Hallituksen poikkeuksellisen pitkät kehysriihineuvottelut nousivat poliittisten vappupuheiden ykkösteemaksi.

Siihen yhtäläisyydet suurimmaksi osaksi jäivätkin. Lue, miten puolueiden puheenjohtajat kehysriihestä sanoivat.

Kehysriihi ei jättänyt rauhaan vappunakaan – läpimurto, kompromissi vai katastrofi?

SDP: Työmarkkinoille lisää kehysriihen henkeä

Vappupuheessaan Sanna Marin kiittää hallituskumppaneita kompromisseista vaikeissa kehysneuvotteluissa. Voitto SDP:lle on että vuonna 2023 tehtävät leikkaukset ei tehdä koulutuksesta, sosiaalietuuksista tai sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista.

Marin johdattelee sopimisen tärkeyden viestiä myös työmarkkinoiden suuntaan. Viesti on osoitettu työantajajärjestöjen suuntaan, joista osa on irtautunut työehtosopimuksista ja haluaa sopia työehdoista työpaikoilla .

– Pohdittava kysymys niin työmarkkinaosapuolille kuin poliittisille puolueille on, mikä on yhteiskunnan ja yritysten pitkän aikavälin etu. Onko se työmarkkinoiden vakaus, vai levottomuuksien lisääntyminen? Marin kysyy.

Suomessa on ollut eurooppalaisittain vähän työtaisteluita, Marin sanoo.

– Ideologisten taistelujen ja yksipuolisten ilmoitusten sijaan on hyvä istua yhteisen pöydän ääreen etsimään yhteisiä ratkaisuja.

Perussuomalaiset: Kehysriihen arvot vinksallaan

Hallituksen kehysriihi on Jussi Halla-ahon mukaan osoitus huonosta priorisoinnista.

– Otan esille kuvaavan ja konkreettisen esimerkin siitä, miten vinksallaan tärkeysjärjestykset tämän päivän Suomessa ovat. Hallitus, kuulemma, oli vähällä hajota muutaman sadan miljoonan euron näkemyseroon tulevien vuosien julkisista menoista.

Halla-aho jatkoi merkittävimmän kuntavaalikilpailijaansa keskustan grillaamista.

– Kepu tiettävästi esitti leikkauksia jopa ammatilliseen koulutukseen, joka on muutenkin kriisissä. Sen sijaan kehitysapua maksetaan tänä vuonna 1 245 miljoonaa euroa. Siis 1,25 miljardia euroa.

Kokoomus: Kehysriihen saldoa ei voi hyväksyä

Kokoomuksen mukaan Marinin hallituksen työllisyys- talouspolitiikka on kestämätön, tiivistää Petteri Orpo vappupuheessaan.

– Suomi tarvitsee enemmän työtä ja yrittämistä kuin koskaan. Kaiken päätöksenteon pitäisi perustua työn ja yrittämisen lisäämiseen. Sen sijaan hallitus keskittyy valtionvelan kasvattamiseen ja verojen korottamisen. Kokoomus ei voi hyväksyä tätä politiikan suuntaa.

Puolueen katsannon summaa se, että Orpo kertoi vappupäivänä Helsingin Sanomissa puolueen aikovan tehdä hallituksen kehysriihestä ensi viikolla välikysymyksen.

Keskusta: Järkiavioliitto joka piti säilyttää

Kehysriihessä hallituksesta jäämisen ja lähtemisen välillä tasapainoillut Annika Saarikko aloitti vappupuheensa kertomalla, että keskusta jäi hallitukseen ei-niin-täydellisen tuloksen jälkeen, koska puolue halusi säilyttää yhteiskunnan vakauden.

– Yksipuolisella ehdottomuudella, jota politiikassa on nykyään paljon, ei ratkaista yhteisiä ongelmia.

Puheessaan Saarikko paaluttaa keskustan ei-vasemmistolaisten suomalaisten hallituspuolueeksi. Itse hallitus on punamulta, jolla todennäköisesti tulee olemaan jatkossakin töyssyjä tiellään.

– Vastuu hallituksesta on yhteinen, mutta ennen kaikkea se rakentuu SDP:n ja keskustan varaan. Tässä tapauksessa rakkausavioliittoa ei tarvita vaan järkiavioliitto riittää.

Kehysriihessä muita hallituspuolueita tiukempaa menokuria ja työllisyystoimia vaatinut puolue aikoo edelleen jatkaa tavoitteidensa, kuten paikallisen sopimisen edistämistä.

– Työtön tarvitsee palveluita, työtön tarvitsee koulutusta, mutta myös työnteon pitää itsessään olla aina kannattavaa.

– Työmarkkinoilla sopimisen tapojen on muututtava, kun maailma muuttuu. Työelämää ja työmarkkinatoimintaan koskeva lainsäädäntö on luotu toisenlaisessa ajassa, Saarikko sanoo.

Vihreät hämmästelee riihen "nokittelua"

Tempoilleet kehysriihineuvottelut saivat Maria Ohisalon pohtimaan, miksi hallituksessa ollaan ja jääkö työ hallituksen kaatuessa kesken.

– Moni on varmaan ajatellut, että onko politiikka todella tällaista jatkuvaa vuoristorataa, jossa ihmisen elämä ja planeetan tulevaisuus ovat vaakalaudalla. Ei minusta. Ei sen ainakaan pitäisi olla. Suomalaiset odottavat hallitukselta tekoja, ei keskinäistä nokittelua.

– Olen väkisinkin miettinyt tämän viikon aikana sitä, mikä tässä kaikessa on olennaisinta. Me lähdimme torjumaan ilmastokriisiä, pysäyttämään luontokatoa ja tekemään koulutuksen kunnianpalautusta.

Vasemmistoliitto – kansanrintamassa ollaan

Osa hallituspuoleista tasapainottelee, jäikö riihen saldo kaiken kaikkiaan plussan vai miinuksen puolelle, mutta vasemmistoliitolle tulokset näyttäytyvät silkkana läpimurtona.

Vappupuheessaan Li Andersson riemuitsee, ettei työttömyyskorvauksia leikattu.

– Ajatus siitä, että työmarkkinatuen leikkaaminen 20 tai 30 eurolla, tai toimeentulotuen omavastuun palauttaminen johtaisi taianomaisesti työttömien laajamittaiseen työllistymiseen, on todellisuudesta vieraantunut.

Oppositio kaavailee välikysymystä talouskurin höltymisestä kehysriihessä, mutta vasemmistoliitolle menokehysten ylittäminen on koronakriisin jälkihoidossa tärkeää, ja "absurdit puheet velkaantumisen lopettamisesta" tarkoittaisivat miljardien leikkauksia.

– Monelle taholle näyttää ottavan erittäin koville, että tämä hallitus ei suostu nielemään oikeiston syöttämiä talouspoliittisia opinkappaleita, vanhempainvapaalla keväällä ollut puheenjohtaja ryöpyttää takaisin.

Punamullaksi ja vihervasemmistoksikin luonnehdittu hallitus on Anderssonin vappupuheessa kansanrintama.

– Eikä mikä tahansa, vaan reiluun siirtymään sitoutunut punavihreä kansanrintamahallitus.

Voit keskustella tästä aiheesta huomiseen sunnuntaihin kello 23 asti.

Lue myös:

Analyysi: Kehysriihi ei paljon kirkastanut hallituksen visiota talouspolitiikasta – Luottokelpoisuus jäi historian varaan

Lue tästä nopeasti hallituksen kehysriihen keskeisimmät päätökset – hyötyjiä esimerkiksi öljylämmityksestä luopujat

Yhdeksän piinallista päivää – katso tästä hallituksen puolivälikriisin tuskaisimmat hetket