Kuntapolitiikka kiinnostaa keskisuomalaisia kansanedustajia. Myös maakunnan kolmesta europarlamentaarikosta kaksi on ehdolla kotikuntansa valtuustoon kesäkuun kuntavaaleissa..

Kymmenestä kansanedustajasta vain keskustan Anne Kalmari jättäytyy pois vaaleista. Kivijärven keskustan listalla ehdokkaana on kuitenkin hänen puolisonsa Riku Kalmari.

Euroedustajista vain keskustan Mauri Pekkarinen keskittyy yksinomaan EU-politiikkaan. Kokoomuksen Henna Virkkunen ja perussuomalaisten Teuvo Hakkarainen sen sijaan ovat ehdolla, Virkkunen Jyväskylässä ja Hakkarainen Viitasaarella.

Aiemmin Hakkarainen on ilmoittanut että luopuu ehdokkuudesta koska ei aio osallistua kuntapolitiikkaan.

Myös muutama entinen kansanedustaja on ehdolla valtuustoon.

Keuruulla valtuustoon jatkokaudelle pyrkii keskustan Lauri Oinonen, Jyväskylässä vihreiden Touko Aalto ja vasemmistoliiton Eila Tiainen.

Ehdokkaana on myös euro- ja kansanedustajien avustajia Jyväskylässä ja Jämsässä. Virkkusen avustaja Janiika Vilkuna-Räsänen sekä Toimi Kankaanniemen avustaja Tapani Mäki ja Jouni Kotiahon avustaja Pekka Kataja.