulun osalta on peräti 93.
2.3. Maanantai toi 13 uutta tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirin verkkosivujen mukaan eilen on todettu 13 uutta koronavirustartuntaa. Kaikkiaan koronatartuntoja on todettu sairaanhoitopiirissä 2112.
Eilen näytteitä on otettu 431 henkilöltä. Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku on alueella 111.
1.3. Sunnuntaina todettiin yhdeksän uutta tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu sunnuntaina sairaanhoitopiirin verkkosivujen perusteella yhdeksän uutta koronatartuntaa.
Eilen sairaanhoitopiirissä otettiin 203 koronanäytettä.
Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku 100 000 henkilöä kohden on 114.
Vaasan sairaanhoitopiirissä on kaikkiaan todettu 2099 koronatartuntaa.
1.3. Onkilahden yhtenäiskoulussa, Alkulan päiväkodissa ja Gerbyn skolassa tartunnat
Onkilahden yhtenäiskoulussa koulussa on todettu yksi positiivinen koronatartunta. Tartunta todettiin perjantaina 26.2. Mahdollisia virukselle altistuneita on yhteensä 29, joista oppilaita 22 ja aikuisia 7. Koronapositiivinen henkilö ei ole kulkenut koulumatkojaan yleisillä kulkuneuvoilla.
Myös Alkulan päiväkodissa on todettu perjantaina 26.2.2021 yksi koronavirustartunta. Päiväkodin viidestä ryhmästä kaksi ryhmää on asetettu karanteeniin. Yhteensä altistuneita on 47, joista 33 on lapsia ja 14 henkilökuntaan kuuluvia.
Päiväkoti on auki hiihtolomalla ormaalisti hoitoa tarvitsevia lapsia varten.
Gerbyn ruotsinkielisessa alakoulussa eli Gerby skolassa Vaasassa on todettu yksi uusi koronavirustartunta, tarunta todettiin eilen 28.2. Koulussa todettiin yksi tartunta myös viime viikolla 25.2. Mahdollisia virukselle altistuneita henkilöitä on yhteensä 36, joista 32 oppilaita ja 4 aikuisia. Altistuneet on kartoitettu ja heidät on asetettu karanteeniin.
27.2. Lauantaina 17 uutta koronatartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirin alueella on kuluneen vuorokauden aikana todettu yhteensä 17 uutta koronavirustartuntaa, tiedottaa sairaanhoitopiiri verkkosivuillaan lauantaina.
Perjantaina otettiin yhteensä 363 näytettä.
26.2. Vaasan sairaanhoitopiiriin 6 hengen kokoontumisrajoitus
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto jatkaa yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärän rajoittamista alueellaan maaliskuun ajan.
Vaasan sairaanhoitopiirin alueella osallistujamäärä rajoitetaan 6 henkilöön. Rajoitus on voimassa 2.3.-31.3.
Aluehallintovirasto suosittelee painokkaasti välttämään kaikkia fyysisiä kokoontumisia, joita ei ole pakko järjestää.
26.2. Yläkoulut siirtyvät talviloman jälkeen etäopetukseen Vaasassa
Vaasan yläkoululaiset eli vuosiluokat 7-9 siirtyvät koronatilanteen vuoksi etäopetukseen maanantaista 8.3. alkaen, eli heti talviloman jälkeen.
Etäopetus jatkuu yläkouluissa 28.3. saakka.
25.2. Sulkutila vie kouluja etäopetukseen Vaasassa
Hallituksen kaavailema 8.3. alkava sulkutila koskee Vaasan sairaanhoitopiiriä. Pohjanmaalla siirrytään siis etäopetukseen toisella asteella ja perusopetuksen yläluokilla.
Lisäksi yli 12-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta keskeytetään.
Lue lisää: Sulku vie yläkoululaisia ja toisen asteen taas etäopetukseen talviloman jälkeen: "Kyllä me tästä selvitään!" – näin tiukkenevat rajoitukset tuntuvat Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla
25.2. Lisää koulualtistumisia Vaasassa ja Mustasaaressa
Vaasassa ja Mustasaaressa on todettu lisää koulualtistumisia. Sekä Gerbyn että Porvarinkadun ruotsinkielisissä kouluissa on todettu uudet tartunnat. Altistuneita näissä kouluissa on yhteensä 45.
Gerbyn koulussa on altistunut 16 oppilasta ja kolme henkilökuntaan kuuluvaa. Porvarinkadun koulun oppilaista 24 ja henkilökunnasta kaksi on altistunut mahdollisesti koronavirukselle.
Myös Mustasaaressa ruotsinkielisellä Sulvan koululla oppilaita ja osa henkilökunnasta on asetettu tartunnan vuoksi karanteeniin ja etäopetukseen. Tartuntojen jäljitys on vielä käynnissä.
Vaasan sairaanhoitopiiri kertoi perjantaina 17 uudesta koronavirustartunnasta. Testeissä kävi torstaina 423 henkilöä.
25.2. Sulkutilassa siirrytään etäopetukseen
Suomessa toteutetaan 8. maaliskuuta alkava kolmen viikon sulkutila. Se päättyy 28. maaliskuuta. Pääministeri Sanna Marinin mukaan tällöin kaikilla leviämis- ja kiihtymisvaiheen alueilla otetaan käyttöön etäopetus toisella asteella ja perusopetuksen yläluokilla. Lisäksi yli 12-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta keskeytetään. Toimia ei Marinin mukaan uloteta alakouluikäisiin ja sitä nuorempiin lapsiin.
Vaasan sairaanhoitopiiri on koronapandemian leviämisvaiheessa ja Etelä-Pohjanmaa kiihtymisvaiheessa.
Lisäksi hallitus tuo ensi viikolla eduskuntaan esityksen ravintoloiden sulkemisesta, ja tämäkin esitys koskee niin Pohjanmaata kuin Etelä-Pohjanmaatakin.
25.2. Isolahden koulussa koronavirustartunta, useita altistuneita
Isolahden koulussa Vaasassa tänään todettu koronavirustartunta on johtanut suureen altistuneiden joukkoon.
Mahdollisesti virukselle altistuneita on lähes 40. Heistä suurin osa on oppilaita.
25.2. Yli 30 uutta tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirissä on viimeisen vuorokauden aikana todettu 31 uutta koronavirustartuntaa. Testeissä kävi torstaina 467 henkilöä. Ilmaantuvuusluku on 125.
Pohjanmaalla on varmistettuja koronatartuntoja kaikkiaan koko epidemian ajalta nyt 2 046.
24.2. Nyrkin suositukset Pohjanmaalla voimassa maaliskuun loppuun
Pohjanmaan koronasuositukset ovat voimassa maaliskuun loppuun saakka.
Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä päätti kokouksessaan eilen jatkaa vahvojen suositusten voimassaoloa.
Aikuisten yli 20 vuotiaiden ryhmäharrastuksia sisätiloissa ei suositella järjestettäväksi ja suositus koskee myös yksityisiä toimijoita. Lisäksi ryhmä vetoaa alueen kaikkiin kansalaisiin, että he vähentäisivät fyysisiä sosiaalisia kontakteja.
Ylioppilaskirjoituksista puolestaan tekee jokainen alueen kunta oman päätöksensä, toteaa ryhmä.
24.2. Vaasan sairaanhoitopiirissä vain kolme uutta tartuntaa
Poikkeuksellisesti keskiviikkona raportoidaan ainoastaan kolmesta uudesta tartunnasta. Näytteitä on otettu 523 kappaletta. Ilmaantuvuusluku on edelleen korkea, eli 123 sataatuhatta henkilöä kohden.
23.2. Borgaregatans skolassa koronavirustartunta
Borgaregatans skolassa on todettu koronavirustartunta eilen maanantaina. Mahdollisia virukselle altistuneita henkilöitä on kaikkiaan 24.
Oppilaiden huoltajille sekä koulun henkilökunnalle on tiedotettu tapahtuneesta. Altistuneet on asetettu karanteeniin.
Karanteeniin asetetetut ovat etäopetuksessa. Muiden oppilaiden osalta koulutyö jatkuu normaalisti.
22.2. Uusi tartuntautilaki mahdollistaa sairaanhoitopiiriin alueellisia rajoituksia
Vaasan sairaanhoitopiirin koronkoordinaatiotyöryhmä eli nyrkki ja aluehallintovirasto pohtivat maanantaina sairaanhoitopiirin koronavirustilannetta ja mahdollisia uusia rajoituksia.
Tartuntatautilain muutokset tulivat voimaan tänään maanantaina, mikä lisäsi valtaa päättää alueellisista rajoituksista. Tartuntatautilain muutoksen mukaan mm. liiketilojen käyttöä voidaan rajoittaa ja kuntosaleja sulkea.
Uusia rajoituksia ei kuitenkaan toistaiseksi annettu Vaasan sairaanhoitopiirin alueelle.
- Me kävimme tartuntalain pykäliä ja mitä asioita siellä on läpi. Lisäksi kävimme Vaasan sairaanhoitopiirin tilannekuvaa läpi. Aluehallintovirasto on sitten se taho, joka asiaa käsittelee, tekee ratkaisut ja päätökset, kertoo Vaasan sairaanhoitopiirin johtaja Marina Kinnunen kokouksen kulusta.
22.2. Kuljetusalan huoli: riittävätkö kuljettajat
Kuljetusalan yrityksissä koronaepidemia vaikeuttaa työsuunnittelua muun muassa siksi, että kuljettajat määrätään herkästi koronatestiin ja kotiin sen tuloksia odottelemaan. Ongelmaksi voi muodostua sijaisen löytyminen, sillä ajo- ja lepoaikasäädökset voivat estää korvaavan kuskin kutsumisen töihin.
SKAL ry toivoo, että kevään 2020 kaltaiset poikkeussäädökset saataisiin alalle pysyviksi. Ja, että yhteiskunnallisissa poikkeustilanteissa poikkeussäädöksiin olisi nykyistä helpompi siirtyä. Lue lisää.
22.2. Pohjanmaalla 8 uutta tartuntaa
Maanantaina Vaasan sairaanhoitopiirin alueella todettiin 8 uutta koronatapausta. Uusia näytteitä otettiin eilen 207.
Kahden viimeisen viikon ilmaantuvuusluku 100 000 henkilöä kohden on nyt sairaanhoitopiirin alueella 134.
21.2. Uusia tartuntoja 18
Vaasan sairaanhoitopiiri kertoi sunnuntaina 18 uudesta koronavirustartunnasta. Lauantaina kävi testeissä vain 162 henkilöä.
Kahden viikon ilmaantuvuusluku on 138 sataatuhatta asukasta kohden.
20.2. Pohjanmaalla 28 uutta tartuntaa
Vaasan sairaanhoitopiirin alueella todettiin perjantaina 28 uutta koronatapausta. Uusia näytteitä otettiin eilen 389.
Kahden viimeisen viikon ilmaantuvuusluku 100 000 henkilöä kohden on sairaanhoitopiirin alueella nyt 137.
19.2. Koronavilkku ei ole juurikaan auttanut koronatartuntojen selvityksessä Pohjanmaalla
Vaasan sairaanhoitopiirissä koronavilkun hyöty on ollut vähäinen. Koronavilkun avulla on tavoitettu vain muutama koronapositiivinen henkilö.
THL on suositellut sairaanhoitopiirejä ohjaamaan kaikki altistumisilmoituksen saaneet testeihin. Lisäksi suositellaan, että myös negatiivisen testituloksen saaneet ja myös rokotetut ohjataan omaehtoiseen karanteeniin, jos he ovat saaneet Koronavilkun altistumisilmoituksen.
19.2. Vaasan sairaanhoitopiiri saa lisää pikatestauslaitteita koronatesteihin
Tarkoitus on lisätä pikatestauslaitteita Vaasan ja Pietarsaaren sairaaloihin. Vaasassa on ennestään yksi vastaava laite. Kahdella uudella laitteella varaudutaan esimerkiksi koronan osastoepidemioiden nopeaan selvittämiseen. Laitteilla tehdään sairaaloissa lukuisia eri testejä, ei pelkkiä koronapikatestejä. Lisäkapasiteetti varmistaa, etteivät elintärkeät muut testaukset häiriinny koronatestausruuhkissa.
19.2. Rauman telakan koronarypäs hidastaa Merenkurkun uuden laivan rakentamista
Rauman telakan vaikea koronatartuntatilanne on vaikuttanut Wasalinen uuden aluksen Aurora Botnian rakentamiseen. Esimerkiksi telakan verkostotoimijoita on tällä hetkellä tartunnansaaneina ja altistuneina. Altistuneet ovat karanteenissa.
– Tämän johdosta työt ja etenemät hidastuvat näiden toimijoiden alueilla, elleivät jopa pysähdy hetkellisesti kokonaan, kertoo Rauma Marine Constructionin toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa.
Heinimaan mukaan tässä vaiheessa on vielä mahdotonta arvioida miten tilanne vaikuttaa aluksen valmistumiseen ja sen aikatauluun.
18.2. Kouluviestikarnevaali peruttiin
Suomenkielisten koulujen juoksuviestikarnevaali on peruttu tältä vuodelta. Koululaisten kilpailutapahtuma oli tarkoitus pitää toukokuussa Helsingin olympiastadionilla. Tapahtuma siirretään koronan vuoksi ensi vuodelle.
Järjestäjillä oli aikomus pitää kilpailu yhteistyössä ja samalla viikolla ruotsinkielisen Stafettkarnevalen kanssa. Stafettkarnevalen perui oman tapahtumansa aiemmin.
18.2. Laivamatkustajien koronatestitodistusvaatimus ei tuo lisäpaineita Wasalinelle
Suomessa operoivat varustamot edellyttävät ulkomailta Suomeen saapuvilta laivamatkustajilta tiistaista 23.2.2021 alkaen 72 tunnin sisällä otettua negatiivista koronatestitulosta tai lääkärintodistusta sairastetusta taudista.
Todistusvaatimus ei koske alle 12-vuotiaita matkustajia. Matkustajia, myös Suomeen saapuvia suomalaisia, pyydetään näyttämään todistukset lähtömaan terminaalissa sekä Suomessa satamaan tullessa rajatarkastuksen yhteydessä tai saapumisterminaalissa oleville terveysviranomaisille.
Wasalinen toimitusjohtaja Peter Ståhlberg kertoo, ettei rajoitus tuo lisäpaineita varustamon arkeen, koska todistusvaatimus ei koske rahti- ja huoltovarmuusliikennettä.
Lue täältä Ylen aiemmat koronauutiset Pohjanmaan alueelta.