Orimattilan väkiluku on painunut pikkuhiljaa alle 16 000 asukkaan.

Viime vuoden alun ja tämän vuoden maaliskuun väliseen aikaan mahtuu vain kolme kuukautta, jolloin syntyvyys on ylittänyt kuolleisuuden.

Tammi–maaliskuussa 2021 kaupunki on onnistunut keräämään pientä nettomuuttovoittoa Suomessa, eli kaupunkiin on muuttanut muista kunnista hieman enemmän ihmisiä kuin Orimattilasta on muuttanut väkeä pois.

Edessä on siis tiukkoja haasteita, joihin päättäjien täytyy yrittää vastata.

Mistä kunta saa vielä lisää säästöjä?

Ylen Kuntatutkan mukaan taloutta on tasapainotettu Orimattilassa karsimalla kouluverkkoa ja lomauttamalla henkilöstöä. Samalla on investoitukin esimerkiksi uuteen urheilutaloon.

Jo tehdyt toimet eivät välttämättä riitä, jos asukasmäärä laskee ja väki ikääntyy. Päättäjät joutuvat todennäköisesti jatkossakin etsimään säästökeinoja.

Vesa Teräksen (sd.) mielestä on mahdotonta nimetä yksittäisiä kohteita, mistä kunta voi karsia.

– Täytyy katsoa kokonaisuutta.

Säästöjä voisi saada tarkastelemalla kunnan omistuksia, Ida Jokinen (kok.) uskoo. Hänestä kunta voi myydä kiinteistöjä, jotka aiheuttavat enemmän menoja kuin tuloja. Kaupungin tulisi myös vahtia organisaatiotaan.

– Onko meillä ylitarjontaa niin, ettei ole tarpeeksi työtä henkilöstömäärään nähden tai vääränlaista työtä? Meidän täytyy jatkuvasti uudistaa ja järkeistää toimintojamme.

Juha Hämäläinen (kesk.) on samaa mieltä siitä, että kaupungin tulee miettiä, mitä sen on järkevä omistaa ja mitä vuokrata.

– Toinen keino on miettiä investointien tasoa: kuinka paljon ja kuinka hienoa haluamme? Onko vähän pienempi ja halvempi parempi? Välillä korjausten kustannukset ovat tupanneet nousemaan aika paljon. Niissä pitää olla tiukka kuri, että pysytään budjetissa.

Sari Sikkilä (ps.) toteaa, että säästökohteet ovat kunnalla vähissä. Hän kiittelee, että investointeja on jo pystytty pitämään paremmin budjetissa.

– Menneellä kaudella mietimme, että olisimme investoinneista tingitty, mutta sekään ei ollut hyvä tie. Tein myös aloitteen, että henkilöstö olisi saanut tehdä säästökohteita, koska kaikkien täytyy säästää, mistä pystyy. Tulosteet ja valot ovat pieniä asioita, mutta niistä lähtisimme eteenpäin.

Mitä kouluverkolle pitäisi tehdä?

Oppilasmääräennusteet Orimattilassa näyttävät tiukkaa laskua tulevina vuosina. Kouluverkon kehittäminen on puhuttanut kunnassa.

Keskusteluun osallistuneet kuntavaaliehdokkaat ovat yksimielisiä siitä, ettei kunta voi pitää kaikkia kyläkouluja, jos niihin ei riitä lapsia. Kouluja ei kuitenkaan haluta sulkea, jos löytyy jokin muu vaihtoehto.

– Pieniä kyläkouluja pitäisi tukea ja pyrkiä säilyttämään johonkin rajaan asti. Voisimme tehdä rajan sille, milloin koulu suljetaan. Tilanne näyttää huolestuttavalta, mutta en halua tässä vaiheessa suostua siihen. Pitääkö ennusteet paikkaansa, se jää nähtäväksi, Sikkilä pohtii.

Jokinen haluaa, että opetuksen laatuun panostetaan enemmän kuin tiloihin.

– On fiksumpaa, että ykkösiä opetetaan omassa luokassa ja seiskaluokkalaisia omassa, ei sekaryhmissä. Muutoin niin oppilaat kuin opettajatkin tekevät kompromisseja.

Hämäläinen toteaa, että vaihtoehtona on, että jos Hennaan tulee koulu, Luhtikylän ja Mallusjoen koulut lakkautetaan.

–Palveluverkkosuunnitelma on kuitenkin uuden harkinnan alla. Joku raja on sille, kuinka kauan lapsia kannattaa kyläkouluissa pitää. Muuten opetuksen taso kärsii. Rajat täytyy tehdä selkeiksi.

Kouluja voisi pelastaa tarkastamalla koulunkäyntialueita, Teräs ehdottaa. Ehtona on, ettei pienten koululaisten koulupäivä pidenny suunnattomasti matkojen takia.

– Tämä kyläkoulujen tilanne on muna-kana -ongelma. Jos ei ole lapsia, koulu katoaa, mutta jos kylässä ei ole koulua, ei lapsia tule enää ikinä lisää.

Ratkaisuja Orimattilan haasteisiin on etsitty myös Ylen Kuntarundi-podcastissa.

Kuntiin valitaan uudet päättäjät